maanantai 19. marraskuuta 2012

Kotona taas


Takaisin sorvin ääreen! Hirveästi olisi asiaa, taitaa tulla pitkä posti. Ukkila-reissu on takana ja ollaan taas kotona. Kyllä kotona on sitten kiva olla. Matkalla ollessa U ei saanut syödäkseen lähellekään kolmea kertaa päivässä, aavistan että tämän asian kanssa tulee vielä ongelmia kun U on vanhempi ja alkaa oikeasti tarvita niitä aterioita. Ukkilassa oli myös sellainen ongelma, että ruoka ei ole aivan U:lle sopivaa. Vaikka yksi sormiruokailun eduista on, että lapsi voi alusta asti syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa, niin ei se aivan niin helppoa ole. Vaatimuksena tämän toteutumiseen on se, että muun perheen syömän ruuan pitää olla sellaista, että se käy myös pienelle sormiruokailijalle.

Kaikesta muusta neuvolan suosittelemasta voin tarvittaessa joustaa, paitsi suolan käytöstä. Se on kiistattomasti osoitettu, että liika suola ei tee hyvää vauvan munuaisille. Luin juuri Omin sormin suuhun-kirjailijan Gill Rapleyn tekemää sormiruokailukeittokirjaa. Sen alussa oli tiivistettynä sormiruokailun perusteet ja löysin sieltä myös taulukon suositellusta suolan määrästä. Alle vuoden ikäinen lapsi saisi saada päivässä korkeintaan 1 gramman suolaa. Tuotteiden suolamääriä tutkittuani olen huomannut, että esim leivässä on yleensä n. 1 g suolaa/100g ja juustossa n. 2 g/100g. Eihän vauva tietenkään noin paljon kerralla syö, joten uskon että vähän voi syödä myös tuotetta joka ei ihan suolaton ole. Vauvan ruokaan en silti aio lisätä suolaa. Luulen, että tämä tulee jatkossa olemaan ongelma vieraisilla syötäessä. Täytynee vain olla kärppänä nappaamassa pojan annos pois padasta ennen suolan lisäämistä…

Isäni ja hänen avopuolisonsa ovat olleet hieman epäileväisiä koko sormiruokailun suhteen. Kuukausi sitten kun olin siellä käymässä he yhteistuumin järjestivät pienimuotoisen kuulustelun siitä, kuinka aion turvata U:n ravinnonsaannin ja kuinka voin olla varma että sormiruokailu on turvallista ja miksi pitää tehdä asiat näin hankalasti kun kautta aikojen on onnistuneesti syötetty soseita vauvoille. Onneksi olen lukenut paljon tästä aiheesta ja pystyin vastaamaan heidän ”syytöksiinsä”. Minulla ei ole aikomustakaan syöttää U:lle lusikalla yhtään mitään, mutta koin että tuossa tilanteessa parhainta on kertoa pieni valkoinen valhe ja vakuuttaa, että tietysti syötän sitten lusikalla jos U ei itse osaa. Tai no väärin ehkä sanoa tuota valheeksi, siis totta kai jos nyt vaikka kävisi niin, että pojan paino lähtisi laskuun ja hän olisi selvästi aliravittu tai jotain tällaista, niin tietysti siinä tilanteessa voisin syöttää. Mutta sormiruokailuun kuuluu olennaisena osana luottamus lapseen ja siihen, että lapsi itse luontaisesti tietää mikä hänelle on hyväksi, siis että mitä hänen tarvitsee syödä ja kuinka paljon. Jos U ei jonakin päivänä syö yhtään mitään muuta kuin maitoa, niin en todellakaan ole heti tarttumassa lusikkaan.

Tältä pohjalta olin hieman jännittynyt ensimmäisen ruokailun koittaessa… Laitoin pojan matkatuoliinsa (Sekin vielä, että isäni puoliso on koulutukseltaan fysioterapeutti. Siis koulukuntaa: Lasta ei saa istuttaa ennen kuin hän osaa itse nousta istumaan. Valmistelin jo mielessäni vastausta kysymykseen U:n syöttötuolissa istumisesta, mutta ilokseni sitä ei tullutkaan!), sidoin liinan kaulaan ja teippasin kulmat pöytään ja laitoin pöydälle kurkkua ja tomaattia. Ruoka oli siis sellaista, että sitä ei voinut pojalle antaa. Sinänsä oli ehkä hyväkin pysytellä tuollaisissa ”perusruuissa”, U nimittäin näppärästi poimi tutun tomaatin käteensä ja imeskeli sitä antaumuksella. Yritin pitää naamani peruslukemilla, mutta sisäisesti nauroin ääneen. Siinäpä hämmästelivät pojan syömistaitoja! Tällä vierailulla ei muuten sitten mainittu sanallakaan U:n syöttämistä. Pieni henkinen voitto.

U on nyt siis viime päivät pysytellyt kasvis- ja hedelmälinjalla. Lähinnä on maisteltu kurkkua, tomaattia, appelsiinia ja omenaa. Uutena tuttavuutena maistettiin kiiviä, jota vaipasta päätellen päätyi hieman mahaan astikin. Yhtenä aamuna annoin U:lle kokonaisen keitetyn kananmunan puolitettuna, mutta se oli vaikea syötävä.

On sitä kananmunaa suussakin, mutta melko paljon joka puolella muuallakin. Keltuaissilppua.

U maistoi myös kuivattua aprikoosia. Se tuntui olevan kiva imeskeltävä, ei yrittänytkään pureskella sitä. Oli niin huvittavan näköistä, kun ensin U piti aprikoosista molemmin käsin kiinni ja vei sen suuhun. Imeskeli sitä hetken, kunnes tajusi että hei, eihän tähän mitään käsiä tarvii! Aprikoosi jäi suuhun ”kieleksi” ja U imeä lutkutti sitä vaikka kuinka kauan ennen kuin tipautti sen pois.

Aprikoosikieli

Tiesittekö muuten, että mistään kaupasta ei löydy tuoreita aprikooseja, persikoita tai nektariineja!?!? Voiko olla mahdollista että niitä ei oikeasti tiettyyn aikaan vuodesta ole saatavilla. Tosi tylsää, olisin halunnut antaa niitä U:lle tuoreina. Kerkeehän sitä myöhemminkin, mutta jostain syystä tässä tuntuu olevan hirveä hoppu tutustuttaa poika moniin makuihin heti. Hmmm. Nyt kun sen näin kirjoitti ja ”sanoi ääneen”, niin tajusin itsekin kuinka tyhmä ajatus tuo oikein onkaan. Mikäs kiire tässä on, vaikkei nyt neuvolan 1 uusi raaka-aine per viikko – tahdilla mennäkään, niin ei kai sitä silti tarvitse kaikkia maailman makuja ensimmäisen kuukauden aikana antaa.

Paljon olisi vielä kaikkea mielessä mutta jatkan huomenna. Meillä on yöt aina vähän mitä sattuu ja koskaan ei tiedä kuinka kauan saa nukkua, niin yritän olla valvomatta kovin myöhään. Helpommin sanottu kuin tehty!

2 kommenttia:

  1. Ihana tämä sinun blogisi. Itse en ole juurikaan perehtynyt sormiruokailuun, niin mielenkiintoista seurata tätä.

    T. Yksi kesäkuinen ;)
    http://finellinen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Mahtava sormiruoka blogi! Täältä saa hyviä eväitä oman lapsosen sormiruokailu kokeilua ajatellen!
    T. Aadan äiti kesäkuisista

    VastaaPoista