lauantai 8. joulukuuta 2012

Broileria syömässä


Olen saanut U:n isiltä palautetta blogistani. Ensinnäkin edellinen appelsiini-postaukseni kirvoitti valtaisat vastaväitteet aiheesta, että appelsiinia ei voi kutsua ’aplariksi’. Aplari on kuulemma appelsiinimehu, ei appelsiini. Luonnollisesti olen tästä asiasta täysin eri mieltä. Lisäksi kuulemma aplari on tosi tyhmä sana jota ei saa käyttää. Selvä. Toinen palaute koski sitten kirjoitustyyliäni, toistan itseäni ilmeisesti liikaa. Kuulemma silmiä särki lukea tekstiäni, kun siinä koko ajan vilisi U, U, U, U, U jne. Pyydän saada huomauttaa, että blogi on paikka jonne blogin omistaja voi kirjoittaa ihan mitä mieli tekee. Blogin hyviä puolia on myös se, että kenenkään ei ole pakko lukea sitä jos ei halua! Siis en todellakaan ole istuttanut U:n isiä tuoliin ja pakottanut lukemaan, vaan ihan itse hän on kirjoituksiani käynyt urkkimassa. Että terveisinä U:n isille, mielestäni siinä meni valitusoikeus! Asia käsitelty. Piste.

Takaisin sormiruokailuun. Tänään söimme U:n kanssa iltaruuaksi broilerin koipia (tai nuijia?). Kuvia koneelle laittaessani huomasin, että hauskaa kyllä on tasan kuukausi siitä kun edellisen kerran söimme niitä! Hurjaa muutosta syömistaidoissa on kyllä tapahtunut. Viimeksi ruokailua oli takana kolme päivää, tällä kertaa kuukausi ja kolme päivää. Viimeksi U lähinnä imeskeli broileria, tällä kertaa syömismentaliteetti oli tämä:

Broileria järsimässä (Huomatkaa pojan hiuslook!)

Broilerin maustaminen on mielestäni aina jotenkin ongelmallista. Yleensä olen laittanut vaan mausteet lihan päälle, mutta silloin maustuu vain lihan pinta. Yleensä varsinkin broilerin koivissa on nahka päällä, joten silloinhan sitä tulee maustaneeksi nahan, jota itse ainakaan en edes syö. Tällä kertaa päätin kokeilla jonkinlaista öljy-maustetahnaa, jonka voisin sivellä koipiin. Tämä oli siis ihan ex tempore-kokeilu, ei ole aikaisemmin tullut mieleenkään että niinkin voisi tehdä.

Laitoin seokseen oliiviöljyä, reilun puolikkaan sitruunan mehun, melko reilusti mustapippurirouhetta, vähän chilijauhetta, reilusti yrttisekoitusta, jonkun verran jauhettua inkivääriä ja currya. Sekoitin ja vetelin pullasudilla broiskujen päälle. (En muuten tiedä onko ’broisku’ sallittujen sanojen joukossa. No, se selvinnee.) Otin tällä kertaa nahat pois koivista joten mausteita ei mennyt hukkaan. Heitin loput seoksesta vuoan pohjalle ja lisäksi vähän vettä sinne. Paistoin uunissa vajaan tunnin, lämpötilaa en osaa sanoa koska meillä on kaasu-uuni. Siinä lämpöä oli ~200 astetta, mutta luulen että se olisi sähköuunissa liikaa.

Kanoista tuli ihania! Oliiviöljy oli selvästi se salaisuus, seos ei palanut koipien päälle kuten usein käy jos siinä on pelkkiä mausteita. Lisäksi mausteet imeytyivät ihanasti koiven sisäänkin, eli liha maustui kokonaan. Oli ihan taivaallisen hyvää. U sai yhden koiven josta poistin ruston luun päästä ja sen pienen terävän luun joka on isoa luuta ”vasten”. Luitte tuosta edeltä mitä mausteseoksessa oli, eli se ei todellakaan ollut mikään mieto seos. Ei nyt mikään tulinenkaan, mutta kivan mausteinen ja sitruunainen. U rakasti sitä. Ennen kun U alkoi järsiä koipea, hän imeskeli sen puhtaaksi mausteista. Hassu poika.

Lisukkeena meillä kummallakin oli höyrytettyjä parsakaalia ja porkkanaa. Valmistusvaiheessa U oli niin kiinnostunut parsakaalista, että sai maistaa sitä vähän raakanakin. Se ei tainnut olla kovin hyvää. Ruokaillessa huomasin taas kerran, että lisukkeet olivat ihan toisarvoisessa asemassa lihaan verrattuna. Lihaa poika järsi tällä kertaa oikein kunnolla, ehkä kun luusta saa niin hyvä otteen niin on helppo järsiä. Osan sylki ulos mutta varmasti meni jotain mahaankin asti.

Yritän joka aterian yhteydessä muistaa antaa U:lle vettä juotavaksi. Mausteisen ruuan jälkeen se on onneksi helppo muistaa kun itseäkin janottaa. Olen ostanut U:lle Ikealta muovisia snapsilasin kokoisia ”laseja”. Paketissa on 8 lasia, joista 4 jalallista ja 4 jalatonta. Aluksi käytin jalattomia versioita, mutta äskettäin tajusin että itse asiassa on kätevämpää käyttää jalallista. Saan itse hyvän otteen jalasta jolloin voin pitää lasista kiinni ja silti antaa U:n juoda ”itse”. Välillä annan pojan kokeilla ihan kokonaan itse juomista, siitähän sitä kai oppii kun huomaa että vesi valuu pöydälle/paidalle, kun lasia kallistaa eikä ole suu alla.

U tykkää tosi paljon juomisesta ja kulauttelee vettä innoissaan päästellen samalla ”häääh”-ääniä. Luulen että kylmä vesi tuntuu hassulta nielussa. Ihan täysin omin käsin pojan juominen ei vielä suju…

Vähän oli hukassa, että kummin päin se vesi siellä lasissa parhaiten pysyy

Onneksi tänään oli kyseessä iltaruoka ja päästiin heti syömisen jälkeen ottamaan litimärät vaatteet pois päältä ja lämpimään suihkuun.

Asiasta viidenteen. Olen ihan helisemässä tämän ruokailun ja ateriarytmin kanssa. Eilen huokailin U:n isille että kyllä se purkkisoseiden syöttäminen olisi vaan niin paljon helpompaa, kun ei tarvitsisi tehdä erikseen sitä ruokaa. U on nyt siirtynyt kolmista päiväunista kaksiin, mutta ei silti jaksa olla hereillä kuin korkeintaan 3-4 tuntia kerrallaan. Tästä sellaista oikeasti pirteää aikaa on ehkä 1-1½ tuntia heräämisen jälkeen. Ruokailun pitäisi siis sijoittua tuohon aikaan jos siitä haluaisi saada eniten irti. Tämä tarkoittaa, että ruuan pitäisi olla valmiina oikeastaan silloin kun U herää, tai ainakin hyvää vauhtia tulossa. Olen sen verran laiska, että tuntuu tosi vaikealta ”uhrata” pojan päiväuniajat ruuanlaittoon, silloin on niin kiva pitää omaa aikaa. Näitä ensimmäisen lapsen hienouksia, en usko että toisen lapsen kanssa olisi tällaista ongelmaa…

Niin ja siis kun hyvin usein olen kahdestaan U:n kanssa U:n isin työaikojen takia, niin se jotenkin vielä hankaloittaa asiaa. Ollaan taidettu nyt jo hemmotella poika pilalle, kun hän ei oikein halua aina viihtyä itsekseen. Ruuan tekeminen kitisevän vauvan kanssa ei ole mitenkään mun lempijuttujani. Siispä nämä kaikki hyvät syyt yhteenlaskettuna tulee valitettavan usein eilisen kaltaisia päiviä, jolloin U:n päivän ruokailut koostuivat lounaasta jolloin poika sai syödäkseen omenaa. Surkeata. Sitä edellisenä päivänä U ei saanut koko päivänä kiinteän ruuan murustakaan. Onnetonta.

Tiedän liian hyvin sen, että ”maito on vauvan pääasiallinen ravinnonlähde vielä monen kuukauden ajan” jne. Tuon hokeman turvin voi hyvin luistaa muutamasta ruokailukerrasta jos on pakko… En tiedä miten sitä saisi itsensä sellaiseen draiviin tämän asian kanssa, että ottaisi oikein asiakseen tarjota sen kolme ateriaa joka ainoa päivä huolimatta siitä, mitä muuta ohjelmaa on. Näinhän sitä täytyy kuitenkin alkaa jossain vaiheessa tekemään! Eihän se sitten enää käy, että U ei saa koko päivänä mitään kiinteää ruokaa, kun se yhtäkkiä onkin pääasiallinen ravinnonlähde. No olipa taas kamala jo pelkkä ajatuskin. Mutta siis tajusitte pointin varmasti.

Tuntuu toisaalta että nyt on vielä helppoa, kun voi antaa pojalle vaikka sitä omenaa lounaaksi ja se on ihan tyytyväinen. Entäs sitten, kun pitää oikeasti tehdä ihan oikeaa ruokaa kaksi kertaa päivässä? Toisaalta tämäkin vaihe tuntuu sitten hankalalta, jos vaikka ollaan vieraisilla jossain, niin tuntuu vähän turhalta alkaa virittämään pojan syömisvarustusta kun ei oikeastaan tarvitse. Että toisaalta se aika kun U tosissaan alkaa syömään voi olla jopa helpompaa, sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä ja tarjota sitä ruokaa säännöllisesti.

Meillä on viime aikoina ollut vähän taukoa uusien ruoka-aineiden suhteen. Ei varsinaisesti mistään erityisestä syystä, en vain ole saanut aikaiseksi ostaa ja keksiä kuinka valmistaa jotain erikoisempaa tuotetta, tai siis meidän perusruokavalioon kuulumatonta tuotetta. Erikoisempien hedelmien suhteen on sitten se ongelma, että ”avaamisen” jälkeen ne pitäisi käyttää nopeasti. Esimerkiksi avokadoa haluaisin tarjota U:lle useammin, mutta se menee niin nopeasti huonoksi että melkein pitäisi käyttää kaikki kerralla.

Pääsääntöisesti U syö nykyään aamulla kaurapuuroa ja mangososetta tai kananmunaa tai kasviksia kuten kurkkua ja tomaattia tai sitten hedelmää kuten kiiviä, appelsiinia, luumua tai omenaa. Hedelmistä U on maistanut myös banaania (ei oikein tykkää joko mausta tai suutuntumasta), päärynää (tosi liukas, vaikea saada pysymään kädessä) ja mandariinia (tai mikä satsuma olikaan, U ei oikein ymmärtänyt sen päälle). Lisäksi kuivattua aprikoosia ja taatelia on maistettu, niistä U tykkäsi, taisivat olla kivan makeita.

Lounaalla ja päivällisellä yritän tarjota aina jotain lihaa ja kasvista. Lihoista U on syönyt broileria, possua ja nautaa ja sitten tietysti jauhelihasta tehtyjä pullia tai pötkylöitä. Käytän melko paljon tiettyjä kasviksia, joten yleensä lisukkeena on kesäkurpitsaa, parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa tai paprikaa. Yleensä kahta noista (välillä kolmeakin, mutta se tuntuu olevan liikaa valinnanvaraa) ja yleensä höyrytettynä. Pari kertaa olen tehnyt uunijuureksia, eli bataattia, perunaa ja porkkanaa. Kerran on tehty perunamuusia, suolattomana ja veteen, yök. Siis kun meillä käytetään voita ja kermaa yleensä… Silloin tällöin olen antanut maissinaksun tai riisikakun, mutta en viitsi niitä hirveästi käyttää kun niissä ei oikein ole mitään ravintosisältöä.

Olipa hyvä tehdä tuollainen yhteenveto syödyistä ruuista! Tajusin kuinka yksipuolisesti lopulta syödäänkään… Tai no onhan tuossa erilaisia kasviksia sun muuta, mutta mulla on tässä edessä wikipediasta otettu lista kaikista kasviksista, hedelmistä ja juureksista, niin melko monta on vielä kokeilematta. En esimerkiksi voi uskoa ettei U ole maistanut vielä valkosipulia vaikka se on itselleni niin tärkeä aine! Ehkä huomenna sitten tarjolla onkin höyrytettyä valkosipulia.

U:n isillä meinaa aina mennä hermot jos käydään kaupassa yhdessä, hän ei voi ymmärtää kuinka saan tuhrattua niin paljon aikaa siellä. Mun mielestä on outoa että joku ei tykkäisi kierrellä kaupassa ja katsella mitä kaikkea sieltä löytyy… Täytyy siis pitää huoli että seuraavan kerran lähden yksin kauppaan, voi tulla jopa tavanomaista pidempi reissu kun koluan HeVi-osaston lävitse!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti