maanantai 28. tammikuuta 2013

Syömistä ja nukkumista


Ihan ensiksi, kyllä U nyt on tosiaan alkanut syömään!! Tämän päivän välipala oli yksi Ruispalan puolikas voilla, kaksi appelsiinia ja kaksi persikkaa. Ensin tietysti yhdet kumpaakin, mutta kun ne meni hujauksessa ja poju kaipasi lisää, niin toiset sitten. Tässä lopputulos, eli mitä näistä jäi jäljelle. Keräsin jämät harsolta ja pöydältä, lattialle ei mennyt muruakaan. Mun mielestä ei jäänyt kovin paljoa!

Kourallinen vain jämiä jäljellä
Tänään U oli Tädin luona hoidossa. Olin tehnyt heille lounaaksi makaronilaatikkoa ja U oli kuulemma ahminut sitä menemään ihan hurjan määrän. Oli myös syönyt Tädin annoksen loput kun Täti ei ollut jaksanut kaikkea. Millanenhan suursyömäri tuosta pojasta vielä tulee. Pitänee tehostaa tätä työnetsintää, alkaa varmaan mennä kohta rahaa melko reilusti pojan eväisiin...

Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja järjestin ruokarytmiasian kuntoon kerralla. U heräsi jo seitsemältä enkä ihan vielä silloin saanut itseäni ylös, mutta vähän kahdeksan jälkeen kylläkin. Aamiainen meni edelleen vähän ”väärin”, kun U sai maidot ensin ja sitten puuron. Se on jotenkin niin automaattinen juttu, että aamulla ensimmäisenä työntää tissin pojalle suuhun. Varsinkin nyt kun makuulteen imettäminen on alkanut onnistua, niin on niin kiva makoilla siinä silmät kiinni samalla kun U syö.

Muut ruokailukerran meni kuitenkin paremmin, pidettiin nelisen tuntia väliä ruokailujen välillä ja U söi ensin kiinteän ja päälle maitoa heti perään. Poika pysyi aivan tyytyväisenä ruokailujen välit. Vähän häntä alkoi aina loppua kohden kiukuttamaan, mutta heti kun pääsi ruokapöytään niin kaikki oli taas hyvin. Unetkin menivät tosi hyvin ruokailujen kanssa lomittain, vaikka U heräsi jo seitsemältä niin ekoille päikkäreille meni vasta lounaan jälkeen eli yhden maissa! Siinähän käy vähän sellainen efekti, että U nukahtaa siihen maidon päälle. Tiedän että se ei ole hyvä juttu totuttaa poikaa siihen, mutta se on vaan niin helppoa!!

Onnistuneen ruokailupäivän kruunasi yö, U nukkui 9 tuntia putkeen! Heräsi kerran viideltä ja itse asiassa taisi sitten herätä kuuden maissa myös, koska olen ottanut pojun silloin viereeni syömään ja nukkumaan. Mutta kuitenkin, aivan mahtavaa. Luulen, että säännöllinen ruokarytmi ja päivärytmi muutenkin varmasti vaikuttaa yöuniin, tai ainakin olen muualtakin kuullut vastaavaa. U:n Isi on myös vähän vahingossa pitänyt pojalle muutamana yönä unikoulua, hän kun valvoo öisin töiden jälkeen niin on sitten aina käynyt laittamassa tuttia suuhun jos U on herännyt. Mut on sitten tullut herättämään vasta siinä vaiheessa jos U ei enää ole rauhoittunut tuttiin. Ehkä nämä asiat yhdessä nyt sitten vaikutti noin positiivisesti öihin! Tai no ainakin tuohon yhteen yöhön, saapa nähdä millanen ensi yö on…

lauantai 26. tammikuuta 2013

Nyt syödään!!


U on nyt ruvennut ihan kunnolla syömään. Yhtenä iltana tässä viime viikolla U ja Isi olivat kahdestaan kotona ja poika oli ollut vähän kärttyinen koko ajan. Kun minä tulin kotiin kitinä vain jatkui eikä missään ollut hyvä olla eikä kuitenkaan tissikään oikein kelvannut. Ajattelin pojan olevan väsynyt ja päätin antaa nopeasti iltapuuron ja sitten laittaa hänet nukkumaan. Keitin pojulle mannapuuroa ensimmäistä kertaa, päätin uskaltaa vaikka se pelkkää vehnää onkin. Tein puuron riisimaitoon ja tuli muuten hyvää!

Kun puuro oli valmista ja jäähtynyt, aloin laittaa poikaa tuoliinsa. Yleensä tuoliin laitto ei ole U:n mielipuuhaa, vaan siinä pitää vähän kitistä ja vääntyillä ja huitoa ja kaikin keinoin muutenkin hankaloittaa operaatiota. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista vastustelua. Kun U pääsi tuoliinsa, hän läimäytti kädet pöydälle ja nojautui eteenpäin pöydän päälle kohti puurolautasta silmät kiiluen. Okei…

Istuin poikaa vastapäätä ja ojensin hänelle ensimmäisen lusikallisen. Salamannopeudella U sieppasi lusikan ja vei sen suuhunsa ja mussutti ja maiskutteli puuroa onnellisena. Seuraava lusikallinen katosi samaa tahtia ja samoin seuraava ja seuraava ja seuraava ja… U veteli koko 2 desiä puuroa hyvällä halulla. Loppupuolella aloin huomaamaan että masu taisi tulla jo suht täyteen, kun muukin kuin lusikan suuhun saaminen alkoi kiinnostaa taas, mutta sinne se koko puuro vain hujahti.

Mannapuuron syönti oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun minulle tuli olo, että U ihan kaipasi syömistä ja kiinteää ruokaa. Puuron jälkeen hän nimittäin ei ollut enää yhtään väsynyt vaan virtaa riitti taas. Samankaltainen episodi on toistunut tuon jälkeenkin parina iltana, eilen esimerkiksi U veteli 60 g possun fileetä, kaksi kauhallista peruna-purjomuusia, höyrytettyä paprikaa ja parsakaalia ja jälkkäriksi vielä sekä kokonaisen banaanin että appelsiinin. Ruokailun jälkeen pystyn melko tarkasti näkemään mitä poika on syönyt ja mitä ei, rippeet ovat joko pöydällä, harsossa tai lattialla. Possuruuan jälkeen tosin missään ei oikeastaan ollut juuri mitään, vaan U ihan oikeasti söi melkein kaiken mitä lautasella oli.

Nyt on sitten tainnut koittaa se aika, kun ateriarytmin pitäisi olla kunnossa. Sainhan minä pari kuukautta armonaikaa, tai siis aikaa totutella. Itseäni auttoi paljon se, että asetin kiinteät ruokailuajat. Tai no kyllähän niistä pitää päiväunien ja tällaisen takia joustaa, mutta ainakin tiedän suunnilleen milloin pitäisi syödä. U:n maidon ja kiinteän syöntijärjestys myös kääntyi ympäri vähän niin kuin itsestään tässä samassa syssyssä. Nyt siis yritän antaa pojalle ensin kiinteän ruuan ja vasta sitten maidon. Ongelma tulee vastaan siinä, että U ei oikeastaan ole nälkäinen heti sen kiinteän syömisen jälkeen. En tiedä pitäisikö suosiolla pitää pari tuntia väliä kiinteän ja maidon välillä vai antaa maito heti kiinteän päälle ja sitten pitää se neljä tuntia ruokailujen välillä.

Nyt kun tätä kirjoitan, tajusin samalla että maito varmastikin kannattaa antaa heti kiinteän päälle. Luulen että sillä tavalla saisin ateriarytmin pidettyä paremmin ja ruokailujen väliin jäisi pidempi aika, jolloin U olisi tarpeeksi nälkäinen syödäkseen taas kun on sen aika. Nyt on meinannut käydä vähän niin, että U syö kunnolla vain illalla koska silloin on kulunut pisin aika edellisestä syömisestä.

Aamut ovat myös tosi hankalia, siis ei U:n ansiosta vaan minun. Sotken itse ateria- ja päivärytmin heti aamusta, kun en jaksa herätä. Otan pojan viereeni sänkyyn ja sitten köllötellään siinä, syötän U:n makuultaan ja sitten U leikkii siinä vieressä jotain tyyliin varpaillaan ja minä makaan silmät kiinni ja torkun. U jaksaa yllättävän kauan siinä makoilla, yleensä tunnin jälkeen alkaa vasta kitisemään. Sitten siinä tehdään aamuhommat ja näin, ja tänäkin aamuna kello oli jo 10 kun päästiin aamiaiselle. Jos ajatellaan että haluaisin antaa ruokaa pojalle neljä kerta päivässä klo 8,12, 16 ja 20, niin enhän mitenkään saa neljää ruokailukertaa mahtumaan päivään jos ensimmäinen ateria syödään vasta kymmeneltä. Huh huh, on tämä vaikeata.

Mietin tuossa yksi päivä, että melkein pitäisi tehdä U:lle sisarus ihan vaan siitä syystä, että toisen kanssa osaisi ehkä toimia viisaammin kaikissa asioissa. Sitten olisi jo yksi lapsi jonka kanssa toivottavasti oltaisiin päästy jonkinlaiseen ateriarytmiin, niin sen toisen voisi vaan ujuttaa sinne mukaan. Samoin päivärytmi, siinähän uusi vaavi automaattisesti tulisi mukana kun isommalla olisi tietty rytmi. Ja sen toisen kanssa tuo nukkuminenkin voisi olla helpompaa… Nyt esimerkiksi tiedän tämän vauvan nukkumista käsittelevän tutkimuksen olemassaolosta ja voisin muutenkin toteuttaa Pamela Druckermanin ’Kuinka kasvattaa bebe’-kirjassa kuvattua la pause metodia heti alusta asti. Hmmm. Ehkä sitten muutaman vuoden päästä.

Ka-ka - asiaa


Herra U tykkää jutella. Pälpätystä kuuluu päivät pitkät, eli asiaa tuntuu riittävän. En ole varmastikaan koskaan kuullut mitään niin ihanaa kuin tuollaisen pikku miehen jokellus. Tai no en kyllä tiedä voiko tuota jokellukseksi sanoa, kuulostaa ihan kuin U puhuisi lauseita omalla kielellään. Välillä sitten taas pojan suusta tulee ihan oikeaoppista tavujokellusta, kuten baa-baa-baa ja maa-maa-maa. Se näyttääkin niin suloiselta, kun U availee ja sulkee suutaan oikein niin että leuat loksuu ja sieltä kuuluu tuollaisia tavuja.

U on myös nyt tajunnut, kuinka paljon erilaisia ääniä hän saa tehtyä. Välillä huudetaan ja välillä puhutaan ihan hiljaa ja välillä nauretaan ja välillä kiljahdellaan. Pojan kitinäkään ei enää oikeastaan ole kitinää, vaan enemmänkin sellaista valittavaa vää-vää-vää ääntelyä. Voi kun on jännää odottaa, että milloin sieltä se ensimmäinen sana sitten tulee ja mikä sen on!

Tai no siis, kuten varmasti kaikki ylpeät (esikois)vanhemmat tässä vaiheessa, mekin U:n Isin kanssa kerromme kaikille, kuinka poikamme on oppinut sanomaan ensimmäisen sanansa. Ka-Ka!

Ja sitten vielä sananen siitä itsestään. U:n kakka on nimittäin nyt ihan todella muuttanut muotoaan. Nyt kun mietin taaksepäin, niin ehkä jo niinkin kauan kuin kuukauden ajan selkeät ruuanpalaset eivät enää ole erottuneet. Nyt kakka on myös jo ihan oikeaoppisen kiinteää ja pyörii irrallaan vaipassa kun sen ottaa pois. Täytyy siis päätellä, että poika saa ihan hienosti jo ruokaa syötyä! Kakkaa myös nykyään tulee paljon, ihan useita kertoja päivässä ja se haisee pahalle!!! Hyh-hyh.

Ajattelin alkaa kyllä opettaa poikaa potalle heti kun hän oppii istumaan itsekseen. Tosin siinä voi vielä tovi vierähtää…

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Fiasko lautasella


Tällaisia huteja meille on tässä parin kuukauden aikana ruokailun saralla sattunut:

Jäiset smoothiehedelmät

Idea tuntui hyvältä koska a) pussissa oli ananasta, papaijaa ja mangoa, joita olen haaveillut antavani U:lle mutta en viitsi ostaa niitä kokonaisina kotiin b) olen kuullut huhua, että jäiset ruuat tuntuvat kivalta ikenissä yms.

Näin siinä sitten kävi: a) minulla on pakastimessa pussillinen ananasta, papaijaa ja mangoa, joille täytyy keksiä jotain alkuperäisestä poikkeavaa käyttöä, koska U ei suostunut syömään niitä b) ei saatu selville, miltä jäiset ruuat tuntuu ikenissä, koska ilmeisesti ne tuntuu kädessä niin kamalalta. Jäiseen hedelmään koskeminen sai aikaan naaman vääntymisen ja kaamean itkun ja hedelmä lensi kädestä. Yritin laittaa hedelmän palan myös haarukkaan, mutta sekään ei toiminut koska pojan oli pakko uhallakin koko ajan koskea haarukan hedelmäpäähän ja taas purskahtaa itkuun.

Ananas

Löysin kerran kaupasta miniananaksia ja ostin U:lle sellaisen. U tykkäsi tuoreesta ananaksesta ihan älyttömän paljon, mutta itku pitkästä ilosta vai miten se menikään. Muistin liian myöhään, että kun itse syön paljon ananasta niin kieli jotenkin ”palaa” siitä happoisuudesta tai jostain. Sen jälkeen kieltä kirvelee vielä pitkään. No, U on tullut äitiinsä. Kieltä kirveli ilmeisen pitkään.

Tattaripuuro

Tästä kerroinkin jo. Jos jotain positiivista haluaa asiasta etsiä, niin puuro pelkästään jätettiin syömättä eikä heitelty pitkin seiniä. Heti siis sen jälkeen, kun pojalle oli selvinnyt että se ei tosiaankaan ole syömäkelpoista… Prosessin aikana puuroa kyllä syljettiin kaaressa ulos suusta, mutta se nyt sinänsä kuuluu asiaan niin sitä ei lasketa.

Vesiperunamuusi

Tein kerran U:lle perunamuusia kun muutkin söi sitä. Vasta tekovaiheessa tajusin, että pojan muusiinhan ei tosiaankaan voi laittaa voita, maitoa eikä suolaa. No siitä tuli ihan juuri niin hyvää kuin miltä kuulostaakin! En voi yhtään syyttää poikaa siitä, että maistoi kerran ja jätti sitten täysin huomiotta.

Mausteinen kanakastike

U kun tykkää ruuasta jossa on käytetty mausteita, niin minä sitten kai vapauduin maustehyllyllä vähän liikaakin. Eilen onnistuin tekemään niin mausteista kanakastiketta, että U ei voinut syödä sitä. Laittoi kanaa innoissaan suuhun ja sitten purskahti itkuun. Raukka parka. En ymmärrä miten siinä niin kävi, en mielestäni laittanut sinne mitään niin kovin voimakasta.

Ettei hyvä tarina loppuisi lyhyeen, niin kerrottakoon että tein tänään vähän vastaavanlaista possukastiketta. Siis niin vastaavanlaista, että U ei pystynyt syömään sitäkään. Ihan oikeasti!

Pasta

Ei, ei ja ei. Ja vielä kerran ei. Ainakin noin monta kertaa olen keittänyt pojulle pastaa ja aina sama lopputulos. Ei ole huomaavinaankaan. Ehkä kaksi kertaa on ottanut pastan käteen ja vienyt suuhun, tuloksena kummallakin kerralla oli valtaisa irvistys ja pastan pois pudottaminen. En tosiaankaan tiedä mikä siinä on niin vastenmielistä. Eihän nyt tietysti pastaa ole pakko syödä, mutta olisi se ihan kiva lisä lisäkevalikoimaan…

Munakoiso ja verigreippi

Toinen oli kitkerää ja toinen kirpeää. Kumpaakin on tosin vain se yksi kerta kokeiltu, mutta sen kerran perusteella ei oltu minkään hitin äärellä. Sain juuri tänään vangittua U:n ihanan inhon irvistyksen kuvaan, tässä tosin käsittelyssä linssipyörykkä joka alkushokin jälkeen osoittautui ihan hyväksi.

Hhyyyyiiii...
Maissintähkä

Tämä fiasko meni ihan äidin piikkiin. En tiedä mitä oikein ajattelin, kun eihän U kahdella pikku hampaallaan saanut mitään otetta maissintähkästä. Ensin annoin puolikkaan tähkän ja siitähän ei tullut yhtään mitään. Sitten laitoin puolikkaan puoliksi ja annoin yhden sellaisen. Sen käsittely sujui paremmin, mutta ei U siitäkään paloja juuri saanut. Sitten veistin tähkästä maissinjyviä irti ajatuksella, että sitten U saisi hampailla ja ikenillä jotenkin paremman otteen siitä. Joo ei saanut. Yritys oli valtavan kova mutta tulosta se ei tuottanut. Lopulta harvennettuani tähkää tarpeeksi U vihdoin sai maissinpalasia suuhunsa ja tykkäsi kovasti – kunnes alkoi itkemään katkeraa itkua. Epäilen, että U yritti purra kovaa tähkän keskustaa ja satutti itsensä. Siihen loppui maissintähkään tutustuminen.

Sanoisin, että on se melko hyvin jos kahden kuukauden aikana tulee vain 10 ruokafiaskoa. Yleensä U on aivan kaikkiruokainen ja syö hyvällä halulla kaikkea mitä eteen laitetaan, niin eiköhän se ole ihan ok jos sitten on muutama inhokkiruokakin. Voihan se olla, että lisämaistelujen jälkeen tässä listassa olevat asiatkin alkavat maistua. Banaanin kanssa meillä kävi sillä tavalla, aluksi U ei voinut sietää banaania kädessään saatikka suussaan. Aina välillä sitä on silti maisteltu ja tänä aamuna yhtäkkiä poika vetäisikin kokonaisen banaanin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Operaatio Tattaripuuro


Luin vinkin, että puuroihin saa vaihtelua tekemällä puuron tattarista. Tartuin ideaan saman tien, tähän asti ollaan syöty riisi- ja kaurapuuroa, joten ajattelin että vaihtelu olisi kivaa. Ostin tattarihiutaleita ja tänä aamuna tein niistä puuron. Puurosta tuli koostumukseltaan ihan sosemaista ja mössöistä, ei siis ollenkaan sellaista tönkköä kuin muista puuroista. Puuron maku oli jännä, en oikein osaa sanoa miltä se maistui, mutta ei ainakaan samalta kuin mikään aikaisemmin maistamani vilja. Ei se sinänsä pahaa ollut, jännän makuista vaan.

Enpä sitten tiedä oliko syynä koostumus vai maku vai mikä, mutta löydettiin ruoka jota U kerta kaikkiaan inhosi. Ensinnäkään hän ei suostunut itse koskemaan lusikkaan vaan piti vaan vienosti suutaan auki jotta saatoin laittaa puurolusikan sinne. Sitten hän napsautti leuan kiinni ja upotti pikku hampaansa muovilusikkaan. Sain ujutettua lusikan pois pojan suusta niin että puuro jäi suuhun, mutta se ei kauaa siellä pysynyt, vaan U sylki sen inhon irvistys kasvoillaan pois suusta.

Joka kerta kun täytin lusikan, U kyllä avasi suunsa, kai toivoen että lusikkaan olisi ilmaantunut jotain muuta. Samoin joka kerta U sylki puurot pois suustaan. Lopulta ei enää sitten avannut suutaan, tuijotti vaan lusikkaa sen näköisenä, että ”ihanko tosissaan sä äiti luulet että mä aion syödä tuota??” Suostui sitten kuitenkin vielä ottamaan lusikan omaan käteensä, mutta ei se puuro maistunut yhtään sen paremmin. Niinpä pojan aamiainen koostuikin sitten verigreipistä ja muroista, jotka tosin nekin syljettiin melko järjestelmällisesti suusta. Niin, en sitten tiedä oliko vaan sellainen aamu että mikään ei maistunut, vai oliko se puuro oikeesti niin pahaa. Inhon ilme oli kyllä melko paljonpuhuva.

Tattaripuuro meni sisään ja tuli ulos. Ei ollut herkkua...

Tehtiin U:n Isin kanssa eilen illalla pitsaa ja tein pojalle omat pitsat. U:n pitsassa oli täytteenä jauhelihaa, paprikaa ja tomaattia. U oli jo nukkumassa kun pitsa oli valmista, mutta hän sai sitten omansa tänään lounaaksi. En ole nähnyt U:n pitävän yhtä tiukasti kiinni mistään muusta ruuasta – paitsi sisäfileestä. Pikku muruakaan ei tippunut lattialle ja pöydälle/harsoonkin päätyi tosi vähän. Pojan pitsapalat olivat sellaisia 15x5 cm suorakulmioita ja U söi kaksi sellaista lähes kokonaan! Vähän erilailla maistui kuin tuo tattaripuuro...

Pitsassa oli kamalasti kaikkea mitä U ei ”saisi” neuvolan mukaan syödä, mutta eipä tuo toistaiseksi ainakaan ole mitään oireita saanut. Pitsataikina oli siis ihan samaa kuin meille aikuisille, eli siinä oli jonkin verran suolaa. Se oli myös tehty vehnäjauhoihin, minkä tajusin siinä vaiheessa kun U alkoi mutustaa ekaa palastaan. Olisin ehkä halunnut vielä olla antamatta sitä vehnää, mutta no, myöhäistä. Tomaattisose oli alumiinituubista ja siitä kai saattaa irrota jotain myrkyllistä…?? Pitsassa oli vähän juustoakin. Kunnon myrkkypommi pojalle.

No joo, en osaa olla huolissani oikeastaan mistään pojan syömisistä, määrät kun ovat mitä ovat. Alumiinituubi-tomaattisosetta meni kaikkiin tekemiini viiteen pitsapalaan yhteensä ehkä ruokalusikallinen. Juustoa niissä oli muutama rippunen, eli ehkä korkeintaan 5 grammaa. Suola sitten. Luin, että alle 1-vuotias saa saada suolaa päivässä korkeintaan 1 gramman. Punnitsin kerran huvikseni, ja puoli teelusikallista suolaa on se 1 gramma. Täten koko pitsataikinassa suolaa oli n. 2 teelusikallista eli 4 grammaa. Urhon pitsa oli 1/10 meidän pitsasta, eli siinä oli 0,4 grammaa suolaa. U söi koko määrästä 2/5 tänään, eli siinä satsissa oli suolaa noin 0,1 grammaa. Eli siis ei, en ole huolissani pojan liiallisesta suolansaannista, enkä aio vastaisuudessakaan pitää häntä täysin suolattomana. 

Mitä tää on, miten tätä syödään?!?!

No näin.



maanantai 14. tammikuuta 2013

Uusia taitoja ja herkkuja


U on alusta asti syönyt puuronsa itse valmiiksi täytetystä lusikasta. Lataan lusikan ja pidän sitä ilmassa pojan edessä ja hän ottaa sen käteen ja vie suuhun. Sitten sitä imeskellään pitkään ja hartaudella. Suunnilleen kuukausi sitten tapahtui jotain hassua tämän lusikalla syömisen kanssa.

Oli ilta ja yritin pitää poikaa hereillä vielä vähän aikaa ennen nukkumaanmeno, joten U oli melko väsynyt. Ajattelin kuluttaa aikaa iltapalaa syömällä ja tein puuroa. Täytin lusikan kuten normaalisti ja pidin sitä ilmassa. Sen sijaan että U olisi tarttunut käsillä lusikkaan, hän levittikin kädet sivuille ja syöksyi suu auki lusikkaa kohti, eli käytännössä päädyin syöttämään puuroa pojalle. Etukäteen olin vakuuttunut, että en syöttäisi U:ta ollenkaan, mutta eihän siinä voinut vastustella kun poika itse noin selvästi osoitti halunsa syöttämiseen.

Seuraavana aamuna sama toistui, mutta sitä seuraavalla kerralla taas suuhun ei saanut laittaa mitään vaan piti saada syödä itse. Nykyään meillä on puuron syönnissä käytössä jonkinlainen välimalli syöttämisestä ja itse syömisestä. Pidän lusikkaa ilmassa ja U ottaa sen siitä suuhunsa, mutta samalla ottaa myös käsillä kiinni lusikasta ja jatkaa siitä itse. Osaa hän ottaa lusikan pöydältäkin, mutta silloin lusikan sisällöstä ei kyllä paljoa päädy suuhun… Tiedän, että oikeaoppisesti sormiruokailussa ei ole kyse suuhun päätyvän ruuan määrästä, mutta olen siinä kohti vähän eri linjoilla. Myönnän odottavani aikaa, jolloin U alkaa syödä päämäärätietoisemmin ja saa oikeasti mahansa täyteen kiinteällä ruualla.

Tänään söimme lounaaksi eilistä jauhelihakastiketta ja pastaa. Kastike oli melko samanlainen kuin sitä edellisen päivän broilerijauhelihakastike, paitsi että tässä oli kookoskerman sijaan tomaattimurskaa ja tietysti jauheliha oli eri laatua. Aamulla tarjosin pojalle leipää lautaselta ja hän osasi sen siitä hienosti ottaa, joten päätin kokeilla onneani ja tarjota lounaankin ihan lautaselta. Laitoin pastaa ja kastiketta leipälautaselle ja sen pojan eteen ja ihme tapahtui! U tuijotti hetken aikaa lautasta ja alkoi sitten tyynesti syödä lautasella olevaa ruokaa – koskematta lautaseen. Ruokailun aikana muutaman kerran otti lautasen reunasta kiinni, mutta ei edes yrittänyt liikuttaa sitä. Ehkä siis on toivoa, ettei poika koko loppuikäänsä syö suoraan pöydältä sormilla…

Näin hienosti sujui U:n lautaselta syöminen

U maistoi tänään uutta herkkua. Maapähkinävoita! Löysin Prismasta sellaista, jossa on pelkästään 100 % paahdettua maapähkinää eikä mitään muuta. Laitoin riisikakun ”suikaleiksi” ja sivelin päälle maapähkinävoita. U oli ihan haltioissaan, tykkäsi tosi kovasti! Söi käytännössä kokonaisen riisikakun ja maiskutteli antaumuksella. Ajattelin että siitä tulisi hyvä välipala, pähkinöissä on niin paljon rasvaa että se on ihan täyttävää. Kiva että U tykkäsi!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kyllä se vaan on taitava poika


Ihan muutaman päivän sisään olen huomannut, että U osaa yhtäkkiä avata nyrkkinsä ja saa kädessä olevan ruuan suuhun! Tänään tämän huomion innoittamana tein iltaruuaksi jasmiiniriisiä ja broilerijauheliha-kookoskastiketta. Kastikkeessa oli broilerijauhelihan lisäksi paprikaa, sipulia, purjoa, valkosipulia ja kukkakaalia. Ja tietysti kookoskermaa. Kastikkeesta tuli ihanan paksua, melkein muhennosmaista.

Laitoin pojalle annoksen ihan pöydälle, tiedän että lautaset ovat toistaiseksi niin paljon kiinnostavampia kuin ruoka, että syömisestä ei tulisi yhtään mitään. U oli innoissaan! Oli niin hassun näköistä, kun hän varovasti kastoi sormia kastikkeeseen ja sitten laittoi sormet suuhun imeskeltäviksi. Lopulta sitten otti ihan kourallisia kastiketta ja riisiä ja laittoi suuhun. Sai hirmu hyvin syötyä tuollaista irtonaista ruokaa.


U osaa nyt avata käden ja imeskellä sormia ja saada ruuan käden sisältä suuhun.

Olen niin iloinen tästä nimenomaisesta kehitysvaiheesta, nyt koen että U voi oikeasti alkaa syömään samaa ruokaa kuin muutkin eikä tarvitse enää niin miettiä että onko koostumus pojalle soveltuva.

Maailma avartuu


Pikkuinen poikani oppi Ruotsissa ollessa ryömimään! Tyylinä on itsensä käsillä eteenpäin vetäminen, kovin kovaa eikä kovin kauas vielä pääse, mutta ainakin sai jutun jujusta kiinni. Tosin, kun tultiin kotiin niin taito tuntui unohtuneen saman tien. Joko kotilattia ei ole pidoltaan yhtä hyvä kuin vieraspaikan, tai sitten U päätti vielä kehitellä taitoa rauhassa, samalla tavalla kuin kääntymisen kanssa.

U siis kääntyi ensimmäisen kerran selältä mahalle 6 kk ikäisenä, päivälleen. Sen jälkeen teki sen muutaman kerran ja sitten piti kuukauden taukoa, jolloin ei kääntynyt kertaakaan. Sitten tuossa uuden vuoden puolella jotenkin tajusi että ai niin, hänhän osaa kääntyäkin! Esine jota kääntymällä lähdettiin tavoittelemaan, oli niinkin jännittävä kapine kuin joululahjaksi saadun hakan (siis se puinen juttu jossa on kuusi tappia joita hakataan ja sitten sen jutun voi kääntää ympäri ja hakata taas) vasara…

Nyt sitten U on oivaltanut toden teolla kääntymisen riemun ja eilen oli ensimmäinen päivä, kun poika ei selälle laitettaessa enää pysynytkään siinä vaan kääntyi aina ympäri. Poju tulee vissiin vähän jälkijunassa, mä oon ymmärtänyt että yleensä vauvoilla tämä vaihe tulee tuolla 4-5 kk kohdalla. No, eipä se haittaa. Toisaalta ehkä parempi että alkaa vasta nyt kunnolla kääntyillä, niin jaksaa sitten ollakin siinä mahallaan eikä heti kitise pois pääsyä, kuten teki silloin 4-5 kk ikäisenä.

Voihan se olla, että tästä nyt sitten lähdetään vauhdilla liikkeelle kun on alkuun päästy! Tai sitten ei.

Reissussa


Käytiin Ruotsissa vierailulla mun tädin luona. Mukana matkassa oli minun ja U:n lisäksi U:n Täti. Oli tosi mukava matka! Paljon mitään ei keretty varsinaisesti tekemään, mutta kivaa oli. Suurin osa ajasta meni ruuan tekemiseen ja syömiseen, mikä ei tietysti ole huonosti käytettyä aikaa sekään.

Isotäti tykkää U:sta tosi paljon ja oli ihan innoissaan tekemässä hänelle omat sovellukset jokaisesta ruuasta. Isotäti ja Täti ovat kumpikin ihmisiä, joiden pitää syödä monta kertaa päivässä, joten matka oli ruokarytmin opettelemisenkin kannalta oikein hyvä. Matkalla ollessa söimme siis joka päivä aamiaisen, lounaan ja päivällisen ja välillä jotain välipalaa. Parina iltana tosin päivällinen meni niin myöhään, että U oli jo nukkumassa. Onneksi se ei vielä tässä vaiheessa niin haittaa…

U sai syödäkseen kivoja ruokia, uusia kokemuksia oli täytetyt broilerin koipi”fileet” ja linssikeitto. Ruokailu reissussa sujui tosi hienosti. Paikanpäällä oli lainattu syöttis, perus Ikean Antilop. Hyvin toimi, mitä nyt selän taakse joutui pikkupyyhkeen laittamaan, senkin sen takia, että U:n mielestä on tosi kiva heittäytyä taaksepäin ja se ei mun mielestä ole kovin turvallista.

Reissussa U viihtyi tosi hyvin ruokapöydässä meidän muiden kanssa. Hän taitaa olla melko seurallinen poika, pöydänpäätypaikaltaan U seurasi tarkkaavaisesti pöytäkeskustelua ja välillä kertoi oman mielipiteensäkin. Kotioloissa se on harmi, että ollaan niin paljon pojan kanssa kaksistaan ruoka-aikoina. Haluaisin tosi kovasti, että U oppisi olemaan osa pöytäseuruetta heti pienestä pitäen ja tottuisi siihen, että pöydässä keskustellaan kaikenlaista. Kun olen kaksin U:n kanssa, on melko vaikea saada mitään järjellistä keskustelua aikaiseksi…

Matkapäivinä U oli vähän supistetulla ruokavaliolla, siis käytännössä maidolla koko päivän. Tai no mennessä söi sitten iltaruuan perillä ja tullessa söi aamiaisen ennen lähtöä, mutta muuten. Koin, että on itselleni helpompaa näin, ja olihan se. Tavallaan onneksi U ei osaa vielä sitä ruokaa sillain kaivata.

U oli helppoa matkaseuraa, mitä nyt lentokoneessa meinasi aika käydä vähän pitkäksi kun ei voinut muuta kuin kököttää äidin sylissä. Turvaohje tuli luettua moneen kertaan läpi ja samoin edessä olevan tuolin selkänojassa ollut "naulakkonappi" sai paljon painelua osakseen. Pelkäsin etukäteen että nousut ja laskut sattuisivat korviin, mutta en usko että lopulta kumpikaan sattui. Lasku on kuulemma se pahempi korville ja kummassakin laskussa U kyllä vähän kitisi, mutta mennessä oletin sen johtuvan siitä että tyhmä äiti ei antanut seistä/pomppia/vääntyillä/kääntyillä sylissä ja palatessa oli kova nälkä. Saattoihan siinä tietysti olla pientä osuutta epämukavalla tunteella korvissakin, mutta ainakaan ei varsinaista itkua tullut. 

Kyllä tämä sormiruokailu tuntuu melko helpolta tavalta ruokailla reissussa. Ruotsi nyt on tietysti niin samanlainen maa kuin Suomi, että purkkiruokavalikoimakin on suht sama, mutta lähdemme parin kuukauden päästä Portugaliin lomailemaan ja luulen että siellä on kiva kun vauva voi syödä samaa kuin me muutkin.

Aamiais- ja välipalaongelmia


Aamu- ja välipaloja on aina niin hankala keksiä. Lähinnä kun en haluaisi aina tarjota samaa. U tykkää (puurosta) kuin hullu puurosta, mutta en silti viitsisi sitä joka aamu antaa. Tässä on nyt lueteltuna muutama aamu- ja välipala, mitä olen keksinyt.

Murohyllystä olen löytänyt muutaman hyvän tuotteen, eli ne kuuluisat TalkMurut ja sitten Elovenan neljän viljan murotyynyt.
Elovena murotyynyt ja TalkMurut
 Noita murotyynyjä on myös kaura- ja ruisversioina, mutta otin neljää viljaa kun ajattelin että kai se on hyvä pikkuhiljaa alkaa tottumaan muuhunkin viljaan kuin kauraan. U tykkää muroista tosi paljon. TalkMurut ovat vaikeampia saada suuhun, mutta helpompia syötäviä. Ne siis käytännössä sulavat suuhun. Murotyynyt ovat pikkuisen isompia ja siten helpompia saada suuhun, mutta ne ovat vähän kovempia koostumukseltaan. Saisi nekin varmaan ihan hyvin syötyä, mutta U:lla sattuu nyt olemaan menossa syljeskelyvaihe… Tänä aamuna kaikki mitä meni suuhun, syljettiin hetken päästä komeassa kaaressa takaisin pöydälle. No, käytyään kolme kertaa suussa ja pöydällä murotyynytkin olivat pehmenneet kivasti suussa sulaviksi.

Murot lähikuvassa

Apinaeväs on edelleen ihan U:n suosikki, voi tietysti johtua siitäkin, etten ole tehnyt niitä kovin usein niin mielenkiinto on säilynyt.

Kananmunaa syödään edelleen joinakin aamuina. Nykyään teen munakkaan mikrossa, kokeilujen kautta se tuntuu olevan helpoin sekä valmistaa että syödä. Joulun maissa U kokeili uudestaan keitettyä kananmunaa, mutta se levisi edelleen kuin Jokisen eväät ympäri keittiötä. Onneksi oltiin silloin ukkilassa, niin oli kaksi innokasta jälkienputsaajaa (koiraa) mukana kuvioissa. Löysempää keitettyä kananmunaa U maistoi kerran minun lusikastani, mutta maistiainen sylkäistiin saman tien ulos suusta huikean irvistyksen saattelemana.

Ruisleipää U on jo syönyt ja tykkää siitä kovasti. Tänään oltiin mummun luona lounaalla ja U syödä natusti kokonaisen puolikkaan Ruispalan! Tarjolla oli myös avokadoa, kurkkua ja katkarapua, mutta ne kaikki jäivät järjestelmällisesti joko kokonaan ilman huomiota tai sitten lensivät lattialle.

Tänään aamulla annoin U:n maistaa omasta turkkilaisesta jugurtistani. Ensin naama vähän nyrpistyi, kun tuli uusi maku, mutta vaativasta lusikan ojentelusta päätellen lisää piti saada. Ajattelin, että uskallan antaa pojan vähän jo maistella maitojuttujakin, kun tuntuu olevan niin teräsvatsaista sorttia. Ei ole mistään mennyt maha sekaisin.

Jäisiä marjoja U on kokeillut myös. Mustikat ovat hyviä ja punaiset viinimarjat ihan ok, mutta karpalot eivät tainneet olla mieleen. Jostain luin vinkin, että kaupan pakasteosastolla myytävät smoothiehedelmät ovat hyviä vauvalle annettavia. Ostin pussillisen, jossa oli mangoa, papaijaa ja ananasta. Idea oli mielestäni tosi hyvä, nuo kun ovat kaikki sellaisia hedelmiä joita ei oikein viitsi kokonaisina ostaa kotiin. U ei ollut idean hyvyydestä ihan yhtä mieltä. Jäivät siis syömättä. Tosin en yhtään ihmettele, maistoin yhtä palasta ja se oli tosi kirpeä, hyh! Ei se kyllä kovin hyvää munkaan mielestä ollut.

Tuoreita hedelmiä U syö kyllä mielellään. Appelsiini on ihan suosikki ja viinirypäleet uusi, mutta mukava tuttavuus. Viinirypäleet olen antanut puolikkaina, hyvin nekin on suuhun saatu. Kerran näin kaupassa hauskan miniananaksen ja ostin sellaisen pojalle kokeiltavaksi. U söi sitä ihan haltioissaan, mutta sitten taisi käydä niin kuin äidillekin käy jos syö liikaa tuoretta ananasta. Ananaksen happamuus tai jokin tällainen ”polttaa” suun ja kielen sillain, että alkaa kirvelemään tosi paljon. Muistin tämän piirteen vasta siinä vaiheessa, kun U oli pistellyt ananasta menemään hyvällä halulla vaikka kuinka paljon, mutta yhtäkkiä alkoi kitisemään ja itkeskelemään joka kerta kun laittoi lisää suuhun. Lopetettiin syöminen siihen, mutta loppuilta oli kuitenkin vähän itkuinen. Maitokin taisi tuntua ikävältä suussa.

Joulun välipäivinä matkustettiin junalla U:n ja U:n tädin kanssa Jyväskylään ukkilaan. Asemalta Täti halusi ostaa itselleen ja minulle Froosh-smoothiet, kookoksen makuiset jollaista en ollut ennen maistanut. Pääsimme junaan ja korkkasimme smoothiet, niin niinhän siinä kävi että vaativaiset kädet sylissäni vetivät smoothien omille huulilleen ja äiti sai lopulta pikku jämät pullon pohjalta. Kyllä U tykkäsi siitä! Kulautteli menemään kuin vanha tekijä, toki pidin tietysti kiinni pullon pohjasta. Äskeisellä Ruotsin-matkalla smoothie oli myös kova sana välipalaksi.

Smoothie maistui. Ei kaikkein siisteintä puuhaa...

Nyt kun näitä tähän luetteli, niin onhan niitä vaihtoehtoja näköjään melko paljon. Jotenkin vaan tuntuu ettei koskaan keksi mitään. Pitänee tehdä itselleen tällainen lista jääkaapin oveen, siitä voi sitten katsoa joka päivälle jotain!

Sormiruokailun tilannekatsaus 7 kk


U on nyt syönyt kiinteää ruokaa melkein kahden kuukauden ajan. Ruuan suuhun vieminen sujuu kuin vanhalta tekijältä. U selvästi osaa myös vähän jo valita syömisiään pöydältä, käsi ei enää tartu siihen palaan joka on lähimpänä. Myös erikokoisten, -muotoisten ja -rakenteisten ruokapalojen poimiminen onnistuu lähes poikkeuksetta. Alkuaikojen kädestä lipsahduksia tapahtuu enää hyvin harvoin. Kädessä pysymiseen vaikuttaa tosin myös ruuan kiinnostavuus. Vähemmän kiinnostava ruoka saattaa singota kädestä mihin suuntaan tahansa hetkellä millä hyvänsä, mutta kiinnostava ruoka pysyy kädessä kuin liimattuna.

Kakominen kiinnostaa varmasti kaikkia. TalkMurut saavat pojan välillä yökkimään, samoin kana ja jauheliha. Hunajameloni oli myös pientä kakomista aiheuttavaa, samoin kuin apinaeväs. Ilmeisesti kaikki liukas tai mureneva on helposti kurkkuun menevää. Pahan kuuloista kakomista tapahtuu hyvin harvoin, toisaalta U ei ole alussakaan kakonut kovin paljoa. Yskimistä ja sellaista pientä yökkimistä tapahtuu vähän enemmän, mutta ei läheskään joka ruokailukerralla. Välillä tulee edelleen sellaisia omituisia ilmeitä, irvistyksiä ja väristyksiä, mutta olen melko varma että ne liittyävät kiinteän ruuan aiheuttamiin outoihin tuntemuksiin nielussa.

Pureskelu on myös kehittynyt. Huomasin sen hyvin yksi kerta kun U söi maissinaksua. Olin pitkään antamatta niitä pojalle, joten muistikuvani naksun syönnistä olivat ihan alkuajalta. Silloin U imeskeli maissinaksun sellaiseksi mössöksi suuhunsa. Nyt kun joku aika sitten annoin naksun pojalle, niin kuului vaan *rouskis* kun U upotti hampaansa/ikenensä siihen! Taisi poju itsekin oikein yllättyä siitä äänestä, mutta se teki naksujen syönnistä entistä mukavampaa. Nykyään hän avaa suunsa oikein isoksi ja sitten suurieleisesti napsauttaa leuat yhteen, niin että tulee oikein kunnon ääni. Osaa siis hienosti liikuttaa leukojaan ylös-alas, mutta läheskään kaikki ruoka ei vielä päädy pureskelluksi ja suuri osa ruuasta myös tippuu/syljetään ulos suusta.

U tykkää erityisen paljon puurosta, sitä voisi syödä loputtomasti. Välillä on vetäissyt kahden desin annoksen kaurapuuroa!

Ruokailuun on sekoittunut paljon enemmän ruualla leikkimistä, sitä tökitään, liiskataan, nuollaan ja uusimpana – syljeskellään.

Pinsettiote on alkanut kehittyä, U menee jokaista ruokapalaa kohti etusormi edellä. Osaa sinänsä ottaa palasta kiinni pinsettiotteella, mutta ote ei vielä oikein pysy vaan ruokapala lipsahtaa otteesta käden sisälle. Harjoittelu on kuitenkin kovaa!

Ruokailuun käytettävä aika on pidentynyt huomattavasti. Vielä kuukausi sitten U jaksoi olla pöydässä ehkä maksimissaan vartin, mutta nykyään aikaa syömiseen saadaan kulutettua paljon enemmän. Yleensä pöydässä istutaan puolesta tunnista tuntiin.

Olen määrittänyt tarkahkot ruoka-ajat, joiden toivon auttavan ruokarytmin syntymiseen. Taistelemme siis edelleen syömisaikojen kanssa. Yritän saada U:n neljän aterian päivärytmiin, eli aamiainen, lounas, runsas välipala ja päivällinen. Ruoka-ajat vaihtelevat vähän heräämisen mukaan, siten että aterioiden väliin jää n. 4 tuntia. U saattaisi siis syödä päivän aikana kello 8, 12,16 ja 20. Nyt imettäessä olen yrittänyt ajoittaa imetykset noihin aikoihin ja antaa kiinteän ruuan sitten vähän ajan päästä. Jossain vaiheessa kun kiinteätä ruokaa alkaa mennä enemmän, vaihdetaan järjestys toisin päin. Toki nytkin, varsinkin illalla, joskus jo syödään kiinteä ja maito toisessa järjestyksessä.

U:n syömä kiinteä ruoka ei ole vielä vaikuttanut maidon määrään, en usko että U osaa vielä syödä tietoisella ajatuksella että ruoka poistaa nälän. Välillä ollaan juuri noustu ruokapöydästä ja pojalla on hirveä nälkä.

U on oppinut, että kun äiti puuroa syödessä ottaa lusikan pois, se tarkoittaa että saa lisää. Se ei tarkoita, että lusikka lähti lopullisesti ja pitäisi alkaa itkemään lohdutonta itkua. Edistystä!

U osaa hakata kämmenellä vaativasti pöytää, jos haluaa lisää jotain. Hän ei osaa vielä kertoa mitä milloinkin saisi olla.

Syömisestä on tullut rutiinia, tuntuu että U osaa jo välillä odottaa pöytään pääsyä. Hän selvästi rakastaa syömistä!

U 7 kuukautta


Heips ja anteeksi taas pitkä blogihiljaisuus. Olen ajatellut, että U tykkää rutiineista ja on iloisimmillaan kun päivässä on rytmiä, mutta taitaakin olla niin että se olen minä joka sitä rutiinia ja rytmiä kaipaa :D Joulun ja Uuden Vuoden aika meni reissatessa ja siellä sun täällä kyläillessä ja en vaan siinä hässäkässä ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne. Luvassa nyt siis monta postausta putkeen, enjoy!

Herra U täytti seitsemän kuukautta uuden vuoden aattona. Tuntuu, että U:n kuudes kuukausi oli vähän sellainen ”välikuukausi”, jolloin ei tapahtunut mitään erityisiä kehitysaskelia. Ainoa mitä keksin on, että U on alkanut viihtyä nyt todella hyvin mahallaan. Hirveä hinku olisi eteenpäin, mutta kun tahdonvoimalla ei pääse niin sitten saattaa alkaa harmittamaan.

Kuukauden alkupuolella U siirtyi kaksiin päiväuniin ja nyt kuukauden loppupuolella taitaa olla edessä siirtyminen jo yksiin päiväuniin! Joulusta asti tappelin päivittäin monta kertaa pojan kanssa, kun en saanut häntä nukkumaan. Aikaisempi omaan sänkyyn itse nukahtaminen tuntui unohtuneen ja tilalle tuli taas ympäriinsä käveleskely ja hytkyttely. Uuden vuoden jälkeen U:n isi sitten kerran haettuaan huutavan pojan sängystä vaan kysyi, että miksi yritän nukuttaa poikaa kun hän ei ole väsynyt? En ollut tajunnut ajatella asiaa niin, olin vaan katsonut kellosta että on nukkuma-aika ja yrittänyt viedä pojan nukkumaan. Seuraavana päivänä kokeilin antaa U:n valvoa päivällä niin kauan kunnes on tosi tosi väsynyt. Ei ehkä ollenkaan yllättävää, että valvottuaan melkein 5 tuntia aikaisemman kahden sijasta, U nukahti ilman ääntäkään. Ei ollut tullut mieleenkään, että yksiin päikkäreihin siirryttäisiin jo näin aikaisin, luulin sen olevan edessä vasta lähempänä 1-v päivää. Nyt ollaan siirtymävaiheessa, välillä U nukkuu yhdet ja välillä kahdet päikkärit. Mutta nyt katson poikaa enkä kelloa…

U osaa nyt todistetusti kääntyä selältä mahalle, mutta ei edelleenkään juuri viitsi sitä tehdä.

Ensimmäiset tavujokeltelut kuultiin tasan 7 kk päivänä. Baa-baa-baa <3

Seitsemän kuukautta vanha U on reipas ja iloinen poika, joka ei haluaisi pysyä paikallaan hetkeäkään. Ikävä kyllä omat taidot ei ihan vielä riitä liikkumiseen, mutta onneksi on äiti joka kantaa ja hypyyttää.