Olen saanut U:n isiltä palautetta blogistani. Ensinnäkin edellinen appelsiini-postaukseni kirvoitti valtaisat vastaväitteet aiheesta, että appelsiinia ei voi kutsua ’aplariksi’. Aplari on kuulemma appelsiinimehu, ei appelsiini. Luonnollisesti olen tästä asiasta täysin eri mieltä. Lisäksi kuulemma aplari on tosi tyhmä sana jota ei saa käyttää. Selvä. Toinen palaute koski sitten kirjoitustyyliäni, toistan itseäni ilmeisesti liikaa. Kuulemma silmiä särki lukea tekstiäni, kun siinä koko ajan vilisi U, U, U, U, U jne. Pyydän saada huomauttaa, että blogi on paikka jonne blogin omistaja voi kirjoittaa ihan mitä mieli tekee. Blogin hyviä puolia on myös se, että kenenkään ei ole pakko lukea sitä jos ei halua! Siis en todellakaan ole istuttanut U:n isiä tuoliin ja pakottanut lukemaan, vaan ihan itse hän on kirjoituksiani käynyt urkkimassa. Että terveisinä U:n isille, mielestäni siinä meni valitusoikeus! Asia käsitelty. Piste.
Takaisin sormiruokailuun. Tänään söimme U:n kanssa
iltaruuaksi broilerin koipia (tai nuijia?). Kuvia koneelle laittaessani
huomasin, että hauskaa kyllä on tasan kuukausi siitä kun edellisen kerran söimme
niitä! Hurjaa muutosta syömistaidoissa on kyllä tapahtunut. Viimeksi ruokailua
oli takana kolme päivää, tällä kertaa kuukausi ja kolme päivää. Viimeksi U
lähinnä imeskeli broileria, tällä kertaa syömismentaliteetti oli tämä:
Broileria järsimässä (Huomatkaa pojan hiuslook!) |
Broilerin maustaminen on mielestäni aina jotenkin
ongelmallista. Yleensä olen laittanut vaan mausteet lihan päälle, mutta silloin
maustuu vain lihan pinta. Yleensä varsinkin broilerin koivissa on nahka päällä,
joten silloinhan sitä tulee maustaneeksi nahan, jota itse ainakaan en edes syö.
Tällä kertaa päätin kokeilla jonkinlaista öljy-maustetahnaa, jonka voisin
sivellä koipiin. Tämä oli siis ihan ex tempore-kokeilu, ei ole aikaisemmin
tullut mieleenkään että niinkin voisi tehdä.
Laitoin seokseen oliiviöljyä, reilun puolikkaan sitruunan
mehun, melko reilusti mustapippurirouhetta, vähän chilijauhetta, reilusti
yrttisekoitusta, jonkun verran jauhettua inkivääriä ja currya. Sekoitin ja
vetelin pullasudilla broiskujen päälle. (En muuten tiedä onko ’broisku’
sallittujen sanojen joukossa. No, se selvinnee.) Otin tällä kertaa nahat pois
koivista joten mausteita ei mennyt hukkaan. Heitin loput seoksesta vuoan
pohjalle ja lisäksi vähän vettä sinne. Paistoin uunissa vajaan tunnin,
lämpötilaa en osaa sanoa koska meillä on kaasu-uuni. Siinä lämpöä oli ~200
astetta, mutta luulen että se olisi sähköuunissa liikaa.
Kanoista tuli ihania! Oliiviöljy oli selvästi se salaisuus,
seos ei palanut koipien päälle kuten usein käy jos siinä on pelkkiä mausteita.
Lisäksi mausteet imeytyivät ihanasti koiven sisäänkin, eli liha maustui
kokonaan. Oli ihan taivaallisen hyvää. U sai yhden koiven josta poistin ruston
luun päästä ja sen pienen terävän luun joka on isoa luuta ”vasten”. Luitte
tuosta edeltä mitä mausteseoksessa oli, eli se ei todellakaan ollut mikään
mieto seos. Ei nyt mikään tulinenkaan, mutta kivan mausteinen ja sitruunainen.
U rakasti sitä. Ennen kun U alkoi järsiä koipea, hän imeskeli sen puhtaaksi
mausteista. Hassu poika.
Lisukkeena meillä kummallakin oli höyrytettyjä parsakaalia
ja porkkanaa. Valmistusvaiheessa U oli niin kiinnostunut parsakaalista, että
sai maistaa sitä vähän raakanakin. Se ei tainnut olla kovin hyvää. Ruokaillessa
huomasin taas kerran, että lisukkeet olivat ihan toisarvoisessa asemassa lihaan
verrattuna. Lihaa poika järsi tällä kertaa oikein kunnolla, ehkä kun luusta saa
niin hyvä otteen niin on helppo järsiä. Osan sylki ulos mutta varmasti meni
jotain mahaankin asti.
Yritän joka aterian yhteydessä muistaa antaa U:lle vettä
juotavaksi. Mausteisen ruuan jälkeen se on onneksi helppo muistaa kun itseäkin
janottaa. Olen ostanut U:lle Ikealta muovisia snapsilasin kokoisia ”laseja”.
Paketissa on 8 lasia, joista 4 jalallista ja 4 jalatonta. Aluksi käytin
jalattomia versioita, mutta äskettäin tajusin että itse asiassa on kätevämpää
käyttää jalallista. Saan itse hyvän otteen jalasta jolloin voin pitää lasista
kiinni ja silti antaa U:n juoda ”itse”. Välillä annan pojan kokeilla ihan
kokonaan itse juomista, siitähän sitä kai oppii kun huomaa että vesi valuu
pöydälle/paidalle, kun lasia kallistaa eikä ole suu alla.
U tykkää tosi paljon juomisesta ja kulauttelee vettä
innoissaan päästellen samalla ”häääh”-ääniä. Luulen että kylmä vesi tuntuu
hassulta nielussa. Ihan täysin omin käsin pojan juominen ei vielä suju…
Vähän oli hukassa, että kummin päin se vesi siellä lasissa parhaiten pysyy |
Onneksi tänään oli kyseessä iltaruoka ja päästiin heti
syömisen jälkeen ottamaan litimärät vaatteet pois päältä ja lämpimään suihkuun.
Asiasta viidenteen. Olen ihan helisemässä tämän ruokailun ja
ateriarytmin kanssa. Eilen huokailin U:n isille että kyllä se purkkisoseiden
syöttäminen olisi vaan niin paljon helpompaa, kun ei tarvitsisi tehdä erikseen
sitä ruokaa. U on nyt siirtynyt kolmista päiväunista kaksiin, mutta ei silti
jaksa olla hereillä kuin korkeintaan 3-4 tuntia kerrallaan. Tästä sellaista
oikeasti pirteää aikaa on ehkä 1-1½ tuntia heräämisen jälkeen. Ruokailun
pitäisi siis sijoittua tuohon aikaan jos siitä haluaisi saada eniten irti. Tämä
tarkoittaa, että ruuan pitäisi olla valmiina oikeastaan silloin kun U herää,
tai ainakin hyvää vauhtia tulossa. Olen sen verran laiska, että tuntuu tosi
vaikealta ”uhrata” pojan päiväuniajat ruuanlaittoon, silloin on niin kiva pitää
omaa aikaa. Näitä ensimmäisen lapsen hienouksia, en usko että toisen lapsen
kanssa olisi tällaista ongelmaa…
Niin ja siis kun hyvin usein olen kahdestaan U:n kanssa U:n
isin työaikojen takia, niin se jotenkin vielä hankaloittaa asiaa. Ollaan
taidettu nyt jo hemmotella poika pilalle, kun hän ei oikein halua aina viihtyä
itsekseen. Ruuan tekeminen kitisevän vauvan kanssa ei ole mitenkään mun
lempijuttujani. Siispä nämä kaikki hyvät syyt yhteenlaskettuna tulee
valitettavan usein eilisen kaltaisia päiviä, jolloin U:n päivän ruokailut
koostuivat lounaasta jolloin poika sai syödäkseen omenaa. Surkeata. Sitä
edellisenä päivänä U ei saanut koko päivänä kiinteän ruuan murustakaan.
Onnetonta.
Tiedän liian hyvin sen, että ”maito on vauvan pääasiallinen
ravinnonlähde vielä monen kuukauden ajan” jne. Tuon hokeman turvin voi hyvin
luistaa muutamasta ruokailukerrasta jos on pakko… En tiedä miten sitä saisi
itsensä sellaiseen draiviin tämän asian kanssa, että ottaisi oikein asiakseen
tarjota sen kolme ateriaa joka ainoa päivä huolimatta siitä, mitä muuta
ohjelmaa on. Näinhän sitä täytyy kuitenkin alkaa jossain vaiheessa tekemään!
Eihän se sitten enää käy, että U ei saa koko päivänä mitään kiinteää ruokaa,
kun se yhtäkkiä onkin pääasiallinen ravinnonlähde. No olipa taas kamala jo
pelkkä ajatuskin. Mutta siis tajusitte pointin varmasti.
Tuntuu toisaalta että nyt on vielä helppoa, kun voi antaa
pojalle vaikka sitä omenaa lounaaksi ja se on ihan tyytyväinen. Entäs sitten,
kun pitää oikeasti tehdä ihan oikeaa
ruokaa kaksi kertaa päivässä? Toisaalta tämäkin vaihe tuntuu sitten hankalalta,
jos vaikka ollaan vieraisilla jossain, niin tuntuu vähän turhalta alkaa
virittämään pojan syömisvarustusta kun ei oikeastaan tarvitse. Että toisaalta
se aika kun U tosissaan alkaa syömään voi olla jopa helpompaa, sitten ei ole
muuta vaihtoehtoa kuin tehdä ja tarjota sitä ruokaa säännöllisesti.
Meillä on viime aikoina ollut vähän taukoa uusien
ruoka-aineiden suhteen. Ei varsinaisesti mistään erityisestä syystä, en vain
ole saanut aikaiseksi ostaa ja keksiä kuinka valmistaa jotain erikoisempaa
tuotetta, tai siis meidän perusruokavalioon kuulumatonta tuotetta.
Erikoisempien hedelmien suhteen on sitten se ongelma, että ”avaamisen” jälkeen
ne pitäisi käyttää nopeasti. Esimerkiksi avokadoa haluaisin tarjota U:lle
useammin, mutta se menee niin nopeasti huonoksi että melkein pitäisi käyttää
kaikki kerralla.
Pääsääntöisesti U syö nykyään aamulla kaurapuuroa ja mangososetta
tai kananmunaa tai kasviksia kuten kurkkua ja tomaattia tai sitten hedelmää
kuten kiiviä, appelsiinia, luumua tai omenaa. Hedelmistä U on maistanut myös
banaania (ei oikein tykkää joko mausta tai suutuntumasta), päärynää (tosi
liukas, vaikea saada pysymään kädessä) ja mandariinia (tai mikä satsuma
olikaan, U ei oikein ymmärtänyt sen päälle). Lisäksi kuivattua aprikoosia ja
taatelia on maistettu, niistä U tykkäsi, taisivat olla kivan makeita.
Lounaalla ja päivällisellä yritän tarjota aina jotain lihaa
ja kasvista. Lihoista U on syönyt broileria, possua ja nautaa ja sitten
tietysti jauhelihasta tehtyjä pullia tai pötkylöitä. Käytän melko paljon
tiettyjä kasviksia, joten yleensä lisukkeena on kesäkurpitsaa, parsakaalia,
kukkakaalia, porkkanaa tai paprikaa. Yleensä kahta noista (välillä kolmeakin,
mutta se tuntuu olevan liikaa valinnanvaraa) ja yleensä höyrytettynä. Pari
kertaa olen tehnyt uunijuureksia, eli bataattia, perunaa ja porkkanaa. Kerran
on tehty perunamuusia, suolattomana ja veteen, yök. Siis kun meillä käytetään
voita ja kermaa yleensä… Silloin tällöin olen antanut maissinaksun tai
riisikakun, mutta en viitsi niitä hirveästi käyttää kun niissä ei oikein ole
mitään ravintosisältöä.
Olipa hyvä tehdä tuollainen yhteenveto syödyistä ruuista!
Tajusin kuinka yksipuolisesti lopulta syödäänkään… Tai no onhan tuossa
erilaisia kasviksia sun muuta, mutta mulla on tässä edessä wikipediasta otettu
lista kaikista kasviksista, hedelmistä ja juureksista, niin melko monta on
vielä kokeilematta. En esimerkiksi voi uskoa ettei U ole maistanut vielä
valkosipulia vaikka se on itselleni niin tärkeä aine! Ehkä huomenna sitten
tarjolla onkin höyrytettyä valkosipulia.
U:n isillä meinaa aina mennä hermot jos käydään kaupassa
yhdessä, hän ei voi ymmärtää kuinka saan tuhrattua niin paljon aikaa siellä.
Mun mielestä on outoa että joku ei tykkäisi kierrellä kaupassa ja katsella mitä
kaikkea sieltä löytyy… Täytyy siis pitää huoli että seuraavan kerran lähden
yksin kauppaan, voi tulla jopa tavanomaista pidempi reissu kun koluan HeVi-osaston
lävitse!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti