Uusi päivä, uudet ruuat

Tänään söimme (tai no U söi) aamiaiseksi kurkkua ja paprikaa. Äidillä oli vähän sämpylääkin. Sitä U ei saanut, ensinnäkin koska en haluaisi ihan vielä aloittaa viljoja ja toiseksi koska niissä oli pellavansiemeniä, joita ei alle 1-vuotiaille suositella niiden sisältämän myrkyn takia, jonka nimeä en juuri nyt saa päähäni. Se oli kadium tai joku vastaava. Eikä se kai nyt sentään myrkky ole, raskasmetalliksi se taisi olla luokiteltu.

Tähän väliin sananen noista neuvolan ruokasuosituksista. Ne ovat ihmetyttäneet minua kovasti, lähinnä se, että niitä suosituksia ei tunnu olevan käytössä missään muualla kuin täällä Suomessa. Ulkomaalaisia sormiruoka-blogeja lueskellessani olen huomannut, että esim Amerikassa äidit antavat surutta lapsilleen kaikkea sitäkin, mitä Suomessa ei suositella annettavaksi. Uskon kyllä, että kaikissa suosituksissa on joku syy miksi ne on laadittu. Tuntuu vain niin hullulta, että Suomessa kehotetaan välttämään maitotuotteita 1-vuoden ikään saakka, kun taas Jenkeissä maidon syöminen jo 6 kk ikäisenä on ihan ok. Ja siis se mikä tässä tuntuu hullulta oli se, että eihän ne maitotuotteet voi mitään kovin vakavaa aiheuttaa, jos jenkkilapsetkin niitä surutta syövät?

Lisäksi en tiedä miten Suomessa on valittu juuri nämä suositukset mitä suositellaan. Jossain päin suositellaan nimittäin esimerkiksi, että koisokasveja (peruna, tomaatti, kesäkurpitsa, paprika yms) tai gluteeniviljoja (vehnä, kaura, ohra, ruis) ei alotettaisi ennen vuoden ikää. No näitähän ei tietysti ole Suomen suosituksiin voinut ottaa, koska mitäs täällä sitten syötäisiin? Kansallisruokia kun tuntuvat olevan nuo peruna ja vilja, varsinkin vehnä.

Olen päättänyt että en luota sokeasti mihinkään suosituksiin, edes neuvolan antamiin. Netistä löytyy kuitenkin tänä päivänä niin paljon tietoa aiheesta kuin aiheesta, että koen olevani kykenevä tekemään omat päätökseni tässä(kin) asiassa. Tosin netin ja sieltä löytyvän tiedon huono puoli on se, että tieto on välillä tosi ristiriitaista ja täytyy etsiä pitkään ennen kuin löytää jonkin tarpeeksi luotettavan lähteen tiedolle. Siis kun en koe, että Suomi24-palstalta välttämättä saa sitä ihan kaikkein luotettavinta infoa mistään…

Mitä sitten olen U:n ruokavalion suhteen ajatellut? No ensinnäkin lienee jo tullut selväksi, että yksi ruoka-aine per viikko – tahti ei tule tapahtumaan. Olen tullut siihen tulokseen maidon suhteen, että tuossa joskus 6-7 kk kieppeillä U voi alkaa syödä ruokaa jonka valmistuksessa on käytetty maitotuotteita sekä voin antaa U:lle hapanmaitotuotteita. Siis sillä edellytyksellä, että pojan vatsa sen kestää. Tietysti kokeillaan varovasti.

Viljojen suhteen haluaisin tosiaan vielä odottaa, varsinkin vehnän. Tiedän että omalle vatsallenikaan vehnä ei tee hyvää, niin en halua edes kokeilla U:n vatsan kestävyyttä. Varmaan kauralla sitten jossain vaiheessa alotetaan. Ja no pastaa kyllä saatan antaa, vaikka vehnäähän sekin on. Mutta ei mitään vehnäleipää tai mannapuuroa, mikä on sääli koska mannapuuro on hyvää! Tuossa pari kuukautta sitten söin itse mannapuuroa ja sinä iltana U huusi kuin syötävä. En voi olla varma, mutta epäilen että se oli se vehnä. Saattoi tietysti olla sattumaakin, mutta en ole uskaltanut kokeilla uudestaan.

No, takaisin kurkkuun ja paprikaan. Tuntui maistuvan, paprika paremmin kuin kurkku. Kurkusta tosin saa hyvin sitä pehmeää keskustaa raavittua irti, paprikasta ei oikein. Tänään tuntui olevan ensimmäinen kerta, kun U tosissaan pureskeli ruokaa, ei tosin saanut paloja irti.

Iltaruuaksi U sai eilisen kanankoiven kylmänä sekä höyrytettyä parsakaalia ja kukkakaalia. Kana taas maistui paremmin kuin vihannekset. Tällä kertaa sai varmaan jotain paloja kanasta irtikin, en tiedä menikö mahaan asti. Kakomista ei ole tapahtunut kuin silloin kerran niiden uunijuuresten kanssa, mutta tänään oli jotain sen suuntaista ilmassa. U sai ihmeellisiä väristyksiä ja naama mutristeli kummasti, siis silloin kun kanaa oli suussa. En sitten tiedä että lähtikö joku pala menemään nielua kohti ja tuntui oudolta nielaista muuta kuin maitoa? Jotain outoa siinä ruokailun aikana kuitenkin tapahtui.

U:lla on mielestäni hieno tapa ilmaista, että syömiset on nyt syöty. Hän lopettaa syömisen. Alkaa katsella seiniä tai niitä ruuanpaloja tai kättään tai jotain, mutta ei ota enää ruokaa käteen. Tai ottaa ja päästää heti irti. Mielestäni melko selkeä merkki!

Suun tarkistaminen ruokailun jälkeen on osoittautunut erittäin tärkeäksi, mutta myös erittäin haastavaksi toimenpiteeksi. U onnistuu säilömään suuhunsa palasia syödystä ruuasta, onneksi sen yleensä huomaa kun poika mussuttaa jotain vaikka nostaa pöydästä pois. Tänään oli sitten todellinen salapoliisioperaatio yrittää saada selville, että mihin U oli sen kananpalan piilottanut mitä mussutteli! Vihdoin sain innostettua pojan suunavausleikkiin ja siellähän se kananpala vilahti yläkitalakeen liimautuneena. Sen pois saaminen oli lähes yhtä haastavaa kuin sen löytäminen, U ei todellakaan tykkää että hänen suuhunsa tungetaan yhtään mitään! (Koko operaation ajan olin todella kiitollinen, että olen suosiolla päättänyt skipata lusikalla syöttämisen… Voin kokeilemattakin kertoa, että siitä ei tulisi yhtään mitään.)

Loppuun vielä kerron että U on nyt tosissaan oppinut nauramaan!! Ihanan kuuloista kikatusta <3 Suurinta hupia tänään illalla oli, kun äiti yritti harjata U:n hampaita. No kieltämättä tilanne oli kyllä melko huvittavan näköinen varmasti… U oli mun polvella kasvot muhun päin. Toisella kädellä pidin pojasta kiinni ja toisella vuorotellen harjasin omalla hammasharjalla omia hampaita ja U:n hammasharjalla U:n hampaita. Samalla hoin ”nyt harjataan äitin hampaita ja nyt harjataan U:n hampaita!” Ajattelin että tässä voisi tapahtua jonkin suuntaista mallioppimista, ja itse asiassa homma kyllä toimikin paremmin kuin aikaisemmin, kun olen yrittänyt vain tunkea harjaa pojan suuhun. Osasyy siihen, miksi homma toimi paremmin, saattoi tietysti olla se että U ihan tosissaan kikatti ihan katketakseen! Pakostikin siinä suu aukesi.

Ja vielä, nyt on ilmeisesti oikeasti ylähampaat tulollaan. Ja niihin sattuu. Paljon. Juuri kun alahampaat tuli ja saatiin meidän hyväntuulinen poika takaisin, niin nyt sitten seuraavat hampaat tekee tuloaan ja olo on mennyt taas yhdeksi kitinäksi. Nukahtaminen on mennyt huudoksi, tänäänkin vietin kaksi tuntia kanniskellen poikaa ympäriinsä. Joka kerta kun laittoi sänkyyn niin heräsi. Panadol onneksi auttaa, mutta kun sitä saisi ottaa vain kuuden tunnin välein. Tuntuu että vaikutus loppuu nopeammin. No, pari kertaa olen sitten antanut pienemmällä välillä jos on tuntunut että oikeasti tarvitsee ja hengissähän tuo poika vielä on.