Tapaus Broileri

U söi tänään lounaaksi ”broilerisalaattia”, eli kurkkua, tomaattia, paprikaa ja muutaman broilerin fileesuikaleen eilisestä kanakastikkeesta. Vihannekset eivät oikein jaksaneet kiinnostaa, mutta broileri oli kova juttu! Olen yrittänyt olla tuijottamatta U:ta kun hän syö, aluksi istuin ruokailuilla poikaa vastapäätä mutta vaihdoin sitten istumapaikkaa niin, että nyt istun vinosti vastapäätä. On helpompi olla tuijottamatta, sen sijaan yritän katsella ikkunasta ulos tai jotain muuta kun U:ta. Tietysti aina sivusilmällä seuraan mitä siellä tapahtuu.

Tänään sitten juuri silloin kun vilkaisin ikkunasta ulos, niin U oli tunkenut kokonaisen broilerin suikaleen suuhunsa. Tiesin sen siitä, että suikaleesta pilkisti pieni osa ulos suusta kun se oli sen verran iso pala. U:n ilme oli sellainen, että ”mitä hittoa mulla on suu täynnä!?!?”. Se yritti mussuttaa ja imeskellä palasta, mutta eihän raukka vielä oikeasti osaa ruokaa hienontaa suussaan. Pala täytti koko suun, mutta minun nähdäkseni oli koko ajan tuossa kielen päällä, eli U ei saanut vietyä sitä hampaiden väliin. Välillä suusta tipahti pieni palanen ulos, mutta suurin osa pysyi suussa.

Hetken ajan U tuntui ihan nauttivan palasen imeskelystä, mutta sitten huomasin että U:ta alkoi ärsyttää suunnattomasti se suun täyttävä palanen, jota se ilmeisesti ei omin voimin saanut ulos sieltä suusta. U alkoi vetää itseään taaksepäin kaarelle tuolissaan ja muutenkin päästellä kitinänsekaisia ärsyyntyneitä äännähdyksiä. Tulkitsin tämän niin, että ruokahetki oli ohi. Päätin että kaivan sen kananpalan pojan suusta, kun eihän sitä sinnekään voi jättää. Varovasti siis sormella koukkasin sen ulos pojan suusta, melko iso pala siellä olikin. U rauhoittui saman tien kun otin palan pois suusta. Laitoin palasen pöydälle tarkoituksena seuraavaksi nostaa poika pois tuolista, mutta U ottikin palan uudestaan käteen ja suuta kohti! Ruokailu ei siis ollutkaan ohi.

Kanan imeskely ja pureskelu jatkui. Luulen että jotenkin U ei vaan osannut saada sitä palasta pois suustaan. Rauhoittavaa oli se, että palanen ei silti ollut mitenkään menossa nieluun omia aikojaan tai muuta, sillä U ei yskinyt tai kakonut kertaakaan. U teki saman vielä toisen kerran, eli tunki ison palan kanaa suuhunsa ja lopulta taas pyydystin palasen suusta pois.

Oli vaan niin hassua huomata, että tosiaankaan ruokailu ei ollut ohi. U vaan yritti ilmeisesti pyytää apua kanan kanssa tai kertoa että nyt ei tunnu kivalta. Kanan suusta poistamisen vaikutus oli nimittäin niin ilmiselvä, U rauhoittui saman tien ja jatkoi ruokailua kuin ei mitään. Viisas poika!