Operaatio Tattaripuuro

Luin vinkin, että puuroihin saa vaihtelua tekemällä puuron tattarista. Tartuin ideaan saman tien, tähän asti ollaan syöty riisi- ja kaurapuuroa, joten ajattelin että vaihtelu olisi kivaa. Ostin tattarihiutaleita ja tänä aamuna tein niistä puuron. Puurosta tuli koostumukseltaan ihan sosemaista ja mössöistä, ei siis ollenkaan sellaista tönkköä kuin muista puuroista. Puuron maku oli jännä, en oikein osaa sanoa miltä se maistui, mutta ei ainakaan samalta kuin mikään aikaisemmin maistamani vilja. Ei se sinänsä pahaa ollut, jännän makuista vaan.

Enpä sitten tiedä oliko syynä koostumus vai maku vai mikä, mutta löydettiin ruoka jota U kerta kaikkiaan inhosi. Ensinnäkään hän ei suostunut itse koskemaan lusikkaan vaan piti vaan vienosti suutaan auki jotta saatoin laittaa puurolusikan sinne. Sitten hän napsautti leuan kiinni ja upotti pikku hampaansa muovilusikkaan. Sain ujutettua lusikan pois pojan suusta niin että puuro jäi suuhun, mutta se ei kauaa siellä pysynyt, vaan U sylki sen inhon irvistys kasvoillaan pois suusta.

Joka kerta kun täytin lusikan, U kyllä avasi suunsa, kai toivoen että lusikkaan olisi ilmaantunut jotain muuta. Samoin joka kerta U sylki puurot pois suustaan. Lopulta ei enää sitten avannut suutaan, tuijotti vaan lusikkaa sen näköisenä, että ”ihanko tosissaan sä äiti luulet että mä aion syödä tuota??” Suostui sitten kuitenkin vielä ottamaan lusikan omaan käteensä, mutta ei se puuro maistunut yhtään sen paremmin. Niinpä pojan aamiainen koostuikin sitten verigreipistä ja muroista, jotka tosin nekin syljettiin melko järjestelmällisesti suusta. Niin, en sitten tiedä oliko vaan sellainen aamu että mikään ei maistunut, vai oliko se puuro oikeesti niin pahaa. Inhon ilme oli kyllä melko paljonpuhuva.

Tattaripuuro meni sisään ja tuli ulos. Ei ollut herkkua...

Tehtiin U:n Isin kanssa eilen illalla pitsaa ja tein pojalle omat pitsat. U:n pitsassa oli täytteenä jauhelihaa, paprikaa ja tomaattia. U oli jo nukkumassa kun pitsa oli valmista, mutta hän sai sitten omansa tänään lounaaksi. En ole nähnyt U:n pitävän yhtä tiukasti kiinni mistään muusta ruuasta – paitsi sisäfileestä. Pikku muruakaan ei tippunut lattialle ja pöydälle/harsoonkin päätyi tosi vähän. Pojan pitsapalat olivat sellaisia 15x5 cm suorakulmioita ja U söi kaksi sellaista lähes kokonaan! Vähän erilailla maistui kuin tuo tattaripuuro...

Pitsassa oli kamalasti kaikkea mitä U ei ”saisi” neuvolan mukaan syödä, mutta eipä tuo toistaiseksi ainakaan ole mitään oireita saanut. Pitsataikina oli siis ihan samaa kuin meille aikuisille, eli siinä oli jonkin verran suolaa. Se oli myös tehty vehnäjauhoihin, minkä tajusin siinä vaiheessa kun U alkoi mutustaa ekaa palastaan. Olisin ehkä halunnut vielä olla antamatta sitä vehnää, mutta no, myöhäistä. Tomaattisose oli alumiinituubista ja siitä kai saattaa irrota jotain myrkyllistä…?? Pitsassa oli vähän juustoakin. Kunnon myrkkypommi pojalle.

No joo, en osaa olla huolissani oikeastaan mistään pojan syömisistä, määrät kun ovat mitä ovat. Alumiinituubi-tomaattisosetta meni kaikkiin tekemiini viiteen pitsapalaan yhteensä ehkä ruokalusikallinen. Juustoa niissä oli muutama rippunen, eli ehkä korkeintaan 5 grammaa. Suola sitten. Luin, että alle 1-vuotias saa saada suolaa päivässä korkeintaan 1 gramman. Punnitsin kerran huvikseni, ja puoli teelusikallista suolaa on se 1 gramma. Täten koko pitsataikinassa suolaa oli n. 2 teelusikallista eli 4 grammaa. Urhon pitsa oli 1/10 meidän pitsasta, eli siinä oli 0,4 grammaa suolaa. U söi koko määrästä 2/5 tänään, eli siinä satsissa oli suolaa noin 0,1 grammaa. Eli siis ei, en ole huolissani pojan liiallisesta suolansaannista, enkä aio vastaisuudessakaan pitää häntä täysin suolattomana. 

Mitä tää on, miten tätä syödään?!?!

No näin.