Nyt syödään!!

U on nyt ruvennut ihan kunnolla syömään. Yhtenä iltana tässä viime viikolla U ja Isi olivat kahdestaan kotona ja poika oli ollut vähän kärttyinen koko ajan. Kun minä tulin kotiin kitinä vain jatkui eikä missään ollut hyvä olla eikä kuitenkaan tissikään oikein kelvannut. Ajattelin pojan olevan väsynyt ja päätin antaa nopeasti iltapuuron ja sitten laittaa hänet nukkumaan. Keitin pojulle mannapuuroa ensimmäistä kertaa, päätin uskaltaa vaikka se pelkkää vehnää onkin. Tein puuron riisimaitoon ja tuli muuten hyvää!

Kun puuro oli valmista ja jäähtynyt, aloin laittaa poikaa tuoliinsa. Yleensä tuoliin laitto ei ole U:n mielipuuhaa, vaan siinä pitää vähän kitistä ja vääntyillä ja huitoa ja kaikin keinoin muutenkin hankaloittaa operaatiota. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista vastustelua. Kun U pääsi tuoliinsa, hän läimäytti kädet pöydälle ja nojautui eteenpäin pöydän päälle kohti puurolautasta silmät kiiluen. Okei…

Istuin poikaa vastapäätä ja ojensin hänelle ensimmäisen lusikallisen. Salamannopeudella U sieppasi lusikan ja vei sen suuhunsa ja mussutti ja maiskutteli puuroa onnellisena. Seuraava lusikallinen katosi samaa tahtia ja samoin seuraava ja seuraava ja seuraava ja… U veteli koko 2 desiä puuroa hyvällä halulla. Loppupuolella aloin huomaamaan että masu taisi tulla jo suht täyteen, kun muukin kuin lusikan suuhun saaminen alkoi kiinnostaa taas, mutta sinne se koko puuro vain hujahti.

Mannapuuron syönti oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun minulle tuli olo, että U ihan kaipasi syömistä ja kiinteää ruokaa. Puuron jälkeen hän nimittäin ei ollut enää yhtään väsynyt vaan virtaa riitti taas. Samankaltainen episodi on toistunut tuon jälkeenkin parina iltana, eilen esimerkiksi U veteli 60 g possun fileetä, kaksi kauhallista peruna-purjomuusia, höyrytettyä paprikaa ja parsakaalia ja jälkkäriksi vielä sekä kokonaisen banaanin että appelsiinin. Ruokailun jälkeen pystyn melko tarkasti näkemään mitä poika on syönyt ja mitä ei, rippeet ovat joko pöydällä, harsossa tai lattialla. Possuruuan jälkeen tosin missään ei oikeastaan ollut juuri mitään, vaan U ihan oikeasti söi melkein kaiken mitä lautasella oli.

Nyt on sitten tainnut koittaa se aika, kun ateriarytmin pitäisi olla kunnossa. Sainhan minä pari kuukautta armonaikaa, tai siis aikaa totutella. Itseäni auttoi paljon se, että asetin kiinteät ruokailuajat. Tai no kyllähän niistä pitää päiväunien ja tällaisen takia joustaa, mutta ainakin tiedän suunnilleen milloin pitäisi syödä. U:n maidon ja kiinteän syöntijärjestys myös kääntyi ympäri vähän niin kuin itsestään tässä samassa syssyssä. Nyt siis yritän antaa pojalle ensin kiinteän ruuan ja vasta sitten maidon. Ongelma tulee vastaan siinä, että U ei oikeastaan ole nälkäinen heti sen kiinteän syömisen jälkeen. En tiedä pitäisikö suosiolla pitää pari tuntia väliä kiinteän ja maidon välillä vai antaa maito heti kiinteän päälle ja sitten pitää se neljä tuntia ruokailujen välillä.

Nyt kun tätä kirjoitan, tajusin samalla että maito varmastikin kannattaa antaa heti kiinteän päälle. Luulen että sillä tavalla saisin ateriarytmin pidettyä paremmin ja ruokailujen väliin jäisi pidempi aika, jolloin U olisi tarpeeksi nälkäinen syödäkseen taas kun on sen aika. Nyt on meinannut käydä vähän niin, että U syö kunnolla vain illalla koska silloin on kulunut pisin aika edellisestä syömisestä.

Aamut ovat myös tosi hankalia, siis ei U:n ansiosta vaan minun. Sotken itse ateria- ja päivärytmin heti aamusta, kun en jaksa herätä. Otan pojan viereeni sänkyyn ja sitten köllötellään siinä, syötän U:n makuultaan ja sitten U leikkii siinä vieressä jotain tyyliin varpaillaan ja minä makaan silmät kiinni ja torkun. U jaksaa yllättävän kauan siinä makoilla, yleensä tunnin jälkeen alkaa vasta kitisemään. Sitten siinä tehdään aamuhommat ja näin, ja tänäkin aamuna kello oli jo 10 kun päästiin aamiaiselle. Jos ajatellaan että haluaisin antaa ruokaa pojalle neljä kerta päivässä klo 8,12, 16 ja 20, niin enhän mitenkään saa neljää ruokailukertaa mahtumaan päivään jos ensimmäinen ateria syödään vasta kymmeneltä. Huh huh, on tämä vaikeata.

Mietin tuossa yksi päivä, että melkein pitäisi tehdä U:lle sisarus ihan vaan siitä syystä, että toisen kanssa osaisi ehkä toimia viisaammin kaikissa asioissa. Sitten olisi jo yksi lapsi jonka kanssa toivottavasti oltaisiin päästy jonkinlaiseen ateriarytmiin, niin sen toisen voisi vaan ujuttaa sinne mukaan. Samoin päivärytmi, siinähän uusi vaavi automaattisesti tulisi mukana kun isommalla olisi tietty rytmi. Ja sen toisen kanssa tuo nukkuminenkin voisi olla helpompaa… Nyt esimerkiksi tiedän tämän vauvan nukkumista käsittelevän tutkimuksen olemassaolosta ja voisin muutenkin toteuttaa Pamela Druckermanin ’Kuinka kasvattaa bebe’-kirjassa kuvattua la pause metodia heti alusta asti. Hmmm. Ehkä sitten muutaman vuoden päästä.