torstai 14. helmikuuta 2013

Syömistä ihmisten ilmoilla


U:n Isi täytti vuosia tuossa muutama viikko sitten ja merkkipäivän kunniaksi lähdimme ravintolaan syömään koko porukka. Kävimme Kirkkonummella ravintolassa nimeltä Bistro O Mat, joka oli aivan mahtava paikka! Tuntui hullulta löytää Kirkkonummen Cittarin pihasta noin laadukas ravintola. Bistro O Mat pääsi esimerkiksi Suomen 50 parasta ravintolaa-listalle monen muun huippupaikan seuraan. Sinne siis suuntasimme valtaisan lumimyrskyn keskellä, mutta oli se sen arvoista.

U oli tietysti mukana. Tämä ei ollut varsinaisesti pojan ensimmäinen ravintolakäynti, mutta kylläkin ensimmäinen käynti jolloin hän sai oikeasti syödäkseen. Ravintolassa suhtauduttiin pieneen vieraaseen todella ystävällisesti, asiaa tietysti varmaan auttoi se, että U käyttäytyi oikein mallikelpoisesti koko reissun ajan.

Meillä on olemassa Tiny Diner, siis pöytään imukupeilla kiinnitettävä ruokailualusta, jossa on sellainen kouruosa johon ruoka putoaa. Tai johon ruuan pitäisi pudota. Emme käytä alustaa kotona, koska se ei pysy meidän pöydässä kiinni ja olen ajatellut että noin erottuva alusta häiritsisi pojan keskittymistä itse ruokaan. Ravintolaan otettiin alusta kuitenkin mukaan ja siellä se oli erinomaisen hyvä, ihan senkin takia ettei pojan tarvinnut syödä siellä suoraan pöydältä. Alusta pysyi ravintolan pöydässä paljon paremmin kiinni kuin meidän kotipöydässä. U ei myöskään vaikuttanut mitenkään häiriintyvän alustasta. Kouruosa oli sen sijaan melko yhä tyhjän kanssa… Kyllähän sinne tippui ne ruuan palat jotka tippuivat pojan suusta, mutta sitten taas kun sitä ruokaa päätyy lattialle melko montaa muutakin reittiä.

Ravintolassa ei ollut erikseen lasten listaa, mikä toisaalta oli oikein hyvä asia, niin U:n ei tarvinnut syödä mitään lihapullia tai nakkeja ja ranskalaisia. Itse söimme alku- ja pääruuan, joten luonnollisesti tilasimme alku- ja pääruuan myös pojalle. Tein tilatessa pienen virhearvioinnin, kun en halunnut kovin tarkkaan alkaa määrittelemään mitä U voi syödä, vaan annoin keittiölle vapaat kädet. Sanoin vain, että alkuruuaksi vaikka jotain kasviksia ja pääruuaksi lihaa, perunaa ja kasviksia. U:n Mumma siihen vielä lisäsi että siis pieninä paloina jotka poika syö itse. Ajattelin etten sen kummemmin ala selostamaan ruokailutapojamme tarjoilijalle.

Varauksemme oli viideltä, eli melko tarkalleen pojan ruoka-aikaan. Edellisestä ruokailusta olikin jo se nelisen tuntia viimeistään siinä vaiheessa kun saimme tilattua. U jaksoi hirveän pitkään olla ihan rauhassa tuolissaan ja vaan ihmetellä uutta paikkaa jossa oltiin. Onneksi olin kuitenkin tajunnut ottaa mukaan muutaman maissinaksun, koska U alkoi vähän hermostua odotteluun ennen kuin ruokaa saatiin pöytään. Siinä sitten U mussutti naksujaan ja olihan meille muillekin tarjolla alkuleipää.

Alkuruuat saatiin vihdoin pöytään – pojan ruoka tietysti viimeisenä ja kuumana. Tässä kohtaa U meinasi saada oikein kunnon hepulin, että mitäs peliä tämä nyt on kun kaikki muut saa ruokaa mutta hän ei!?!?!? Ja no sitten se itse alkuruoka… Onneksi U osaa jo pinsettiotteen melko hyvin, muuten olisi kyllä jäänyt syömättä. Pojan alkuruoka oli siis pieneksi silputtua kukkakaalia ja sitten jotain litteitä vihreitä herneitä/papuja. Onneksi ei olla mitenkään orjallisesti muutenkaan noudatettu neuvolan suosituksia, olisi muuten jääneet nekin syömättä!

Alkuruuan ja pääruuan välin U jaksoi oikein nätisti odottaa meidän muiden kanssa, hän istuskeli tuolissaan ja osallistui kovasti keskusteluun. Yhtäkään maissinaksua ei tarvittu. Sitten tuli pääruoka – tietysti taas kuumana. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi harmittamaan etten ollut antanut tarkempia ohjeita pojan ruuan suhteen, pääruuaksi oli nimittäin makkaraa, keitettyjä perunoita ja salaatinlehtiä. Hmm. Sen onneksi tajusin sanoa, että ei ranskalaisia… No okei, makkara oli jotain itse tehtyä makkaraa eli ei mitään HK:n sinistä tai kabanossia. Tuskin siinä ainakaan nitriittiä oli, suolaa varmasti oli jonkin verran mutta sitä nyt ei varmaankaan ihan kokonaan voi välttää jos ravintolaan lähtee. Kai pojan annoksessa oli se idea, että oli vähän samaa kuin meillä muilla. Tosin meidän annoksessa oli possun kylkeä ja sitä makkaraa, joten jos niistä toista halusi laittaa pojalle, niin miksei mieluummin sitä possua. Tietysti oma vika kun en alun perin antanut niitä tarkkoja ohjeita.

U:lle tuntui kyllä maistuvan. Paitsi salaatti, joka lensi kaaressa suoraan lattialle. U söi makkaraa hyvällä halulla ja poikkeuksellisesti myös perunaa. Yleensä keitetty peruna on pahinta mitä löytyy. Vaikka tuntui että pojalla ei paljoa sitä syötävää ollut, niin hyvin hän niiden parissa viihtyi sen aikaa että me muutkin saatiin syötyä. En tajunnut etukäteen, mutta eihän ravintolan lattialta tietenkään voinut enää mitään nostaa pojan lautaselle, niin että ruoka meinasi loppua vähän kesken. Kun pääruoat oli syöty, U sai pullosta maitoa. Itselleni ei ole mikään ongelma imettää julkisella paikalla, mutta halusin juhlan kunniaksi pukeutua ei-imetysystävällisiin vaatteisiin ja muutenkin tuntui helpommalta vaihtoehdolta antaa pullosta.

U:n ruokailu oli sitten siinä, mutta me muut otimme vielä jälkiruokaa. Itse otin creme bruleen, eli paahtovanukkaan. U sylissä sitten sitä yritin syödä ja luonnollista kyllä poju oli jälkkäristäni tavattoman kiinnostunut. Eihän siinä muu auttanut kuin antaa hänen maistaa… No joo, tiedän tiedän että olisin vaan voinut olla antamatta, mutta halusin antaa pojun kokeilla. U tykkäsi siitä ihan valtavan paljon! Hirmu yllättävää tietysti että joku tykkää jälkiruuasta. Nauratti niin kovasti, kun muistan lukeneeni useammastakin paikasta että vauva ei ole saanut mitään makeaa ensimmäisen vuoden aikana ja sitten 1-vuotis synttäreillä saa kakkua, niin se kakku ei oikein edes maistu kun suu ei ole tottunut makeaan. No ei ole näin ainakaan meidän U:n kohdalla!! :D Siinä sitten vitsailin, että U varmaan creme bruleeta (sokeria) maistaessaan mietti mielessään että ”Vihdoinkin! Tämä on se maku joka äidin mahassa tuli joka päivä ja sen jälkeen maito on maistunut tältä, mutta silti mikään ruoka ei ole maistunut tältä!” Äiskä nyt vaan tykkää karkista.

Tämän muistan seuraavan kerran kun menemme U:n kanssa ravintolaan:

Tilaan pojalle ne tietyt ruoka-aineet mitä haluan hänen syövän, tai jonkin tietyn annoksen lastenkokoisena.
Pyydän tuomaan pojan annoksen ensimmäisenä pöytään tai vaihtoehtoisesti valmiiksi jäähdytettynä.
Muistan ottaa maissinaksuja mukaan.
Otan mukaan jonkin kankaanpalan jonka voi laittaa lattialle, jotta lattialle pudonneet ruuat voi nostaa takaisin syötäväksi.

Kokonaisuudessaan ravintolakäynti oli kuitenkin tosi onnistunut ja U käyttäytyi niin hienosti! Tarjouduin itse siivoamaan pojan jätteet lattialta, mutta henkilökunta ei antanut. Ravintolassa suhtauduttiin muutenkin tosi hienosti pikku vieraaseen. Uskalletaan lähteä toisenkin kerran ulos syömään!

Poju ravintolassa

2 kommenttia:

  1. Me ollaan kanssa käyty muutama kerta ravintolassa ja joka kerta jaksaa yllättää, kuinka vähän KOKIT tietävät (tai välittävät) alle 1-vuotiaiden ruokasuosituksista. Se EI NÄITÄ -lista on lyhyt ja joka kerta lautaselta on 1-3 ruokaa siltä listalta löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vois kuvitella että ihan vaikka kokkikoulussa voisi käydä läpi tuollasia asioita, kuten ravitsemussuosituksia. Itsekin kyseisen koulun käyneenä tiedän että siellä ei sellasista puhuta mitään, tai ei ainakaan puhuttu sillon ... ööö ... yli 10 vuotta sitten :D Sitten on ihan kokin oman mielenkiinnon varassa tutustua tollasiin asioihin ja varsinkaan jotkut raskaana olevien ja vauvojen suositukset tuskin kiinnostaa hirveästi jotain parikymppistä (tai vanhempaakaan) poikaa jolle ne asiat ei ole ajankohtaisia.

      Niinpä pitää vaan muistaa vastaisuudessa kertoa tarkasti mitä haluaa ja ei halua...

      Poista