Takaisin sorvin ääreen! Hirveästi olisi asiaa, taitaa tulla
pitkä posti. Ukkila-reissu on takana ja ollaan taas kotona. Kyllä kotona on
sitten kiva olla. Matkalla ollessa U ei saanut syödäkseen lähellekään kolmea
kertaa päivässä, aavistan että tämän asian kanssa tulee vielä ongelmia kun U on
vanhempi ja alkaa oikeasti tarvita niitä aterioita. Ukkilassa oli myös
sellainen ongelma, että ruoka ei ole aivan U:lle sopivaa. Vaikka yksi
sormiruokailun eduista on, että lapsi voi alusta asti syödä samaa ruokaa muun
perheen kanssa, niin ei se aivan niin helppoa ole. Vaatimuksena tämän
toteutumiseen on se, että muun perheen syömän ruuan pitää olla sellaista, että
se käy myös pienelle sormiruokailijalle.
Kaikesta muusta neuvolan suosittelemasta voin tarvittaessa
joustaa, paitsi suolan käytöstä. Se on kiistattomasti osoitettu, että liika
suola ei tee hyvää vauvan munuaisille. Luin juuri Omin sormin
suuhun-kirjailijan Gill Rapleyn tekemää sormiruokailukeittokirjaa. Sen alussa
oli tiivistettynä sormiruokailun perusteet ja löysin sieltä myös taulukon
suositellusta suolan määrästä. Alle vuoden ikäinen lapsi saisi saada päivässä
korkeintaan 1 gramman suolaa. Tuotteiden suolamääriä tutkittuani olen
huomannut, että esim leivässä on yleensä n. 1 g suolaa/100g ja juustossa n. 2
g/100g. Eihän vauva tietenkään noin paljon kerralla syö, joten uskon että vähän
voi syödä myös tuotetta joka ei ihan suolaton ole. Vauvan ruokaan en silti aio
lisätä suolaa. Luulen, että tämä tulee jatkossa olemaan ongelma vieraisilla
syötäessä. Täytynee vain olla kärppänä nappaamassa pojan annos pois padasta
ennen suolan lisäämistä…
Isäni ja hänen avopuolisonsa ovat olleet hieman epäileväisiä
koko sormiruokailun suhteen. Kuukausi sitten kun olin siellä käymässä he
yhteistuumin järjestivät pienimuotoisen kuulustelun siitä, kuinka aion turvata
U:n ravinnonsaannin ja kuinka voin olla varma että sormiruokailu on turvallista
ja miksi pitää tehdä asiat näin hankalasti kun kautta aikojen on onnistuneesti
syötetty soseita vauvoille. Onneksi olen lukenut paljon tästä aiheesta ja
pystyin vastaamaan heidän ”syytöksiinsä”. Minulla ei ole aikomustakaan syöttää
U:lle lusikalla yhtään mitään, mutta koin että tuossa tilanteessa parhainta on
kertoa pieni valkoinen valhe ja vakuuttaa, että tietysti syötän sitten
lusikalla jos U ei itse osaa. Tai no väärin ehkä sanoa tuota valheeksi, siis
totta kai jos nyt vaikka kävisi niin, että pojan paino lähtisi laskuun ja hän
olisi selvästi aliravittu tai jotain tällaista, niin tietysti siinä tilanteessa
voisin syöttää. Mutta sormiruokailuun kuuluu olennaisena osana luottamus
lapseen ja siihen, että lapsi itse luontaisesti tietää mikä hänelle on hyväksi,
siis että mitä hänen tarvitsee syödä ja kuinka paljon. Jos U ei jonakin päivänä
syö yhtään mitään muuta kuin maitoa, niin en todellakaan ole heti tarttumassa
lusikkaan.
Tältä pohjalta olin hieman jännittynyt ensimmäisen ruokailun
koittaessa… Laitoin pojan matkatuoliinsa (Sekin vielä, että isäni puoliso on
koulutukseltaan fysioterapeutti. Siis koulukuntaa: Lasta ei saa istuttaa ennen
kuin hän osaa itse nousta istumaan. Valmistelin jo mielessäni vastausta
kysymykseen U:n syöttötuolissa istumisesta, mutta ilokseni sitä ei tullutkaan!),
sidoin liinan kaulaan ja teippasin kulmat pöytään ja laitoin pöydälle kurkkua
ja tomaattia. Ruoka oli siis sellaista, että sitä ei voinut pojalle antaa.
Sinänsä oli ehkä hyväkin pysytellä tuollaisissa ”perusruuissa”, U nimittäin
näppärästi poimi tutun tomaatin käteensä ja imeskeli sitä antaumuksella. Yritin
pitää naamani peruslukemilla, mutta sisäisesti nauroin ääneen. Siinäpä
hämmästelivät pojan syömistaitoja! Tällä vierailulla ei muuten sitten mainittu
sanallakaan U:n syöttämistä. Pieni henkinen voitto.
U on nyt siis viime päivät pysytellyt kasvis- ja
hedelmälinjalla. Lähinnä on maisteltu kurkkua, tomaattia, appelsiinia ja omenaa.
Uutena tuttavuutena maistettiin kiiviä, jota vaipasta päätellen päätyi hieman
mahaan astikin. Yhtenä aamuna annoin U:lle kokonaisen keitetyn kananmunan
puolitettuna, mutta se oli vaikea syötävä.
On sitä kananmunaa suussakin, mutta melko paljon joka puolella muuallakin. Keltuaissilppua. |
U maistoi myös kuivattua aprikoosia. Se tuntui olevan kiva
imeskeltävä, ei yrittänytkään pureskella sitä. Oli niin huvittavan näköistä,
kun ensin U piti aprikoosista molemmin käsin kiinni ja vei sen suuhun. Imeskeli
sitä hetken, kunnes tajusi että hei, eihän tähän mitään käsiä tarvii! Aprikoosi
jäi suuhun ”kieleksi” ja U imeä lutkutti sitä vaikka kuinka kauan ennen kuin
tipautti sen pois.
Aprikoosikieli |
Tiesittekö muuten, että mistään kaupasta ei löydy tuoreita
aprikooseja, persikoita tai nektariineja!?!? Voiko olla mahdollista että niitä
ei oikeasti tiettyyn aikaan vuodesta ole saatavilla. Tosi tylsää, olisin
halunnut antaa niitä U:lle tuoreina. Kerkeehän sitä myöhemminkin, mutta jostain
syystä tässä tuntuu olevan hirveä hoppu tutustuttaa poika moniin makuihin heti.
Hmmm. Nyt kun sen näin kirjoitti ja ”sanoi ääneen”, niin tajusin itsekin kuinka
tyhmä ajatus tuo oikein onkaan. Mikäs kiire tässä on, vaikkei nyt neuvolan 1
uusi raaka-aine per viikko – tahdilla mennäkään, niin ei kai sitä silti
tarvitse kaikkia maailman makuja ensimmäisen kuukauden aikana antaa.
Paljon olisi vielä kaikkea mielessä mutta jatkan huomenna. Meillä
on yöt aina vähän mitä sattuu ja koskaan ei tiedä kuinka kauan saa nukkua, niin
yritän olla valvomatta kovin myöhään. Helpommin sanottu kuin tehty!
Ihana tämä sinun blogisi. Itse en ole juurikaan perehtynyt sormiruokailuun, niin mielenkiintoista seurata tätä.
VastaaPoistaT. Yksi kesäkuinen ;)
http://finellinen.blogspot.fi/
Mahtava sormiruoka blogi! Täältä saa hyviä eväitä oman lapsosen sormiruokailu kokeilua ajatellen!
VastaaPoistaT. Aadan äiti kesäkuisista