maanantai 25. helmikuuta 2013

Aamusmoothie


Tänä aamuna olin väsynyt ja laiska enkä jaksanut keittää puuroa U:lle. Totuuden nimissä siinä nyt ei ole paljoa tekemistä, mikropuuroa kun teen… Hedelmäkompotti oli myös loppu, joten sekin oli yksi hyvä syy olla tekemättä puuroa. Päätin siis tehdä aamusmoothiet! Olen jo pitkään haaveillut tekeväni ihanaa smoothieta pojalle ja tietysti itselleni, mutta koska hyvään smoothieen mielestäni kuuluu maitotuotteet jossain muodossa, olen joutunut odottamaan sen kanssa. Nyt kun U on jo syönyt viiliä ja jogurttia, päätin että aika on kypsä myös smoothielle.

Laitoin blenderiin smoothiehedelmiä, joita kerran ostin U:lle välipalaksi (ja joita poika ei tykännyt syödä). Meidän hedelmäsekoitus oli ananas-papaija-mango, mutta niitä löytyy myös muunlaisina yhdistelminä. Lisäksi blenderiin päätyi yksi banaani ja jonkun verran turkkilaista juogurttia ja pikkuliraus maitoa notkistamaan. Sitten smoothiet laseihin ja pillit mukaan ja olohuoneeseen aamupiknikille!

Isolle iso lasi ja pienelle pieni lasi!

Heti aamupiknikin alettua tajusin, kuinka monta asiaa olin ajatellut aivan päin honkia, tai siis ollut ajattelematta. Ensinnäkään U ei ollut mikään luonnonlahjakkuus pillillä juomisessa, kuten olin kuvitellut. Toiseksi koska olin kuvitellut että pillistä juominen sujuisi, en osannut ajatella mitä tapahtuu kun se ei suju. Vastaus: Smoothieta syödään käsin. Kolmanneksi smoothien juominen olohuoneen maton päällä ei yllättävää kyllä sujunut matolle ystävällisissä merkeissä, varsinkaan käsinsyönnin alkaessa.

Mutta mitäs pienistä, U tykkäsi!

Kuvasta ei ihan välity se kova tohina jolla smoothieta juotiin ja syötiin...

Olen muuten huomannut, että en ole kirjoittanut yhtään postausta sormiruokailun aiheuttamasta sotkusta. Tulin siihen tulokseen, että sormiruokailu on meille silläkin tavalla tosi hyvä ruokailutapa, että minua ei häiritse sen tuottama sotku. Meillä ei ole koskaan kotona mitenkään kiiltävän puhdasta eivätkä tavarat ole aina ihan paikoillaan, mutta se ei häiritse minua eikä U:n Isiä. Siispä en jaksa kantaa huolta jokaisesta lattialle tippuvasta puuropisarasta (-klöntistä) tai muusta. Lakaisen joka päivä pojan tuolin alustan ja siivoan paremmin vähän harvemmin ja se toimii meillä. Itse en osaa ottaa stressiä sotkusta tai sen siivoamisesta, kun siivoamalla se kaikki sotku kuitenkin lähtee! Siksi ette vastaisuudessakaan todennäköisesti tule lukemaan mitään U:n ruokailun sotkuisuudesta.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ja taas se oppii


Vauvan kehitys on niin jännä juttu. En olisi ikinä uskonut, että sen kehityksen oikeasti näkee ja huomaa ihan konkreettisesti. Sillä tavalla, että yksi päivä vaan huomaa että poika tekee jotain mitä hän ei vielä edellisenä päivänä osannut. Ihan tässä viikon sisään U on keksinyt monta uutta juttua, osa ruokailuun liittyen ja osa muuhun.

Kerroinkin jo pojan korokkeelle noususta, voisin laittaa tähän vielä kuvan siitä kuinka hienosti se sujuukaan.

Korokkeelle käy sankarin tie

Ja alas mittarimato-tyylillä

 Luulen että tuon taidon oppimisen myötä U alkoi tajuamaan, että hänhän pääsee tällaiseen konttausasentoon jos vaan haluaa. Nyt sitten viimeiset pari päivää hän on jatkuvasti vetänyt jalkoja alleen ja välillä eteneekin niin, että polvet on mahan alla ja hän vetää itseään eteenpäin. U ei pysy vielä konttausasennossa pitkään, vaan romahtaa aina takaisin mahalleen. Eikä se nyt taida vielä ihan oikeaoppinen konttausasento edes olla.

Näinkö??

 Syömisessäkin on uusia tuulia. Pari aamua sitten söimme puuroa tuttuun tapaan, eli minä täytän lusikan ja laitan sen lautasen reunalle josta U ottaa sen ja vie suuhun. Yleensä hän lusikasta syömisen jälkeen päästää lusikasta irti tai jää heiluttelemaan tai imeskelemään sitä. Yhtäkkiä kuitenkin puolessa välissä aamiaista U jotenkin tajusi, että siis hei tällä lusikallahan voi ottaa tuolta lautaselta tuota puuroa! Ihan tuosta noin vaan ei enää päästänytkään lusikasta irti, vaan laittoi sen takaisin lautaselle ja heilutteli sitä siellä selvästi ajatuksella, että jos siihen tarttuisi puuroa. Eipä hän sieltä mitään vielä saanut, mutta ajatus oli nyt kohdillaan.

Olen antanut U:n nyt maistella vähän jo (hapan-)maitotuotteitakin, vaikka poju onkin vasta 8,5 kk. En näe ideaa odottaa vielä muutamaa hassua kuukautta, varsinkin kun pojan maha tuntuu maidon kestävän oikein hyvin. Pääsyy neuvolan suosituksen (hapanmaitotuotteet 10 kk iästä ja maito 1-vuotiaasta eteenpäin) takana tuntuu olevan ensinnäkin huoli siitä, että joku korvaisi äidinmaidon/korvikkeen lehmänmaidolla. Toiseksi maidon proteiinirakenne on sellainen, että se saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, eli halutaan odottaa kunnes vauvan suolisto on kehittyneempi.

Jotkut uskovat siihenkin, että lehmänmaitoa ei olisi hyvä antaa lapselle ollenkaan, siis vuoden iän jälkeenkään, koska ihmisäidinmaito on ihmislapsen juoma ja lehmä-äidinmaito on lehmälapsen juoma. Lisäksi kaupoissa myytävä maito on niin käsiteltyä, että sen sopivuutta vauvalle/lapselle/ihmiselle kyseenalaistetaan. Aiheesta on tehty ohjelmakin, huomenna torstaina 21.2. TV 2 klo 20 tulee Silminnäkijä: Pilattu maito – niminen ohjelma. Itse ainakin aion katsoa, mielenkiintoinen aihe!

No mutta takaisin niihin hapanmaitotuotteisiin. Olen päätynyt siihen, että U voi nyt jo syödä niitä jonkin verran. En aio korvata pojan äidinmaitoa lehmänmaidolla ja hänen vatsansa kestää maidon hyvin. Näillä perusteilla tein päätöksen, että U saa maistella jugurttia ja viiliä. Toisaalta eipä noilla mikään kiire olisi, mutta toisaalta olisi koska itseltäni loppuu välipalaideat…

Toissapäivänä U sitten kuitenkin sai ensimmäistä kertaa viiliä. Vastaan tuli heti ongelma. Viili kun on melko sitkasta tavaraa, niin sen lusikassa pysyminen oli vähän niin ja näin. Kokeiltiin muutamaa erilaista lusikkaakin, mutta mikään ei ollut oikein hyvä. Sitten U sen keksi, ja oikeasti keksi sen aivan itse. Viilin kaverina pojalla oli nimittäin banaania. No, ei muuta kuin banaani viilipurkkiin ja siten suuhun! U oppi dippaamaan! Viili tarttui banaaniin tosi hyvin ja siinä hujahti huomaamatta puolitoista banaania ja yli puoli purkkia viiliä. Koskaan en ole löytänyt niin vähän ruokaa lattialta/pöydältä/harsolta kuin tämän ruokailun jälkeen, muutamia viililänttejä löytyi mutta ei yhtään banaania. Taisi olla hyvää.

Siellä se banaani on!


Ravintolassa


Herra U kävi viime sunnuntaina taas ravintolassa – sormiruokaravintolassa! Ravintolapäivänä avattiin Gourmetsormiruokaravintola Koura&Pinsetti ja U oli asiakkaiden joukossa. Oli oikein mukava ja hyvin järjestetty kokemus. U tykkäsi kovasti sekä ruuasta että muista vieraista, tosin yllättävää kyllä ruoka taisi tällä kertaa viedä voiton kiinnostavuudessa. Tarjolla oli kaikkea herkkua kuten parsakaalia, lihapullia, uutta tuttavuutta palsternakkaa, raejuustoa, porkkanalettuja yms yms. Jälkkäriksi oli ”suklaa”vanukasta, eli banaania, avokadoa ja carob-jauhetta sekoitettuna.

Pikaisella googlauksella selvisi, että carob on suomeksi johanneksenleipäpuu, eli carob-jauhe on johanneksenleipäpuujauhetta. Tuo nimihän on tuttu monestakin elintarvikepakkauksesta, sitä siis käytetään myös sakeuttajana. Carob-jauhe on maultaan hyvin samankaltaista kuin kaakao, mutta ilmeisesti terveellisempää (?).

Tällaista carobista kerrottiin Fitnestukun sivuilla: Carob on erittäin ravinteikas, se sisältää mm. yhtä paljon B1-vitamiinia kuin parsa tai mansikat, yhtä paljon niasiinia kuin limanpavut, linssit tai herneet ja enemmän A-vitamiinia kuin munakoiso, parsa tai punajuuri. Se sisältää myöskin B2-vitamiinia, kalsiumia, magnesiumia ja kaliumia sekä raudan, mangaanin, kromin ja kuparin jäänteitä. Carob sisältää keskimäärin 8% proteiinia ja on erinomainen kuitujen lähde. Suklaaseen verrattuna carob sisältää kolme kertaa enemmän kalsiumia, kolmanneksen vähemmän kaloreita ja 17 kertaa vähemmän rasvaa.

Jauhe ei myöskään ole mitenkään erityisen kallista, eli lähtee kyllä hankintalistalle. Sitä kai saa ekolo-tyylisistä paikoista. Kahdesta Life-kaupasta olen sitä etsinyt tuloksetta. Haluan kuitenkin jostain tuota jauhetta löytää, koska U tykkäsi vanukkaasta aivan kamalan paljon!! Ei taaskaan malttanut syödä sitä nätisti lusikalla, vaan olisi halunnut koko kipon suuhunsa. Lopputulos ei ollut kovin yllättävä, eli sekä äiti että poika olivat ihan vanukkaassa. No mutta kivaa oli!

Ravintola oli tällä kertaa perustettu valokuvausstudion yhteyteen, eli luvassa on muutama kuva pojasta kaupan päälle. Toinen kuvista on otettu ruokailun aikana, eli jos saan sen sitten jotenkin ladattua koneelle, niin saatte jonkin ajan päästä nähtäväksenne vanukasnaaman… Toinen kuvista oli ihan sellainen ”studiokuva”, kiva saada herra U:sta sellainenkin!

Ravintolaan mennessä minua harmitti kun unohdin oman kameran kotiin, ajattelin että olisi ollut kiva saada pojasta kuvia ihan omaan käyttöön. Kävi ilmi että oli ihan hyvä ettei kameraa ollut mukana, vaikka U tykkäsi carobmössöstä niin en tiedä olisiko meidän kamera tykännyt siitä. Niinpä tuli taas kuvaton kirjoitus!

torstai 14. helmikuuta 2013

Syömistä ihmisten ilmoilla


U:n Isi täytti vuosia tuossa muutama viikko sitten ja merkkipäivän kunniaksi lähdimme ravintolaan syömään koko porukka. Kävimme Kirkkonummella ravintolassa nimeltä Bistro O Mat, joka oli aivan mahtava paikka! Tuntui hullulta löytää Kirkkonummen Cittarin pihasta noin laadukas ravintola. Bistro O Mat pääsi esimerkiksi Suomen 50 parasta ravintolaa-listalle monen muun huippupaikan seuraan. Sinne siis suuntasimme valtaisan lumimyrskyn keskellä, mutta oli se sen arvoista.

U oli tietysti mukana. Tämä ei ollut varsinaisesti pojan ensimmäinen ravintolakäynti, mutta kylläkin ensimmäinen käynti jolloin hän sai oikeasti syödäkseen. Ravintolassa suhtauduttiin pieneen vieraaseen todella ystävällisesti, asiaa tietysti varmaan auttoi se, että U käyttäytyi oikein mallikelpoisesti koko reissun ajan.

Meillä on olemassa Tiny Diner, siis pöytään imukupeilla kiinnitettävä ruokailualusta, jossa on sellainen kouruosa johon ruoka putoaa. Tai johon ruuan pitäisi pudota. Emme käytä alustaa kotona, koska se ei pysy meidän pöydässä kiinni ja olen ajatellut että noin erottuva alusta häiritsisi pojan keskittymistä itse ruokaan. Ravintolaan otettiin alusta kuitenkin mukaan ja siellä se oli erinomaisen hyvä, ihan senkin takia ettei pojan tarvinnut syödä siellä suoraan pöydältä. Alusta pysyi ravintolan pöydässä paljon paremmin kiinni kuin meidän kotipöydässä. U ei myöskään vaikuttanut mitenkään häiriintyvän alustasta. Kouruosa oli sen sijaan melko yhä tyhjän kanssa… Kyllähän sinne tippui ne ruuan palat jotka tippuivat pojan suusta, mutta sitten taas kun sitä ruokaa päätyy lattialle melko montaa muutakin reittiä.

Ravintolassa ei ollut erikseen lasten listaa, mikä toisaalta oli oikein hyvä asia, niin U:n ei tarvinnut syödä mitään lihapullia tai nakkeja ja ranskalaisia. Itse söimme alku- ja pääruuan, joten luonnollisesti tilasimme alku- ja pääruuan myös pojalle. Tein tilatessa pienen virhearvioinnin, kun en halunnut kovin tarkkaan alkaa määrittelemään mitä U voi syödä, vaan annoin keittiölle vapaat kädet. Sanoin vain, että alkuruuaksi vaikka jotain kasviksia ja pääruuaksi lihaa, perunaa ja kasviksia. U:n Mumma siihen vielä lisäsi että siis pieninä paloina jotka poika syö itse. Ajattelin etten sen kummemmin ala selostamaan ruokailutapojamme tarjoilijalle.

Varauksemme oli viideltä, eli melko tarkalleen pojan ruoka-aikaan. Edellisestä ruokailusta olikin jo se nelisen tuntia viimeistään siinä vaiheessa kun saimme tilattua. U jaksoi hirveän pitkään olla ihan rauhassa tuolissaan ja vaan ihmetellä uutta paikkaa jossa oltiin. Onneksi olin kuitenkin tajunnut ottaa mukaan muutaman maissinaksun, koska U alkoi vähän hermostua odotteluun ennen kuin ruokaa saatiin pöytään. Siinä sitten U mussutti naksujaan ja olihan meille muillekin tarjolla alkuleipää.

Alkuruuat saatiin vihdoin pöytään – pojan ruoka tietysti viimeisenä ja kuumana. Tässä kohtaa U meinasi saada oikein kunnon hepulin, että mitäs peliä tämä nyt on kun kaikki muut saa ruokaa mutta hän ei!?!?!? Ja no sitten se itse alkuruoka… Onneksi U osaa jo pinsettiotteen melko hyvin, muuten olisi kyllä jäänyt syömättä. Pojan alkuruoka oli siis pieneksi silputtua kukkakaalia ja sitten jotain litteitä vihreitä herneitä/papuja. Onneksi ei olla mitenkään orjallisesti muutenkaan noudatettu neuvolan suosituksia, olisi muuten jääneet nekin syömättä!

Alkuruuan ja pääruuan välin U jaksoi oikein nätisti odottaa meidän muiden kanssa, hän istuskeli tuolissaan ja osallistui kovasti keskusteluun. Yhtäkään maissinaksua ei tarvittu. Sitten tuli pääruoka – tietysti taas kuumana. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi harmittamaan etten ollut antanut tarkempia ohjeita pojan ruuan suhteen, pääruuaksi oli nimittäin makkaraa, keitettyjä perunoita ja salaatinlehtiä. Hmm. Sen onneksi tajusin sanoa, että ei ranskalaisia… No okei, makkara oli jotain itse tehtyä makkaraa eli ei mitään HK:n sinistä tai kabanossia. Tuskin siinä ainakaan nitriittiä oli, suolaa varmasti oli jonkin verran mutta sitä nyt ei varmaankaan ihan kokonaan voi välttää jos ravintolaan lähtee. Kai pojan annoksessa oli se idea, että oli vähän samaa kuin meillä muilla. Tosin meidän annoksessa oli possun kylkeä ja sitä makkaraa, joten jos niistä toista halusi laittaa pojalle, niin miksei mieluummin sitä possua. Tietysti oma vika kun en alun perin antanut niitä tarkkoja ohjeita.

U:lle tuntui kyllä maistuvan. Paitsi salaatti, joka lensi kaaressa suoraan lattialle. U söi makkaraa hyvällä halulla ja poikkeuksellisesti myös perunaa. Yleensä keitetty peruna on pahinta mitä löytyy. Vaikka tuntui että pojalla ei paljoa sitä syötävää ollut, niin hyvin hän niiden parissa viihtyi sen aikaa että me muutkin saatiin syötyä. En tajunnut etukäteen, mutta eihän ravintolan lattialta tietenkään voinut enää mitään nostaa pojan lautaselle, niin että ruoka meinasi loppua vähän kesken. Kun pääruoat oli syöty, U sai pullosta maitoa. Itselleni ei ole mikään ongelma imettää julkisella paikalla, mutta halusin juhlan kunniaksi pukeutua ei-imetysystävällisiin vaatteisiin ja muutenkin tuntui helpommalta vaihtoehdolta antaa pullosta.

U:n ruokailu oli sitten siinä, mutta me muut otimme vielä jälkiruokaa. Itse otin creme bruleen, eli paahtovanukkaan. U sylissä sitten sitä yritin syödä ja luonnollista kyllä poju oli jälkkäristäni tavattoman kiinnostunut. Eihän siinä muu auttanut kuin antaa hänen maistaa… No joo, tiedän tiedän että olisin vaan voinut olla antamatta, mutta halusin antaa pojun kokeilla. U tykkäsi siitä ihan valtavan paljon! Hirmu yllättävää tietysti että joku tykkää jälkiruuasta. Nauratti niin kovasti, kun muistan lukeneeni useammastakin paikasta että vauva ei ole saanut mitään makeaa ensimmäisen vuoden aikana ja sitten 1-vuotis synttäreillä saa kakkua, niin se kakku ei oikein edes maistu kun suu ei ole tottunut makeaan. No ei ole näin ainakaan meidän U:n kohdalla!! :D Siinä sitten vitsailin, että U varmaan creme bruleeta (sokeria) maistaessaan mietti mielessään että ”Vihdoinkin! Tämä on se maku joka äidin mahassa tuli joka päivä ja sen jälkeen maito on maistunut tältä, mutta silti mikään ruoka ei ole maistunut tältä!” Äiskä nyt vaan tykkää karkista.

Tämän muistan seuraavan kerran kun menemme U:n kanssa ravintolaan:

Tilaan pojalle ne tietyt ruoka-aineet mitä haluan hänen syövän, tai jonkin tietyn annoksen lastenkokoisena.
Pyydän tuomaan pojan annoksen ensimmäisenä pöytään tai vaihtoehtoisesti valmiiksi jäähdytettynä.
Muistan ottaa maissinaksuja mukaan.
Otan mukaan jonkin kankaanpalan jonka voi laittaa lattialle, jotta lattialle pudonneet ruuat voi nostaa takaisin syötäväksi.

Kokonaisuudessaan ravintolakäynti oli kuitenkin tosi onnistunut ja U käyttäytyi niin hienosti! Tarjouduin itse siivoamaan pojan jätteet lattialta, mutta henkilökunta ei antanut. Ravintolassa suhtauduttiin muutenkin tosi hienosti pikku vieraaseen. Uskalletaan lähteä toisenkin kerran ulos syömään!

Poju ravintolassa

Rytmiä päivään


Tein itselleni neljän viikon kiertävän ruokalistan U:n ollessa noin 4 kuukauden ikäinen. Ajattelin silloin, että olisi hyvä totutella jo valmiiksi säännölliseen ruokarytmiin. Suunnittelin, että kun itselläni olisi valmiina sekä rytmi että ruokalista, voisin vaan ujuttaa pojan mukaan ruokailuihin kun sen aika koittaisi. No eihän se ihan niin helposti käynyt. Ensinnäkin ateriarytmin noudattaminen osoittautui tosi vaikeaksi kun ei minulla ole koskaan sellaista ollut. Toiseksi vaikka se olisikin toiminut, ruuat joita listaan laitoin eivät olleet yhtään sormiruokailijaystävällisiä. En ollut osannut etukäteen yhtään miettiä, mitä ruokia U pystyisi syömään.

Niinpä tässä nyt ollaan viime kuukaudet menty pitkälti improvisoiden. Viime viikolla tuli kuitenkin mitta täyteen sitä jokapäiväistä ”mitä ihmettä me tänään syötäisiin!?!?”-mietintää. Lisäksi meillä on rahat melko tiukilla nyt kun vanhempainvapaakin loppui ja jäin hoitovapaalle. Huomasin aikaisemman ruokalistani aikana, että ruuan suunnittelu ennen kauppaan menoa oikeasti on edullisempaa kuin se, että menee sinne haahuilemaan ja ostaa mitä sattuu.

Niinpä kokosin itseni ja tein uuden ruokalistan itselleni ja pojalle. Nyt listassa on ruokia joita U voi syödä. Eihän listaa ole sitten pakko noudattaa, jos vaikka jonain päivänä tekeekin mieli tehdä jotain muuta, mutta tuntuu kivalta että on joku lista josta voi katsoa ideoita. Yleensä kun U:n Isi on kotona illalla, siis vapaapäivällä, U syö iltaruuan normaaliin aikaansa ja me teemme myöhemmin ruokaa meille kahdelle. Isi ei oikein tykkää syödä pojan kanssa samaa ruokaa, kun se on suolatonta ja niin kasvispainotteista. Isillä on siis paha kaali’allergia’. Kaali kaikissa muodoissaan (erityisesti parsakaali) tuntuu olevan hengenvaarallista ja muut kasvikset sitten vaan epämiellyttäviä. Hmph.

Ruokalista on taas kyllä helpottanut elämää. Olen niin tyytyväinen että sain sen aikaiseksi! Ennen sen tekoakin U:n ateriarytmi oli kuitenkin jo muodostunut, tai siis olin muodostanut sen. Tein tietoisen päätöksen siitä, että nyt loppuu täysin lapsentahtinen imetys siinä mittakaavassa, että tarjoaisin rintaa aina kun U sitä tuntuu vaativan. En nimittäin osaa edelleenkään täysin tulkita pojan viestejä ja päädyin usein tarjoamaan rintaa vaikkei hän ole nälkäinen. Päätin että meillä syödään neljän tunnin välein ja piste. U on paljon onnellisempi pikku poika tämän rytmin käyttöönoton jälkeen, kaikki pikku kiukuttelut ovat loppuneet.

Meillä siis syödään nyt noin klo 8, 12, 16 ja 20. Käytännössä ajat vähän vaihtelevat, riippuen aina heräämisajasta ja päiväuniajoista yms. Pääsääntönä kuitenkin on se, että aterioiden väleillä ei syödä. U siis syö ensin kiinteän ruuan ja saa heti perään maidon. Sitten imeskellään ksylitolitabletti ja sitten leikitään tai nukutaan tai mitä tahansa, mutta seuraava ruoka tulee vasta neljän tunnin päästä. Selkeällä ateriarytmillä haluan vaikuttaa muutamaankin asiaan. Ensinnäkin en halua opettaa poikaa napostelijaksi. Itselläni on paha tapa napostella kaikenlaista koko ajan enkä halua opettaa tapaa U:lle. Kuten aikaisemmin totesin, itselläni ei ole koskaan ollut mitään selkeää ateriarytmiä ja napostelu johtuu varmasti ainakin osittain siitä.

Toinen syy säännölliseen ateriarytmiin on se, että kun U syö harvemmin niin ruoka maistuu silloin paremmin koska hän on ruoka-aikaan oikeasti nälkäinen. Ennen rytmin käyttöönottoa ruokailumme sujui jotakuinkin niin, että U söi maitoa vähän milloin sattuu ja sitten jossain välissä kiinteää. Tässä tilanteessa ei maito eikä kiinteä kumpikaan oikein maistunut, mutta U kiukutteli vähän väliä ja aina otin hänet rinnalle ja sitten hän ei halunnutkaan syödä kuin pari imaisua ja niin edelleen. Nyt kun U pääsee ruokapöytään, hän alkaa heti syömään ja syö hyvin määrätietoisesti kunnes alkaa olla kylläinen. Sitten homma alkaa mennä vähän leikiksi, mutta sehän on ihan sallittua, joten U saa liiskata ruokaa kunnes ilmoittaa että haluaa pois tuolistaan. Sitten käydään käsienpesulla ja mennään maidolle.

Ainoa pieni huolenaihe tämän rytmin käyttöönoton seurauksena on pojan riittävä nesteen saanti. U syö nykyään niin paljon kiinteää ruokaa, että maitoa ei enää meinaa mahtua. Jos kiinteä on maistunut todella hyvin, kuten esim aamupuuro tekee, niin voi olla että U ei sen päälle halua ollenkaan maitoa. Pojasta huomaa aivan selvästi, että hänellä on vaan maha jo niin täynnä että enää ei tee mieli mitään. En sinänsä ole huolissani siitä ettei poika saa maitoa, vaan enemmänkin siitä ettei hän saa nestettä. Vettä yritetään juoda aina aterian yhteydessä ja myös aterioiden välissä, mutta se juodun veden määrä on niin pieni että ei sillä nesteentarvetta varmastikaan kateta.

Yritän kuitenkin luottaa U:hun tässäkin asiassa ja toki annan maitoa aterioiden välilläkin jos hän sitä vaatimalla vaatii. Yleensä vaan ei vaadi – enää. Joinakin päivinä saatan korvata kiinteän välipalan maidolla, jos tuntuu siltä ettei U ole sinä päivänä muuten saanut maitoa paljoakaan. Jos U on nälkäinen niin silloin kyllä maito maistuu. Toisaalta ei varmaan pitäisi olla huolissaan, kun poika kuitenkin on iloinen ja hyväntuulinen ja kasvaa hyvin. Mikäli hän olisi ihan kuivumisen partaalla niin kaipa sen jostain huomaisi… 

Ylöspäin käy pienen pojan tie


Meidän olohuoneen nurkassa on omituinen koroke. Kukaan ei tiedä miksi koroke on siihen laitettu, ei edes asunnon edellinen omistaja, jonka aikana se on laitettu. Hän oli palkannut jonkin remonttifirman tekemään lattiaremonttia ja kun se oli valmis, hän huomasi että nurkkaan oli ilmestynyt koroke. Kuulostaa melko uskomattomalta, että remonttireiskat ykskaks vain itsekseen päättäisivät laittaa asiakkaan asuntoon korokkeen. Näin kuulemma siinä oli käynyt. Emme siis tiedä miksi koroke on siinä missä on, emmekä sitä mitä sen alla on. Ehkä emme haluakaan tietää… Anyway korokkeesta tuli meille tosi hyvä ”työtila”, siihen mahtuu meidän tietokonepöytä just eikä melkein. Koroke on 12 senttiä korkea, eli sellaisen matalan askelman korkuinen.

Syy miksi kerron teille tästä jännästä korokkeesta liittyy tietysti U:hun. Olen muutaman kerran ottanut pojan korokkeelle kanssani ja hän on siinä saanut tutkia ”pudotusta” lattian tasolle. Sen kummempaa kiinnostusta koroketta kohtaan U ei ole kuitenkaan tähän mennessä osoittanut. Meillä oli korokkeen nurkassa valoasetelma joulun jäljiltä, mielestäni se oli mukava, niin ettei yöllä ollut ihan pimeää. Eilen olin illan pois kotoa ja kun tulin takaisin, huomasin että valo oli otettu pois. Kysyin U:n Isiltä että mitä valolle on tapahtunut ja vastaus oli melko yllättävä. U oli ihan yks kaks hoksannut, että hirveän kiinnostava valo loistaa korokkeen nurkasta. Hän oli sitten hyvin omatoimisesti opetellut saman tien nousemaan itse korokkeelle, Isi oli huomannut tapahtuneen vasta kun valo oli alkanut vaarallisesti liikkua. Oh-hoh!

Korokkeelle nousu oli eilisen illan aikana tapahtunut useaan otteeseen, en oikein tiedä mitä ajatella siitä ettei Isi ollut kertaakaan nähnyt miten se tapahtui. Silmät olleet ilmeisen tiukasti tietokoneen ruudulla… Tänään sitten houkuttelin pojan näyttämään taitonsa ja näinkin ihan omin silmin tämän korokkeelle kiipeämisen ihmeen! U on alkanut ryömiä melko vauhdikkaasti ja nostelee välillä pyllyä ylöspäin, mutta oli se ihan uskomatonta miten hän punnersi itsensä ylös käsillä, siis kädet korokkeen päällä, ja sitten veti jalat alleen niin että sai yläkropan korokkeen päälle. Sitten veti itsensä käsillä kokonaan korokkeelle. On se vaan niin iso poika jo kun tuollaista tekee. Ihan uskomatonta.

(Lisäyksenä kerrottakoon, että tässä aamusella kun tätä postitan, U halusi syliin joten kiipesi korokkeelle ja tuli nykimään mua lahkeesta. Pikku marakatti <3)

Asiasta viidenteen. Illalla tätä kirjoittaessa hyppäsin samalla vähän väliä pojan huoneessa laittamassa tuttia suuhun. Luulen että meillä tehdään lisää hampaita, ainakin yläikenet ovat aivan turvoksissa. Ruokailuun tämä mahdollinen hampaiden tulo ei ole millään tavalla vaikuttanut toistaiseksi, vaan ruoka maistuu yhtä hyvin kuin ennenkin. Tulisivat nyt vaan läpi nopeasti, ikävää kun pojuun sattuu!

Tässä vielä kuva meidän kamerasta kiinnostuneesta kuikistelijasta, ei liity mitenkään aiheeseen mutta blogi ilman kuvia on tosi tylsä ;)

Ai kamera! Jee! Oota mä tuun! Saako sen suuhun!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Sormiruokailun 8 kk tilannekatsaus


Sormiruokailua on nyt takana kolmisen kuukautta. On aivan uskomatonta millainen kehitys on tapahtunut näin lyhyessä ajassa! Miten syöminen 8-kuukautiselta U:lta sitten sujuu:

Osaa pinsettiotteen ja tykkää poimia pieniä paloja suuhunsa. Äiti oli ylpeä neuvolassa kun poika esitteli taitojaan ja poimi monta kertaa pienen helmen sormiinsa.

Osaa avata kämmenensä tahdonalaisesti, eli siis saa nyrkissä olevan ruuan suuhunsa. Tämä taito helpottaa syömistä todella paljon, ei tarvitse miettiä enää minkä kokoista ja muotoista ruokaa pojalle voi tarjota.

Syö neljä kertaa päivässä, n klo 8, 12, 16 ja 20. Käytännössä aamupalaa ei koskaan syödä tuohon aikaan, meillä kun on sellaisia melko verkkaisia aamuja. Myös lounas on lähes aina myöhemmin, koska U nukkuu yleensä kahdentoista aikaan. Ajat ovat joustavat, mutta perusrytmi on olemassa.

Syö ensin kiinteän ruuan ja sitten heti perään maidon. Tämä oli käännekohta rytmin selkeytymisessä, kun tajusin että kaikki ruoka pitää syödä kerralla ja sitten pidetään useamman tunnin tauko ennen seuraavaa ruokaa. Tällä tavalla U on nälkäinen kun pääsee ruokapöytään ja ruoka maistuu hyvin. U pärjää neljä tuntia oikein hyvin syömättä eikä hingu ollenkaan rinnalle, vaikka aikaisemmin olisi halunnut siihen koko ajan. Meillä avain oli selkeä ruokarytmi.

Syö hurjia määriä kiinteää ruokaa, tosin selkeästi joinakin päivinä ruoka maistuu paremmin kuin toisina. U hyvin harvoin pelkästään leikkii ruualla, vaan ensin syö tosissaan ja sitten kun pahin nälkä on taltutettu voi alkaa vähän pelleilemään ja leikkimään.

U selvästi nykyään jo tajuaa, että kiinteä ruoka poistaa nälkää. Tai en tiedä tajuaako, vai onko vaan hoksannut että ruokaa on kiva syödä ja se maistuu hyvältä. Kummin tahansa, U haluaa ruokapöytään ja syömään ja rauhoittuu heti kun pääsee tuoliinsa. Vastakohtana tälle kerrottakoon, että alussa U aina raivostui kun hänet ’kahlittiin’ tuoliin ja alettiin sitoa tyhmää liinaa kaulaan.

Osaa syödä hienosti itse lusikalla niin, että äiti täyttää lusikan ja laittaa sen lautaselle ja U ottaa sen siitä itse ja vie suuhun.

Tunnistaa jo ainakin banaanin ulkonäöltä, ojenteli kerran kaupassa käsiään kärryyn lastattuja banaaneja kohti sen näköisenä että pitäisi saada! Banaani tuntuu muutenkin olevan tämänhetkinen suosikki, suuttui yksi päivä verisesti Isille, kun olivat kahdestaan syömässä. U ei yhtään välittänyt vaikka Isi söi eri ruokaa, mutta ai että kun Isi otti banaanin esiin ja alkoi vaan itse syömään sitä eikä antanut pojalle yhtään! Tilanne korjattiin ja U sai hänelle kuuluvan puolikkaan banaanista ja kaikki oli taas hyvin.

Ei ole pitkään aikaan suostunut syömään kurkkua. Olen leikannut kurkut siivuiksi ja sitten laittanut ne puoliksi, mutta yksi päivä tajusin kokeilla vielä pienempää muotoa. Leikkasin puolikkaat siivut suikaleiksi ja jo alkoi maistua! Koolla selvästi on väliä.

U on hauskaa ruokapöytäseuraa. Hän juttelee syömisen lomassa kaikenlaista ja vaikka ruokapöydässä ei saisikaan pelleillä, on se niin vastustamattoman suloista kun pojulla alkaa olla maha täynnä ja hän jaksaa alkaa veikistelemään ja keikistelemään ja pärisyttelemään ja hymyilemään ja naureskelemaan ja vaikka mitä. Before age one, food is for fun, joten antaa pojan pelleillä!

Kakomista ei juurikaan enää tapahdu, lähinnä joskus kanan kanssa. Jostain syystä kana tuntuu olevan hankala käsiteltävä. Satunnaisesti U kakoo muulloinkin, mutta varmaan tämä kolmen kuukauden kokemus siitä on myös auttanut ja osaan nyt luottaa ihan 99 prosenttisesti siihen että U hoitaa homman. Sitten sen prosentin verran olen koko ajan valppaana että sujuuko kaikki niin kuin pitää. Mutta kakominen ei enää aiheuta mitään sydämentykytyksiä.

Tässä vielä pikkuinen puuro-/mustikkasuu <3

Mustikkapuuroa syömässä

Kompottia kokeilemassa


Tänään aamulla sitten testattiin eilen tekemääni omena-päärynäkompottia. Laitoin sitä kaurapuuron sekaan ja ai vitsit kun U tykkäsi!! Poika ei yhtään malttanut odottaa että saisi lusikan käteensä kun piti vaan saada puuroa suuhun nopeasti. Yleensä U ei halua koskea puuroon käsillä (paitsi muutama päivä sitten hänellä oli ’en syö lusikalla’-päivä – tietysti silloin kun oli mustikkapuuroa!), mutta nyt kädetkin kelpasivat apukeinoksi kun lusikalla syönti oli liian hidasta. Olisin laittanut tähän pikku videon U:n syömisestä, mutta en saa sitä ladattua tähän :/

Tuosta puuron syönnistä, nykyään meillä siis syödään puuro sillä tavalla, että äiti täyttää lusikan ja laittaa sen lautaselle josta U sen sitten ottaa ja vie suuhun. Ajattelin että sillä tavalla voisi pikku hiljaa alkaa opettelemaan ihan oikeaoppista lusikan käyttöä. U osaa homman tosi hienosti, paitsi tänään kun oli niin kiire saada se lusikka suuhun.

Uutuustuote testissä


Yksi lempipuuhistani on kierrellä ajan kanssa kaupassa, siis ihan ruokakaupassa. U:n Isillä meinaa mennä hermot pitkiin kauppareissuihini, mutta se vaan on niin mukavaa kierrellä hyllyjen välissä ja tutkailla kaikkia tuotteita! Tätä nykyä katselen hyllyjä sillä silmällä, että mitä kaikkea kivaa ja mahdollisesti uutta U voisi syödä. Isi ei siis tykkää käydä kanssani kaupassa, mutta onneksi U tykkää! Poju on maailman parasta kaupassakäyntiseuraa, hän on tyytyväinen niin kauan kuin kaupassa on muita asiakkaita ketä tuijotella. Tunnin kauppareissu ei ole juttu eikä mikään. Äidin poika <3

Muutama viikko sitten löysin vauvanruokahyllystä kivan näköisen uutuuden. Tuotteen nimi oli Fruktmums ja pakkaus lupasi sisältä löytyvän ”omenaa, banaania ja ananasta pieninä paloina”. Tuote oli suunnattu yli 1-vuotiaille. Mietiskelin siinä, että minkäköhän kokoisina paloina kyseiset hedelmät purkissa ovat, jos vasta 1-vuotias on kykenevä niitä syömään. Päätin sitten ottaa riskin ja luottaa siihen, että ihan kokonaisesta banaanistakin selviävä U selviäisi myös Fruktmumsista, vaikka onkin vasta 8 kk.

Fruktmums: Omenaa, banaania ja ananasta pienen pieninä paloina

Olen yleensä laittanut pojan puuron sekaan 100 % hedelmäsosetta tai sitten mustikoita, mutta kun näin Fruktmumsin aloin miettimään kuinka kiva olisi laittaa sitä puuron sekaan. Ei olisi ihan niin sosemaista, vaan vähän jotain palojakin ja vähän jotain uutta makuakin. Ajattelin että se tuote voisi olla jotain sellaista kompotin tapaista. Tuote oli pakattu neljään 100 g yksittäispakkaukseen kartonkikuoren sisälle.

Kotiin päästyäni olikin juuri sopivasti välipala-aika. Keitin U:lle elämänsä ensimmäisen mannapuuron (joka muuten hujahti mahaan kokonaisuudessaan ja vähemmällä sotkulla kuin mikään muu). Mannapuuron kaveriksi korkkasin sitten ensimmäisen Fruktmumsin. Olisi pitänyt arvata. ”Omenaa, banaania ja ananasta pieninä paloina” todellakin. Purkin sisältö oli siis käytännössä sosetta, jossa oli sitten seassa niitä pienen pieniä paloja. Ja siis ne palat oli oikeasti pienen pieniä, ehkä milli kertaa milli. Melkein olisin tarvinnut suurennuslasia niiden näkemiseen…

Eihän siinä, hyvin se pojulle maistui. Kaikkein jännintä oli tosin sitten se vaihe, kun homma alkoi mennä leikkimiseksi ja kiltti äiti antoi Fruktmums-muovitötsän nuoltavaksi. Ihan kiva tuote sinänsä, itseäni vaan nauratti niin kovasti tuo kannen harhaanjohtava mainonta. Pieninä paloina todellakin… Ja sekin vielä, että sitä ei saisi antaa alle 1-vuotiaille! Huh huh.

Puuronsyöntiimme jäi siis kompotin mentävä aukko, jota Fruktmums ei pystynyt täyttämään. Pari viikkoa idea on tässä muhinut ja vihdoin tänään sain toteutettua sen. Itse tehty omena-päärynäkompotti odottaa nyt tuolla hellalla purkittamista! Vähän kyllä vieläkin ihmetyttää, että oliko se oikeasti noin helppoa. Ja jos tosiaan oli, niin harmittaa etten ole tehnyt sitä aikasemmin. Huomenna aamulla kompotti pääsee testiin, hyvältä se ainakin maistui kun äsken maistoin.

Omena-päärynäkompotti:

2 omenaa
2 päärynää
1 tl inkivääriä
1 sitruunan mehu
2 dl omenatuoremehua

Hedelmät pilkotaan kuutioiksi ja laitetaan kattilaan. Kaadetaan hedelmien päälle mehut ja lisätään inkivääri ja laitetaan kattila kiehumaan. Keitellään 15-20 min kunnes hedelmät pehmenee muttei soseudu vielä.

Oli tosi yksinkertaista tehdä! Mausteitahan voi lisäillä oman maun mukaan, laittaa vaikka kanelia tai muuta sellaista. Sokeriakin voi toki lisätä, mutta mun mielestä tuohon ei tarvinnut kun mehu toi vähän makeutta, enkä mielellään muutenkaan pojan ruokiin lisäile sokeria. 2 dl mehua oli ehkä vähän liikaa, seuraavan kerran laitan vain desin tai puolitoista. Toisaalta eihän se liika mehu sinänsä haittaa, jättää vaan purkittamatta ylimääräisen.

(P.S Tuli niin ranskalainen olo, bebe-kirjassa kerrottiin että tätä ne Ranskassa syö ;) )

Pieni ja taitava ihminen


Vauvan elämän seuraaminen on niin kiehtovaa. Olen lakannut jo ajat sitten odottamasta milloin mikäkin kehitysvaihe tulee, tai siis tajusin että siinä ei ole mitään mieltä, mutta nautin silti edelleen siitä kun huomaan jotain uutta kehitystä pojassa.

Yksi päivä U istui syömässä ja kuunteli samalla kun minä ja U:n Täti juteltiin. Puhuttiin jotain puhumaan oppimisesta ja minä sanoin että ”U:n ensimmäinen sana on ihan varmasti lamppu”, poju kun on yliluonnollisen kiinnostunut lampuista. Samalla kun sanoin ’lamppu’, U katsoi minua. Sitten hän katsoi lamppua ja taas hymyillen minua. Sehän ymmärsi!!!!! Se ei muuten ollut vahinko, tätä temppua on nimittäin sen jälkeen esitetty kaikille… U myös osaa sanoa ”phu”, mikä melko varmasti tarkoittaa lamppua :D

Maailma on nyt myös avautunut U:lle. Aikaisemmin hän on ryöminyt pieniä matkoja ja pörrännyt ympyrää omalla reviirillään olohuoneessa. Nyt muutaman päivän aikana U on tajunnut, että hei, hänhän pääsee ihan liikkumaan huoneesta toiseen! Nyt ei poikaa enää pidättele mikään, vaan hän nauttii täysillä siitä että pääsee olohuoneesta eteiseen ja siellä ympäriinsä tutkimaan kaikkea mielenkiintoista. Tänään U meni ensimmäistä kertaa meidän makuuhuoneeseen katsomaan Isiä joka oli heräilemässä ja myöhemmin seurasi häntä kylpyhuoneeseen.

Minä nautin tästä vaiheesta tosi paljon! U viihtyy lattialla omissa oloissaan tosi hyvin, tänäänkin hän leikki vaikka kuinka kauan tyhjän puolentoista litran muovipullon kanssa. Pullo vieri karkuun ja U ryömi perässä. Myöhemmin U teki tutkimusretkiään eteisessä ja tutki muun muassa kenkiä, vaatteita, maton kuosia, hoitolaukkuaan, Isin hanskoja ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Meillä on lattialla melko paljon tavaraa, mutta kaikki on U:lle turvallista, joten poika saa vapaasti mennä ja tutkia ja avartaa maailmaansa!

Herra U 8 kuukautta


Herra U täytti viikko sitten 8 kuukautta. Mihin tämä aika oikein katoaa?? Vastahan poju äsken täytti 7 kuukautta! Tällainen on 8-kuukautinen U:

Osaa istua melko hyvin muttei halua. Pitää päästä seisomaan. Ja pomppimaan! (Siis tukien, siinä meidän päivät menee kun pomppuutan poikaa)

Ryömii jo jonkin matkaa eteenpäin jos näkee jotain oikein kiinnostavaa, useimmiten hyörii kuitenkin omalla 2x2 metriä reviirillään olohuoneessa.

Osaa aamulla purkaa lelunsa lelulaatikosta. Selvästi jo vähän valitsee että minkä lelun sieltä haluaa. Ärsyyntyy jos näkee halutun lelun laatikon läpi, muttei ylety siihen. Ei osaa vielä illalla siivota lelujaan takaisin laatikkoon…

Jutella pulputtaa taukoamatta. Myös päristelee ja kiljahtelee ja murahtelee ja huudahtelee ja ja ja…

Neuvolalääkäri kirjoitti U:n korttiin ”aurinkoinen hurmuripoika”. <3 Vaikka lääkäri varmasti kirjoittaa jokaisen vauvan korttiin jotain samankaltaista, niin tuo kyllä kuvaa meidän pojua erittäin hyvin.

U on ruvennut nukkumaan öitään paljon paremmin kuin aikaisemmin, saattaa vielä heräillä useamman kerran mutta rauhoittuu tuttiin. Nykyään syö 1-2 kertaa yöllä, usein tunti tai pari nukahtamisen jälkeen ja sitten kuuden aikaan aamulla.

Ei vierasta edelleenkään yhtään – paitsi meidän talon talkkaria. Siinä vasta pelottava mies U:n mielestä.

Osaa suoristaa käden hihaan.

U tykkää:

Syömisestä, suihkussa käymisestä, peiliä kohti juoksemisesta, äidin harteilla pompahtelusta, ikkunasta ulos tuijottelusta, vieraille - eritoten miehille - flirttailusta, kaupassa käymisestä, autolla ajelusta, rattaissa istumisesta, seisomisesta, pomppimisesta, hassuttelusta ja pelleilystä, ihmisten tuijottelusta, lattialla möyrimisestä, palikkatornien kaatamisesta, pyllyn pesusta, vessan peilikaapin availusta, peiliin tuijottelusta, musiikin kuuntelusta, omilla keittiövälineillä ’kokkailusta’, kaiken pureskelusta, siitä kun joku lähtee ja vilkutetaan, vesipullosta juomisesta

U ei tykkää:

Hampaiden pesusta, selällään makaamisesta, siitä kun joku kiva lelu (esim suussa oleva nenäliina) otetaan pois, istumisesta - paitsi rattaissa, ruokatuolissa ja auton istuimessa, paikallaan olemisesta, halailusta, löhöilystä

maanantai 28. tammikuuta 2013

Syömistä ja nukkumista


Ihan ensiksi, kyllä U nyt on tosiaan alkanut syömään!! Tämän päivän välipala oli yksi Ruispalan puolikas voilla, kaksi appelsiinia ja kaksi persikkaa. Ensin tietysti yhdet kumpaakin, mutta kun ne meni hujauksessa ja poju kaipasi lisää, niin toiset sitten. Tässä lopputulos, eli mitä näistä jäi jäljelle. Keräsin jämät harsolta ja pöydältä, lattialle ei mennyt muruakaan. Mun mielestä ei jäänyt kovin paljoa!

Kourallinen vain jämiä jäljellä
Tänään U oli Tädin luona hoidossa. Olin tehnyt heille lounaaksi makaronilaatikkoa ja U oli kuulemma ahminut sitä menemään ihan hurjan määrän. Oli myös syönyt Tädin annoksen loput kun Täti ei ollut jaksanut kaikkea. Millanenhan suursyömäri tuosta pojasta vielä tulee. Pitänee tehostaa tätä työnetsintää, alkaa varmaan mennä kohta rahaa melko reilusti pojan eväisiin...

Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja järjestin ruokarytmiasian kuntoon kerralla. U heräsi jo seitsemältä enkä ihan vielä silloin saanut itseäni ylös, mutta vähän kahdeksan jälkeen kylläkin. Aamiainen meni edelleen vähän ”väärin”, kun U sai maidot ensin ja sitten puuron. Se on jotenkin niin automaattinen juttu, että aamulla ensimmäisenä työntää tissin pojalle suuhun. Varsinkin nyt kun makuulteen imettäminen on alkanut onnistua, niin on niin kiva makoilla siinä silmät kiinni samalla kun U syö.

Muut ruokailukerran meni kuitenkin paremmin, pidettiin nelisen tuntia väliä ruokailujen välillä ja U söi ensin kiinteän ja päälle maitoa heti perään. Poika pysyi aivan tyytyväisenä ruokailujen välit. Vähän häntä alkoi aina loppua kohden kiukuttamaan, mutta heti kun pääsi ruokapöytään niin kaikki oli taas hyvin. Unetkin menivät tosi hyvin ruokailujen kanssa lomittain, vaikka U heräsi jo seitsemältä niin ekoille päikkäreille meni vasta lounaan jälkeen eli yhden maissa! Siinähän käy vähän sellainen efekti, että U nukahtaa siihen maidon päälle. Tiedän että se ei ole hyvä juttu totuttaa poikaa siihen, mutta se on vaan niin helppoa!!

Onnistuneen ruokailupäivän kruunasi yö, U nukkui 9 tuntia putkeen! Heräsi kerran viideltä ja itse asiassa taisi sitten herätä kuuden maissa myös, koska olen ottanut pojun silloin viereeni syömään ja nukkumaan. Mutta kuitenkin, aivan mahtavaa. Luulen, että säännöllinen ruokarytmi ja päivärytmi muutenkin varmasti vaikuttaa yöuniin, tai ainakin olen muualtakin kuullut vastaavaa. U:n Isi on myös vähän vahingossa pitänyt pojalle muutamana yönä unikoulua, hän kun valvoo öisin töiden jälkeen niin on sitten aina käynyt laittamassa tuttia suuhun jos U on herännyt. Mut on sitten tullut herättämään vasta siinä vaiheessa jos U ei enää ole rauhoittunut tuttiin. Ehkä nämä asiat yhdessä nyt sitten vaikutti noin positiivisesti öihin! Tai no ainakin tuohon yhteen yöhön, saapa nähdä millanen ensi yö on…

lauantai 26. tammikuuta 2013

Nyt syödään!!


U on nyt ruvennut ihan kunnolla syömään. Yhtenä iltana tässä viime viikolla U ja Isi olivat kahdestaan kotona ja poika oli ollut vähän kärttyinen koko ajan. Kun minä tulin kotiin kitinä vain jatkui eikä missään ollut hyvä olla eikä kuitenkaan tissikään oikein kelvannut. Ajattelin pojan olevan väsynyt ja päätin antaa nopeasti iltapuuron ja sitten laittaa hänet nukkumaan. Keitin pojulle mannapuuroa ensimmäistä kertaa, päätin uskaltaa vaikka se pelkkää vehnää onkin. Tein puuron riisimaitoon ja tuli muuten hyvää!

Kun puuro oli valmista ja jäähtynyt, aloin laittaa poikaa tuoliinsa. Yleensä tuoliin laitto ei ole U:n mielipuuhaa, vaan siinä pitää vähän kitistä ja vääntyillä ja huitoa ja kaikin keinoin muutenkin hankaloittaa operaatiota. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista vastustelua. Kun U pääsi tuoliinsa, hän läimäytti kädet pöydälle ja nojautui eteenpäin pöydän päälle kohti puurolautasta silmät kiiluen. Okei…

Istuin poikaa vastapäätä ja ojensin hänelle ensimmäisen lusikallisen. Salamannopeudella U sieppasi lusikan ja vei sen suuhunsa ja mussutti ja maiskutteli puuroa onnellisena. Seuraava lusikallinen katosi samaa tahtia ja samoin seuraava ja seuraava ja seuraava ja… U veteli koko 2 desiä puuroa hyvällä halulla. Loppupuolella aloin huomaamaan että masu taisi tulla jo suht täyteen, kun muukin kuin lusikan suuhun saaminen alkoi kiinnostaa taas, mutta sinne se koko puuro vain hujahti.

Mannapuuron syönti oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun minulle tuli olo, että U ihan kaipasi syömistä ja kiinteää ruokaa. Puuron jälkeen hän nimittäin ei ollut enää yhtään väsynyt vaan virtaa riitti taas. Samankaltainen episodi on toistunut tuon jälkeenkin parina iltana, eilen esimerkiksi U veteli 60 g possun fileetä, kaksi kauhallista peruna-purjomuusia, höyrytettyä paprikaa ja parsakaalia ja jälkkäriksi vielä sekä kokonaisen banaanin että appelsiinin. Ruokailun jälkeen pystyn melko tarkasti näkemään mitä poika on syönyt ja mitä ei, rippeet ovat joko pöydällä, harsossa tai lattialla. Possuruuan jälkeen tosin missään ei oikeastaan ollut juuri mitään, vaan U ihan oikeasti söi melkein kaiken mitä lautasella oli.

Nyt on sitten tainnut koittaa se aika, kun ateriarytmin pitäisi olla kunnossa. Sainhan minä pari kuukautta armonaikaa, tai siis aikaa totutella. Itseäni auttoi paljon se, että asetin kiinteät ruokailuajat. Tai no kyllähän niistä pitää päiväunien ja tällaisen takia joustaa, mutta ainakin tiedän suunnilleen milloin pitäisi syödä. U:n maidon ja kiinteän syöntijärjestys myös kääntyi ympäri vähän niin kuin itsestään tässä samassa syssyssä. Nyt siis yritän antaa pojalle ensin kiinteän ruuan ja vasta sitten maidon. Ongelma tulee vastaan siinä, että U ei oikeastaan ole nälkäinen heti sen kiinteän syömisen jälkeen. En tiedä pitäisikö suosiolla pitää pari tuntia väliä kiinteän ja maidon välillä vai antaa maito heti kiinteän päälle ja sitten pitää se neljä tuntia ruokailujen välillä.

Nyt kun tätä kirjoitan, tajusin samalla että maito varmastikin kannattaa antaa heti kiinteän päälle. Luulen että sillä tavalla saisin ateriarytmin pidettyä paremmin ja ruokailujen väliin jäisi pidempi aika, jolloin U olisi tarpeeksi nälkäinen syödäkseen taas kun on sen aika. Nyt on meinannut käydä vähän niin, että U syö kunnolla vain illalla koska silloin on kulunut pisin aika edellisestä syömisestä.

Aamut ovat myös tosi hankalia, siis ei U:n ansiosta vaan minun. Sotken itse ateria- ja päivärytmin heti aamusta, kun en jaksa herätä. Otan pojan viereeni sänkyyn ja sitten köllötellään siinä, syötän U:n makuultaan ja sitten U leikkii siinä vieressä jotain tyyliin varpaillaan ja minä makaan silmät kiinni ja torkun. U jaksaa yllättävän kauan siinä makoilla, yleensä tunnin jälkeen alkaa vasta kitisemään. Sitten siinä tehdään aamuhommat ja näin, ja tänäkin aamuna kello oli jo 10 kun päästiin aamiaiselle. Jos ajatellaan että haluaisin antaa ruokaa pojalle neljä kerta päivässä klo 8,12, 16 ja 20, niin enhän mitenkään saa neljää ruokailukertaa mahtumaan päivään jos ensimmäinen ateria syödään vasta kymmeneltä. Huh huh, on tämä vaikeata.

Mietin tuossa yksi päivä, että melkein pitäisi tehdä U:lle sisarus ihan vaan siitä syystä, että toisen kanssa osaisi ehkä toimia viisaammin kaikissa asioissa. Sitten olisi jo yksi lapsi jonka kanssa toivottavasti oltaisiin päästy jonkinlaiseen ateriarytmiin, niin sen toisen voisi vaan ujuttaa sinne mukaan. Samoin päivärytmi, siinähän uusi vaavi automaattisesti tulisi mukana kun isommalla olisi tietty rytmi. Ja sen toisen kanssa tuo nukkuminenkin voisi olla helpompaa… Nyt esimerkiksi tiedän tämän vauvan nukkumista käsittelevän tutkimuksen olemassaolosta ja voisin muutenkin toteuttaa Pamela Druckermanin ’Kuinka kasvattaa bebe’-kirjassa kuvattua la pause metodia heti alusta asti. Hmmm. Ehkä sitten muutaman vuoden päästä.

Ka-ka - asiaa


Herra U tykkää jutella. Pälpätystä kuuluu päivät pitkät, eli asiaa tuntuu riittävän. En ole varmastikaan koskaan kuullut mitään niin ihanaa kuin tuollaisen pikku miehen jokellus. Tai no en kyllä tiedä voiko tuota jokellukseksi sanoa, kuulostaa ihan kuin U puhuisi lauseita omalla kielellään. Välillä sitten taas pojan suusta tulee ihan oikeaoppista tavujokellusta, kuten baa-baa-baa ja maa-maa-maa. Se näyttääkin niin suloiselta, kun U availee ja sulkee suutaan oikein niin että leuat loksuu ja sieltä kuuluu tuollaisia tavuja.

U on myös nyt tajunnut, kuinka paljon erilaisia ääniä hän saa tehtyä. Välillä huudetaan ja välillä puhutaan ihan hiljaa ja välillä nauretaan ja välillä kiljahdellaan. Pojan kitinäkään ei enää oikeastaan ole kitinää, vaan enemmänkin sellaista valittavaa vää-vää-vää ääntelyä. Voi kun on jännää odottaa, että milloin sieltä se ensimmäinen sana sitten tulee ja mikä sen on!

Tai no siis, kuten varmasti kaikki ylpeät (esikois)vanhemmat tässä vaiheessa, mekin U:n Isin kanssa kerromme kaikille, kuinka poikamme on oppinut sanomaan ensimmäisen sanansa. Ka-Ka!

Ja sitten vielä sananen siitä itsestään. U:n kakka on nimittäin nyt ihan todella muuttanut muotoaan. Nyt kun mietin taaksepäin, niin ehkä jo niinkin kauan kuin kuukauden ajan selkeät ruuanpalaset eivät enää ole erottuneet. Nyt kakka on myös jo ihan oikeaoppisen kiinteää ja pyörii irrallaan vaipassa kun sen ottaa pois. Täytyy siis päätellä, että poika saa ihan hienosti jo ruokaa syötyä! Kakkaa myös nykyään tulee paljon, ihan useita kertoja päivässä ja se haisee pahalle!!! Hyh-hyh.

Ajattelin alkaa kyllä opettaa poikaa potalle heti kun hän oppii istumaan itsekseen. Tosin siinä voi vielä tovi vierähtää…

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Fiasko lautasella


Tällaisia huteja meille on tässä parin kuukauden aikana ruokailun saralla sattunut:

Jäiset smoothiehedelmät

Idea tuntui hyvältä koska a) pussissa oli ananasta, papaijaa ja mangoa, joita olen haaveillut antavani U:lle mutta en viitsi ostaa niitä kokonaisina kotiin b) olen kuullut huhua, että jäiset ruuat tuntuvat kivalta ikenissä yms.

Näin siinä sitten kävi: a) minulla on pakastimessa pussillinen ananasta, papaijaa ja mangoa, joille täytyy keksiä jotain alkuperäisestä poikkeavaa käyttöä, koska U ei suostunut syömään niitä b) ei saatu selville, miltä jäiset ruuat tuntuu ikenissä, koska ilmeisesti ne tuntuu kädessä niin kamalalta. Jäiseen hedelmään koskeminen sai aikaan naaman vääntymisen ja kaamean itkun ja hedelmä lensi kädestä. Yritin laittaa hedelmän palan myös haarukkaan, mutta sekään ei toiminut koska pojan oli pakko uhallakin koko ajan koskea haarukan hedelmäpäähän ja taas purskahtaa itkuun.

Ananas

Löysin kerran kaupasta miniananaksia ja ostin U:lle sellaisen. U tykkäsi tuoreesta ananaksesta ihan älyttömän paljon, mutta itku pitkästä ilosta vai miten se menikään. Muistin liian myöhään, että kun itse syön paljon ananasta niin kieli jotenkin ”palaa” siitä happoisuudesta tai jostain. Sen jälkeen kieltä kirvelee vielä pitkään. No, U on tullut äitiinsä. Kieltä kirveli ilmeisen pitkään.

Tattaripuuro

Tästä kerroinkin jo. Jos jotain positiivista haluaa asiasta etsiä, niin puuro pelkästään jätettiin syömättä eikä heitelty pitkin seiniä. Heti siis sen jälkeen, kun pojalle oli selvinnyt että se ei tosiaankaan ole syömäkelpoista… Prosessin aikana puuroa kyllä syljettiin kaaressa ulos suusta, mutta se nyt sinänsä kuuluu asiaan niin sitä ei lasketa.

Vesiperunamuusi

Tein kerran U:lle perunamuusia kun muutkin söi sitä. Vasta tekovaiheessa tajusin, että pojan muusiinhan ei tosiaankaan voi laittaa voita, maitoa eikä suolaa. No siitä tuli ihan juuri niin hyvää kuin miltä kuulostaakin! En voi yhtään syyttää poikaa siitä, että maistoi kerran ja jätti sitten täysin huomiotta.

Mausteinen kanakastike

U kun tykkää ruuasta jossa on käytetty mausteita, niin minä sitten kai vapauduin maustehyllyllä vähän liikaakin. Eilen onnistuin tekemään niin mausteista kanakastiketta, että U ei voinut syödä sitä. Laittoi kanaa innoissaan suuhun ja sitten purskahti itkuun. Raukka parka. En ymmärrä miten siinä niin kävi, en mielestäni laittanut sinne mitään niin kovin voimakasta.

Ettei hyvä tarina loppuisi lyhyeen, niin kerrottakoon että tein tänään vähän vastaavanlaista possukastiketta. Siis niin vastaavanlaista, että U ei pystynyt syömään sitäkään. Ihan oikeasti!

Pasta

Ei, ei ja ei. Ja vielä kerran ei. Ainakin noin monta kertaa olen keittänyt pojulle pastaa ja aina sama lopputulos. Ei ole huomaavinaankaan. Ehkä kaksi kertaa on ottanut pastan käteen ja vienyt suuhun, tuloksena kummallakin kerralla oli valtaisa irvistys ja pastan pois pudottaminen. En tosiaankaan tiedä mikä siinä on niin vastenmielistä. Eihän nyt tietysti pastaa ole pakko syödä, mutta olisi se ihan kiva lisä lisäkevalikoimaan…

Munakoiso ja verigreippi

Toinen oli kitkerää ja toinen kirpeää. Kumpaakin on tosin vain se yksi kerta kokeiltu, mutta sen kerran perusteella ei oltu minkään hitin äärellä. Sain juuri tänään vangittua U:n ihanan inhon irvistyksen kuvaan, tässä tosin käsittelyssä linssipyörykkä joka alkushokin jälkeen osoittautui ihan hyväksi.

Hhyyyyiiii...
Maissintähkä

Tämä fiasko meni ihan äidin piikkiin. En tiedä mitä oikein ajattelin, kun eihän U kahdella pikku hampaallaan saanut mitään otetta maissintähkästä. Ensin annoin puolikkaan tähkän ja siitähän ei tullut yhtään mitään. Sitten laitoin puolikkaan puoliksi ja annoin yhden sellaisen. Sen käsittely sujui paremmin, mutta ei U siitäkään paloja juuri saanut. Sitten veistin tähkästä maissinjyviä irti ajatuksella, että sitten U saisi hampailla ja ikenillä jotenkin paremman otteen siitä. Joo ei saanut. Yritys oli valtavan kova mutta tulosta se ei tuottanut. Lopulta harvennettuani tähkää tarpeeksi U vihdoin sai maissinpalasia suuhunsa ja tykkäsi kovasti – kunnes alkoi itkemään katkeraa itkua. Epäilen, että U yritti purra kovaa tähkän keskustaa ja satutti itsensä. Siihen loppui maissintähkään tutustuminen.

Sanoisin, että on se melko hyvin jos kahden kuukauden aikana tulee vain 10 ruokafiaskoa. Yleensä U on aivan kaikkiruokainen ja syö hyvällä halulla kaikkea mitä eteen laitetaan, niin eiköhän se ole ihan ok jos sitten on muutama inhokkiruokakin. Voihan se olla, että lisämaistelujen jälkeen tässä listassa olevat asiatkin alkavat maistua. Banaanin kanssa meillä kävi sillä tavalla, aluksi U ei voinut sietää banaania kädessään saatikka suussaan. Aina välillä sitä on silti maisteltu ja tänä aamuna yhtäkkiä poika vetäisikin kokonaisen banaanin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Operaatio Tattaripuuro


Luin vinkin, että puuroihin saa vaihtelua tekemällä puuron tattarista. Tartuin ideaan saman tien, tähän asti ollaan syöty riisi- ja kaurapuuroa, joten ajattelin että vaihtelu olisi kivaa. Ostin tattarihiutaleita ja tänä aamuna tein niistä puuron. Puurosta tuli koostumukseltaan ihan sosemaista ja mössöistä, ei siis ollenkaan sellaista tönkköä kuin muista puuroista. Puuron maku oli jännä, en oikein osaa sanoa miltä se maistui, mutta ei ainakaan samalta kuin mikään aikaisemmin maistamani vilja. Ei se sinänsä pahaa ollut, jännän makuista vaan.

Enpä sitten tiedä oliko syynä koostumus vai maku vai mikä, mutta löydettiin ruoka jota U kerta kaikkiaan inhosi. Ensinnäkään hän ei suostunut itse koskemaan lusikkaan vaan piti vaan vienosti suutaan auki jotta saatoin laittaa puurolusikan sinne. Sitten hän napsautti leuan kiinni ja upotti pikku hampaansa muovilusikkaan. Sain ujutettua lusikan pois pojan suusta niin että puuro jäi suuhun, mutta se ei kauaa siellä pysynyt, vaan U sylki sen inhon irvistys kasvoillaan pois suusta.

Joka kerta kun täytin lusikan, U kyllä avasi suunsa, kai toivoen että lusikkaan olisi ilmaantunut jotain muuta. Samoin joka kerta U sylki puurot pois suustaan. Lopulta ei enää sitten avannut suutaan, tuijotti vaan lusikkaa sen näköisenä, että ”ihanko tosissaan sä äiti luulet että mä aion syödä tuota??” Suostui sitten kuitenkin vielä ottamaan lusikan omaan käteensä, mutta ei se puuro maistunut yhtään sen paremmin. Niinpä pojan aamiainen koostuikin sitten verigreipistä ja muroista, jotka tosin nekin syljettiin melko järjestelmällisesti suusta. Niin, en sitten tiedä oliko vaan sellainen aamu että mikään ei maistunut, vai oliko se puuro oikeesti niin pahaa. Inhon ilme oli kyllä melko paljonpuhuva.

Tattaripuuro meni sisään ja tuli ulos. Ei ollut herkkua...

Tehtiin U:n Isin kanssa eilen illalla pitsaa ja tein pojalle omat pitsat. U:n pitsassa oli täytteenä jauhelihaa, paprikaa ja tomaattia. U oli jo nukkumassa kun pitsa oli valmista, mutta hän sai sitten omansa tänään lounaaksi. En ole nähnyt U:n pitävän yhtä tiukasti kiinni mistään muusta ruuasta – paitsi sisäfileestä. Pikku muruakaan ei tippunut lattialle ja pöydälle/harsoonkin päätyi tosi vähän. Pojan pitsapalat olivat sellaisia 15x5 cm suorakulmioita ja U söi kaksi sellaista lähes kokonaan! Vähän erilailla maistui kuin tuo tattaripuuro...

Pitsassa oli kamalasti kaikkea mitä U ei ”saisi” neuvolan mukaan syödä, mutta eipä tuo toistaiseksi ainakaan ole mitään oireita saanut. Pitsataikina oli siis ihan samaa kuin meille aikuisille, eli siinä oli jonkin verran suolaa. Se oli myös tehty vehnäjauhoihin, minkä tajusin siinä vaiheessa kun U alkoi mutustaa ekaa palastaan. Olisin ehkä halunnut vielä olla antamatta sitä vehnää, mutta no, myöhäistä. Tomaattisose oli alumiinituubista ja siitä kai saattaa irrota jotain myrkyllistä…?? Pitsassa oli vähän juustoakin. Kunnon myrkkypommi pojalle.

No joo, en osaa olla huolissani oikeastaan mistään pojan syömisistä, määrät kun ovat mitä ovat. Alumiinituubi-tomaattisosetta meni kaikkiin tekemiini viiteen pitsapalaan yhteensä ehkä ruokalusikallinen. Juustoa niissä oli muutama rippunen, eli ehkä korkeintaan 5 grammaa. Suola sitten. Luin, että alle 1-vuotias saa saada suolaa päivässä korkeintaan 1 gramman. Punnitsin kerran huvikseni, ja puoli teelusikallista suolaa on se 1 gramma. Täten koko pitsataikinassa suolaa oli n. 2 teelusikallista eli 4 grammaa. Urhon pitsa oli 1/10 meidän pitsasta, eli siinä oli 0,4 grammaa suolaa. U söi koko määrästä 2/5 tänään, eli siinä satsissa oli suolaa noin 0,1 grammaa. Eli siis ei, en ole huolissani pojan liiallisesta suolansaannista, enkä aio vastaisuudessakaan pitää häntä täysin suolattomana. 

Mitä tää on, miten tätä syödään?!?!

No näin.



maanantai 14. tammikuuta 2013

Uusia taitoja ja herkkuja


U on alusta asti syönyt puuronsa itse valmiiksi täytetystä lusikasta. Lataan lusikan ja pidän sitä ilmassa pojan edessä ja hän ottaa sen käteen ja vie suuhun. Sitten sitä imeskellään pitkään ja hartaudella. Suunnilleen kuukausi sitten tapahtui jotain hassua tämän lusikalla syömisen kanssa.

Oli ilta ja yritin pitää poikaa hereillä vielä vähän aikaa ennen nukkumaanmeno, joten U oli melko väsynyt. Ajattelin kuluttaa aikaa iltapalaa syömällä ja tein puuroa. Täytin lusikan kuten normaalisti ja pidin sitä ilmassa. Sen sijaan että U olisi tarttunut käsillä lusikkaan, hän levittikin kädet sivuille ja syöksyi suu auki lusikkaa kohti, eli käytännössä päädyin syöttämään puuroa pojalle. Etukäteen olin vakuuttunut, että en syöttäisi U:ta ollenkaan, mutta eihän siinä voinut vastustella kun poika itse noin selvästi osoitti halunsa syöttämiseen.

Seuraavana aamuna sama toistui, mutta sitä seuraavalla kerralla taas suuhun ei saanut laittaa mitään vaan piti saada syödä itse. Nykyään meillä on puuron syönnissä käytössä jonkinlainen välimalli syöttämisestä ja itse syömisestä. Pidän lusikkaa ilmassa ja U ottaa sen siitä suuhunsa, mutta samalla ottaa myös käsillä kiinni lusikasta ja jatkaa siitä itse. Osaa hän ottaa lusikan pöydältäkin, mutta silloin lusikan sisällöstä ei kyllä paljoa päädy suuhun… Tiedän, että oikeaoppisesti sormiruokailussa ei ole kyse suuhun päätyvän ruuan määrästä, mutta olen siinä kohti vähän eri linjoilla. Myönnän odottavani aikaa, jolloin U alkaa syödä päämäärätietoisemmin ja saa oikeasti mahansa täyteen kiinteällä ruualla.

Tänään söimme lounaaksi eilistä jauhelihakastiketta ja pastaa. Kastike oli melko samanlainen kuin sitä edellisen päivän broilerijauhelihakastike, paitsi että tässä oli kookoskerman sijaan tomaattimurskaa ja tietysti jauheliha oli eri laatua. Aamulla tarjosin pojalle leipää lautaselta ja hän osasi sen siitä hienosti ottaa, joten päätin kokeilla onneani ja tarjota lounaankin ihan lautaselta. Laitoin pastaa ja kastiketta leipälautaselle ja sen pojan eteen ja ihme tapahtui! U tuijotti hetken aikaa lautasta ja alkoi sitten tyynesti syödä lautasella olevaa ruokaa – koskematta lautaseen. Ruokailun aikana muutaman kerran otti lautasen reunasta kiinni, mutta ei edes yrittänyt liikuttaa sitä. Ehkä siis on toivoa, ettei poika koko loppuikäänsä syö suoraan pöydältä sormilla…

Näin hienosti sujui U:n lautaselta syöminen

U maistoi tänään uutta herkkua. Maapähkinävoita! Löysin Prismasta sellaista, jossa on pelkästään 100 % paahdettua maapähkinää eikä mitään muuta. Laitoin riisikakun ”suikaleiksi” ja sivelin päälle maapähkinävoita. U oli ihan haltioissaan, tykkäsi tosi kovasti! Söi käytännössä kokonaisen riisikakun ja maiskutteli antaumuksella. Ajattelin että siitä tulisi hyvä välipala, pähkinöissä on niin paljon rasvaa että se on ihan täyttävää. Kiva että U tykkäsi!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kyllä se vaan on taitava poika


Ihan muutaman päivän sisään olen huomannut, että U osaa yhtäkkiä avata nyrkkinsä ja saa kädessä olevan ruuan suuhun! Tänään tämän huomion innoittamana tein iltaruuaksi jasmiiniriisiä ja broilerijauheliha-kookoskastiketta. Kastikkeessa oli broilerijauhelihan lisäksi paprikaa, sipulia, purjoa, valkosipulia ja kukkakaalia. Ja tietysti kookoskermaa. Kastikkeesta tuli ihanan paksua, melkein muhennosmaista.

Laitoin pojalle annoksen ihan pöydälle, tiedän että lautaset ovat toistaiseksi niin paljon kiinnostavampia kuin ruoka, että syömisestä ei tulisi yhtään mitään. U oli innoissaan! Oli niin hassun näköistä, kun hän varovasti kastoi sormia kastikkeeseen ja sitten laittoi sormet suuhun imeskeltäviksi. Lopulta sitten otti ihan kourallisia kastiketta ja riisiä ja laittoi suuhun. Sai hirmu hyvin syötyä tuollaista irtonaista ruokaa.


U osaa nyt avata käden ja imeskellä sormia ja saada ruuan käden sisältä suuhun.

Olen niin iloinen tästä nimenomaisesta kehitysvaiheesta, nyt koen että U voi oikeasti alkaa syömään samaa ruokaa kuin muutkin eikä tarvitse enää niin miettiä että onko koostumus pojalle soveltuva.

Maailma avartuu


Pikkuinen poikani oppi Ruotsissa ollessa ryömimään! Tyylinä on itsensä käsillä eteenpäin vetäminen, kovin kovaa eikä kovin kauas vielä pääse, mutta ainakin sai jutun jujusta kiinni. Tosin, kun tultiin kotiin niin taito tuntui unohtuneen saman tien. Joko kotilattia ei ole pidoltaan yhtä hyvä kuin vieraspaikan, tai sitten U päätti vielä kehitellä taitoa rauhassa, samalla tavalla kuin kääntymisen kanssa.

U siis kääntyi ensimmäisen kerran selältä mahalle 6 kk ikäisenä, päivälleen. Sen jälkeen teki sen muutaman kerran ja sitten piti kuukauden taukoa, jolloin ei kääntynyt kertaakaan. Sitten tuossa uuden vuoden puolella jotenkin tajusi että ai niin, hänhän osaa kääntyäkin! Esine jota kääntymällä lähdettiin tavoittelemaan, oli niinkin jännittävä kapine kuin joululahjaksi saadun hakan (siis se puinen juttu jossa on kuusi tappia joita hakataan ja sitten sen jutun voi kääntää ympäri ja hakata taas) vasara…

Nyt sitten U on oivaltanut toden teolla kääntymisen riemun ja eilen oli ensimmäinen päivä, kun poika ei selälle laitettaessa enää pysynytkään siinä vaan kääntyi aina ympäri. Poju tulee vissiin vähän jälkijunassa, mä oon ymmärtänyt että yleensä vauvoilla tämä vaihe tulee tuolla 4-5 kk kohdalla. No, eipä se haittaa. Toisaalta ehkä parempi että alkaa vasta nyt kunnolla kääntyillä, niin jaksaa sitten ollakin siinä mahallaan eikä heti kitise pois pääsyä, kuten teki silloin 4-5 kk ikäisenä.

Voihan se olla, että tästä nyt sitten lähdetään vauhdilla liikkeelle kun on alkuun päästy! Tai sitten ei.

Reissussa


Käytiin Ruotsissa vierailulla mun tädin luona. Mukana matkassa oli minun ja U:n lisäksi U:n Täti. Oli tosi mukava matka! Paljon mitään ei keretty varsinaisesti tekemään, mutta kivaa oli. Suurin osa ajasta meni ruuan tekemiseen ja syömiseen, mikä ei tietysti ole huonosti käytettyä aikaa sekään.

Isotäti tykkää U:sta tosi paljon ja oli ihan innoissaan tekemässä hänelle omat sovellukset jokaisesta ruuasta. Isotäti ja Täti ovat kumpikin ihmisiä, joiden pitää syödä monta kertaa päivässä, joten matka oli ruokarytmin opettelemisenkin kannalta oikein hyvä. Matkalla ollessa söimme siis joka päivä aamiaisen, lounaan ja päivällisen ja välillä jotain välipalaa. Parina iltana tosin päivällinen meni niin myöhään, että U oli jo nukkumassa. Onneksi se ei vielä tässä vaiheessa niin haittaa…

U sai syödäkseen kivoja ruokia, uusia kokemuksia oli täytetyt broilerin koipi”fileet” ja linssikeitto. Ruokailu reissussa sujui tosi hienosti. Paikanpäällä oli lainattu syöttis, perus Ikean Antilop. Hyvin toimi, mitä nyt selän taakse joutui pikkupyyhkeen laittamaan, senkin sen takia, että U:n mielestä on tosi kiva heittäytyä taaksepäin ja se ei mun mielestä ole kovin turvallista.

Reissussa U viihtyi tosi hyvin ruokapöydässä meidän muiden kanssa. Hän taitaa olla melko seurallinen poika, pöydänpäätypaikaltaan U seurasi tarkkaavaisesti pöytäkeskustelua ja välillä kertoi oman mielipiteensäkin. Kotioloissa se on harmi, että ollaan niin paljon pojan kanssa kaksistaan ruoka-aikoina. Haluaisin tosi kovasti, että U oppisi olemaan osa pöytäseuruetta heti pienestä pitäen ja tottuisi siihen, että pöydässä keskustellaan kaikenlaista. Kun olen kaksin U:n kanssa, on melko vaikea saada mitään järjellistä keskustelua aikaiseksi…

Matkapäivinä U oli vähän supistetulla ruokavaliolla, siis käytännössä maidolla koko päivän. Tai no mennessä söi sitten iltaruuan perillä ja tullessa söi aamiaisen ennen lähtöä, mutta muuten. Koin, että on itselleni helpompaa näin, ja olihan se. Tavallaan onneksi U ei osaa vielä sitä ruokaa sillain kaivata.

U oli helppoa matkaseuraa, mitä nyt lentokoneessa meinasi aika käydä vähän pitkäksi kun ei voinut muuta kuin kököttää äidin sylissä. Turvaohje tuli luettua moneen kertaan läpi ja samoin edessä olevan tuolin selkänojassa ollut "naulakkonappi" sai paljon painelua osakseen. Pelkäsin etukäteen että nousut ja laskut sattuisivat korviin, mutta en usko että lopulta kumpikaan sattui. Lasku on kuulemma se pahempi korville ja kummassakin laskussa U kyllä vähän kitisi, mutta mennessä oletin sen johtuvan siitä että tyhmä äiti ei antanut seistä/pomppia/vääntyillä/kääntyillä sylissä ja palatessa oli kova nälkä. Saattoihan siinä tietysti olla pientä osuutta epämukavalla tunteella korvissakin, mutta ainakaan ei varsinaista itkua tullut. 

Kyllä tämä sormiruokailu tuntuu melko helpolta tavalta ruokailla reissussa. Ruotsi nyt on tietysti niin samanlainen maa kuin Suomi, että purkkiruokavalikoimakin on suht sama, mutta lähdemme parin kuukauden päästä Portugaliin lomailemaan ja luulen että siellä on kiva kun vauva voi syödä samaa kuin me muutkin.

Aamiais- ja välipalaongelmia


Aamu- ja välipaloja on aina niin hankala keksiä. Lähinnä kun en haluaisi aina tarjota samaa. U tykkää (puurosta) kuin hullu puurosta, mutta en silti viitsisi sitä joka aamu antaa. Tässä on nyt lueteltuna muutama aamu- ja välipala, mitä olen keksinyt.

Murohyllystä olen löytänyt muutaman hyvän tuotteen, eli ne kuuluisat TalkMurut ja sitten Elovenan neljän viljan murotyynyt.
Elovena murotyynyt ja TalkMurut
 Noita murotyynyjä on myös kaura- ja ruisversioina, mutta otin neljää viljaa kun ajattelin että kai se on hyvä pikkuhiljaa alkaa tottumaan muuhunkin viljaan kuin kauraan. U tykkää muroista tosi paljon. TalkMurut ovat vaikeampia saada suuhun, mutta helpompia syötäviä. Ne siis käytännössä sulavat suuhun. Murotyynyt ovat pikkuisen isompia ja siten helpompia saada suuhun, mutta ne ovat vähän kovempia koostumukseltaan. Saisi nekin varmaan ihan hyvin syötyä, mutta U:lla sattuu nyt olemaan menossa syljeskelyvaihe… Tänä aamuna kaikki mitä meni suuhun, syljettiin hetken päästä komeassa kaaressa takaisin pöydälle. No, käytyään kolme kertaa suussa ja pöydällä murotyynytkin olivat pehmenneet kivasti suussa sulaviksi.

Murot lähikuvassa

Apinaeväs on edelleen ihan U:n suosikki, voi tietysti johtua siitäkin, etten ole tehnyt niitä kovin usein niin mielenkiinto on säilynyt.

Kananmunaa syödään edelleen joinakin aamuina. Nykyään teen munakkaan mikrossa, kokeilujen kautta se tuntuu olevan helpoin sekä valmistaa että syödä. Joulun maissa U kokeili uudestaan keitettyä kananmunaa, mutta se levisi edelleen kuin Jokisen eväät ympäri keittiötä. Onneksi oltiin silloin ukkilassa, niin oli kaksi innokasta jälkienputsaajaa (koiraa) mukana kuvioissa. Löysempää keitettyä kananmunaa U maistoi kerran minun lusikastani, mutta maistiainen sylkäistiin saman tien ulos suusta huikean irvistyksen saattelemana.

Ruisleipää U on jo syönyt ja tykkää siitä kovasti. Tänään oltiin mummun luona lounaalla ja U syödä natusti kokonaisen puolikkaan Ruispalan! Tarjolla oli myös avokadoa, kurkkua ja katkarapua, mutta ne kaikki jäivät järjestelmällisesti joko kokonaan ilman huomiota tai sitten lensivät lattialle.

Tänään aamulla annoin U:n maistaa omasta turkkilaisesta jugurtistani. Ensin naama vähän nyrpistyi, kun tuli uusi maku, mutta vaativasta lusikan ojentelusta päätellen lisää piti saada. Ajattelin, että uskallan antaa pojan vähän jo maistella maitojuttujakin, kun tuntuu olevan niin teräsvatsaista sorttia. Ei ole mistään mennyt maha sekaisin.

Jäisiä marjoja U on kokeillut myös. Mustikat ovat hyviä ja punaiset viinimarjat ihan ok, mutta karpalot eivät tainneet olla mieleen. Jostain luin vinkin, että kaupan pakasteosastolla myytävät smoothiehedelmät ovat hyviä vauvalle annettavia. Ostin pussillisen, jossa oli mangoa, papaijaa ja ananasta. Idea oli mielestäni tosi hyvä, nuo kun ovat kaikki sellaisia hedelmiä joita ei oikein viitsi kokonaisina ostaa kotiin. U ei ollut idean hyvyydestä ihan yhtä mieltä. Jäivät siis syömättä. Tosin en yhtään ihmettele, maistoin yhtä palasta ja se oli tosi kirpeä, hyh! Ei se kyllä kovin hyvää munkaan mielestä ollut.

Tuoreita hedelmiä U syö kyllä mielellään. Appelsiini on ihan suosikki ja viinirypäleet uusi, mutta mukava tuttavuus. Viinirypäleet olen antanut puolikkaina, hyvin nekin on suuhun saatu. Kerran näin kaupassa hauskan miniananaksen ja ostin sellaisen pojalle kokeiltavaksi. U söi sitä ihan haltioissaan, mutta sitten taisi käydä niin kuin äidillekin käy jos syö liikaa tuoretta ananasta. Ananaksen happamuus tai jokin tällainen ”polttaa” suun ja kielen sillain, että alkaa kirvelemään tosi paljon. Muistin tämän piirteen vasta siinä vaiheessa, kun U oli pistellyt ananasta menemään hyvällä halulla vaikka kuinka paljon, mutta yhtäkkiä alkoi kitisemään ja itkeskelemään joka kerta kun laittoi lisää suuhun. Lopetettiin syöminen siihen, mutta loppuilta oli kuitenkin vähän itkuinen. Maitokin taisi tuntua ikävältä suussa.

Joulun välipäivinä matkustettiin junalla U:n ja U:n tädin kanssa Jyväskylään ukkilaan. Asemalta Täti halusi ostaa itselleen ja minulle Froosh-smoothiet, kookoksen makuiset jollaista en ollut ennen maistanut. Pääsimme junaan ja korkkasimme smoothiet, niin niinhän siinä kävi että vaativaiset kädet sylissäni vetivät smoothien omille huulilleen ja äiti sai lopulta pikku jämät pullon pohjalta. Kyllä U tykkäsi siitä! Kulautteli menemään kuin vanha tekijä, toki pidin tietysti kiinni pullon pohjasta. Äskeisellä Ruotsin-matkalla smoothie oli myös kova sana välipalaksi.

Smoothie maistui. Ei kaikkein siisteintä puuhaa...

Nyt kun näitä tähän luetteli, niin onhan niitä vaihtoehtoja näköjään melko paljon. Jotenkin vaan tuntuu ettei koskaan keksi mitään. Pitänee tehdä itselleen tällainen lista jääkaapin oveen, siitä voi sitten katsoa joka päivälle jotain!

Sormiruokailun tilannekatsaus 7 kk


U on nyt syönyt kiinteää ruokaa melkein kahden kuukauden ajan. Ruuan suuhun vieminen sujuu kuin vanhalta tekijältä. U selvästi osaa myös vähän jo valita syömisiään pöydältä, käsi ei enää tartu siihen palaan joka on lähimpänä. Myös erikokoisten, -muotoisten ja -rakenteisten ruokapalojen poimiminen onnistuu lähes poikkeuksetta. Alkuaikojen kädestä lipsahduksia tapahtuu enää hyvin harvoin. Kädessä pysymiseen vaikuttaa tosin myös ruuan kiinnostavuus. Vähemmän kiinnostava ruoka saattaa singota kädestä mihin suuntaan tahansa hetkellä millä hyvänsä, mutta kiinnostava ruoka pysyy kädessä kuin liimattuna.

Kakominen kiinnostaa varmasti kaikkia. TalkMurut saavat pojan välillä yökkimään, samoin kana ja jauheliha. Hunajameloni oli myös pientä kakomista aiheuttavaa, samoin kuin apinaeväs. Ilmeisesti kaikki liukas tai mureneva on helposti kurkkuun menevää. Pahan kuuloista kakomista tapahtuu hyvin harvoin, toisaalta U ei ole alussakaan kakonut kovin paljoa. Yskimistä ja sellaista pientä yökkimistä tapahtuu vähän enemmän, mutta ei läheskään joka ruokailukerralla. Välillä tulee edelleen sellaisia omituisia ilmeitä, irvistyksiä ja väristyksiä, mutta olen melko varma että ne liittyävät kiinteän ruuan aiheuttamiin outoihin tuntemuksiin nielussa.

Pureskelu on myös kehittynyt. Huomasin sen hyvin yksi kerta kun U söi maissinaksua. Olin pitkään antamatta niitä pojalle, joten muistikuvani naksun syönnistä olivat ihan alkuajalta. Silloin U imeskeli maissinaksun sellaiseksi mössöksi suuhunsa. Nyt kun joku aika sitten annoin naksun pojalle, niin kuului vaan *rouskis* kun U upotti hampaansa/ikenensä siihen! Taisi poju itsekin oikein yllättyä siitä äänestä, mutta se teki naksujen syönnistä entistä mukavampaa. Nykyään hän avaa suunsa oikein isoksi ja sitten suurieleisesti napsauttaa leuat yhteen, niin että tulee oikein kunnon ääni. Osaa siis hienosti liikuttaa leukojaan ylös-alas, mutta läheskään kaikki ruoka ei vielä päädy pureskelluksi ja suuri osa ruuasta myös tippuu/syljetään ulos suusta.

U tykkää erityisen paljon puurosta, sitä voisi syödä loputtomasti. Välillä on vetäissyt kahden desin annoksen kaurapuuroa!

Ruokailuun on sekoittunut paljon enemmän ruualla leikkimistä, sitä tökitään, liiskataan, nuollaan ja uusimpana – syljeskellään.

Pinsettiote on alkanut kehittyä, U menee jokaista ruokapalaa kohti etusormi edellä. Osaa sinänsä ottaa palasta kiinni pinsettiotteella, mutta ote ei vielä oikein pysy vaan ruokapala lipsahtaa otteesta käden sisälle. Harjoittelu on kuitenkin kovaa!

Ruokailuun käytettävä aika on pidentynyt huomattavasti. Vielä kuukausi sitten U jaksoi olla pöydässä ehkä maksimissaan vartin, mutta nykyään aikaa syömiseen saadaan kulutettua paljon enemmän. Yleensä pöydässä istutaan puolesta tunnista tuntiin.

Olen määrittänyt tarkahkot ruoka-ajat, joiden toivon auttavan ruokarytmin syntymiseen. Taistelemme siis edelleen syömisaikojen kanssa. Yritän saada U:n neljän aterian päivärytmiin, eli aamiainen, lounas, runsas välipala ja päivällinen. Ruoka-ajat vaihtelevat vähän heräämisen mukaan, siten että aterioiden väliin jää n. 4 tuntia. U saattaisi siis syödä päivän aikana kello 8, 12,16 ja 20. Nyt imettäessä olen yrittänyt ajoittaa imetykset noihin aikoihin ja antaa kiinteän ruuan sitten vähän ajan päästä. Jossain vaiheessa kun kiinteätä ruokaa alkaa mennä enemmän, vaihdetaan järjestys toisin päin. Toki nytkin, varsinkin illalla, joskus jo syödään kiinteä ja maito toisessa järjestyksessä.

U:n syömä kiinteä ruoka ei ole vielä vaikuttanut maidon määrään, en usko että U osaa vielä syödä tietoisella ajatuksella että ruoka poistaa nälän. Välillä ollaan juuri noustu ruokapöydästä ja pojalla on hirveä nälkä.

U on oppinut, että kun äiti puuroa syödessä ottaa lusikan pois, se tarkoittaa että saa lisää. Se ei tarkoita, että lusikka lähti lopullisesti ja pitäisi alkaa itkemään lohdutonta itkua. Edistystä!

U osaa hakata kämmenellä vaativasti pöytää, jos haluaa lisää jotain. Hän ei osaa vielä kertoa mitä milloinkin saisi olla.

Syömisestä on tullut rutiinia, tuntuu että U osaa jo välillä odottaa pöytään pääsyä. Hän selvästi rakastaa syömistä!

U 7 kuukautta


Heips ja anteeksi taas pitkä blogihiljaisuus. Olen ajatellut, että U tykkää rutiineista ja on iloisimmillaan kun päivässä on rytmiä, mutta taitaakin olla niin että se olen minä joka sitä rutiinia ja rytmiä kaipaa :D Joulun ja Uuden Vuoden aika meni reissatessa ja siellä sun täällä kyläillessä ja en vaan siinä hässäkässä ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne. Luvassa nyt siis monta postausta putkeen, enjoy!

Herra U täytti seitsemän kuukautta uuden vuoden aattona. Tuntuu, että U:n kuudes kuukausi oli vähän sellainen ”välikuukausi”, jolloin ei tapahtunut mitään erityisiä kehitysaskelia. Ainoa mitä keksin on, että U on alkanut viihtyä nyt todella hyvin mahallaan. Hirveä hinku olisi eteenpäin, mutta kun tahdonvoimalla ei pääse niin sitten saattaa alkaa harmittamaan.

Kuukauden alkupuolella U siirtyi kaksiin päiväuniin ja nyt kuukauden loppupuolella taitaa olla edessä siirtyminen jo yksiin päiväuniin! Joulusta asti tappelin päivittäin monta kertaa pojan kanssa, kun en saanut häntä nukkumaan. Aikaisempi omaan sänkyyn itse nukahtaminen tuntui unohtuneen ja tilalle tuli taas ympäriinsä käveleskely ja hytkyttely. Uuden vuoden jälkeen U:n isi sitten kerran haettuaan huutavan pojan sängystä vaan kysyi, että miksi yritän nukuttaa poikaa kun hän ei ole väsynyt? En ollut tajunnut ajatella asiaa niin, olin vaan katsonut kellosta että on nukkuma-aika ja yrittänyt viedä pojan nukkumaan. Seuraavana päivänä kokeilin antaa U:n valvoa päivällä niin kauan kunnes on tosi tosi väsynyt. Ei ehkä ollenkaan yllättävää, että valvottuaan melkein 5 tuntia aikaisemman kahden sijasta, U nukahti ilman ääntäkään. Ei ollut tullut mieleenkään, että yksiin päikkäreihin siirryttäisiin jo näin aikaisin, luulin sen olevan edessä vasta lähempänä 1-v päivää. Nyt ollaan siirtymävaiheessa, välillä U nukkuu yhdet ja välillä kahdet päikkärit. Mutta nyt katson poikaa enkä kelloa…

U osaa nyt todistetusti kääntyä selältä mahalle, mutta ei edelleenkään juuri viitsi sitä tehdä.

Ensimmäiset tavujokeltelut kuultiin tasan 7 kk päivänä. Baa-baa-baa <3

Seitsemän kuukautta vanha U on reipas ja iloinen poika, joka ei haluaisi pysyä paikallaan hetkeäkään. Ikävä kyllä omat taidot ei ihan vielä riitä liikkumiseen, mutta onneksi on äiti joka kantaa ja hypyyttää.