U täytti viime viikon lopulla kolme kuukautta. Tästä kai se
kehitys sitten lähtee etenemään nopeammin ja nopeammin, tai näin ainakin olen
käsittänyt. Mennyt viikko on ollut jotenkin kamalan kiireinen enkä ole kerennyt
edes ajatella kirjoittamista. Mielessäni on kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa,
että haluaisin kirjoittaa U:n tähänastisesta elämästä ja kehityksestä.
Ensimmäisen kuukauden U lähinnä oli sylissä tai makasi
selällään poski kiinni lattiassa. Muistan kuinka U:n isin kanssa olimme
hämmästyneitä siitä, että U oli hereillä niin paljon. Olimme kuvitelleet (ja
sairaalassakin sanottiin), että vauva vaan kaiken aikansa nukkuisi tai söisi.
Toki hän näitäkin teki paljon, mutta välillä oli myös ihan vaan hereillä.
Harmittaa, etten silloin tajunnut kirjoittaa ylös U:n toimia ja olemusta, mutta
muistelisin että se oli melko lailla sylissä oleskelua. Lattialla U:ta kyllä
pidettiin, mutta hän ei siinä hirveän hyvin viihtynyt, tai siis ei kovin pitkiä
aikoja kerrallaan.
Nukkuessa U piti ihmeellistä ääntä koko ajan, sellaista
kummallista murahtelua ja ähinää. Monena iltana en uskaltanut nukahtaa kun koko
ajan luulin että poika on hereillä. Mies yritti sanoa, että kyllä se sitten
ilmottaa niin ettei jää epäselväksi jos se oikeesti on hereillä. Juuri tuossa
ihan muutama päivä sitten todettiin, että se uniääntely on jäänyt nyt pois, tai
no jo jonkun aikaa sitten.
Kuuden viikon iässä U:lla oli ensimmäinen tiheän imun kausi
kuten kai useimmilla vauvoilla. (Toinen tuli tässä viikkoa ennen 3 kk ikää.) Se
on hassua, kuinka tiheän imun kauden aikana siihen tiheään imuun tottuu niin,
että sitten kun se loppuu on ihan varma että vauva on sairas tai jotain kun se
ei syö niin usein kuin ennen… Meillä tiheä imu on kestänyt noin viikon
kummallakin kerralla. Siihen liittyy myös kaikennäköistä rinnalla kiukuttelua,
ilmeisesti sitä maitoa ei sitten vaan tule tarpeeksi nopeasti sieltä.
Tyytymättömyyttä ilmaistaan muun muassa vetämällä itsensä kaarelle sekä
tekemällä tosi ärsyttävää imaisu-huuto-imaisu-huuto - sarjaa. Imetystukilistan
nettisivut ovat olleet kovassa käytössä ja korvaamaton apu, lähinnä sieltä on
saanut tietää että tämä kaikki on normaalia ja pitää vaan jaksaa yrittää.
Parin kuukauden iän kieppeillä pojasta alkoi huomata, että
jotain kehitystä tapahtuu. Pään hallinta alkoi olla jo paljon parempaa, niin
vatsallaan kuin sylissä ollessa. Jo reilun kuukauden ikäisenä U osasi kannattaa
päätä tosi hienosti lempiasennossaan mahallaan isin mahan päällä maatessa.
Lattialla mahallaan olo sen sijaan ei edelleenkään ole lempijuttu, ollaan
päätelty että poikaa alkaa harmittamaan kun ei pääse siitä mihinkään.
Harmituksen seurauksena U kiepahtikin jo reilu parikuisena ympäri, siis mahalta
selälle. Äiti oli tietysti ihan innoissaan, kunnes valistuneemmat tahot
kertoivat että se on täysi vahinko. Asento on epämukava ja vauva alkaa
heilumaan kun haluaa pois siitä ja koska pää on niin painava, niin se ”vetää”
vauvan ympäri. Ilonpilaajat. No, U kuitenkin teki sen useamman kerran ja temppu
löytyy jopa videoituna, oli sitten vahinko tai ei (myönnetään, että
todennäköisesti oli…).
Näin jälkikäteen on kamalan vaikea muistaa milloin mitäkin
on tapahtunut. Päivät seuraavat toisiaan niin samanlaisina, että viikot
sekoittuu keskenään enkä ihan oikeasti tiedä yhtään ajankulusta. Jokin asia on
aivan hyvin voinut tapahtua viikko tai kaksi sitten, enkä osaisi sanoa
tarkempaa aikaa. Esimerkiksi tällä hetkellä tuntuu, että kaikki U:n
kehityksessä tapahtuneet asiat ovat tapahtuneet ”noin kahden kuukauden iässä”.
Tämä on yksi syy, miksi halusin alkaa kirjoittamaan näitä asioita ylös
tuoreeltaan. Olettaisin, että myöhemmin voi olla mukava muistaa näitä asioita
tarkemmin.
Jos tehdään niin, että kerron nyt tässä asioista jotka ovat
tapahtuneet siellä parin kuukauden kieppeillä. Ihan viime aikoina, eli noin
kahden viikon sisään, tapahtuneet asiat muistan paremmin, joten kerron niistä
sitten erikseen.
Kerran tajusimme, että U on oppinut pyörittämään päätään.
Tätä uutta taitoa piti sitten harjoittaa ihan koko ajan ja kaikkialla. Pää
pyöri hirveää kyytiä sängyssä ja sylissä ja lattialla ja hoitopöydällä. Kerran
nostin U:n sängystä ylös ja säikähtäneenä katsoin, että mitä ihmettä sille
sängylle on tapahtunut! U:n pään kohta lakanasta oli ihan mustassa nukassa.
Mietin jo, että onko naapurin kissa päässyt sinne pyörimään vai mitä on
tapahtunut. Sitten tajusin, että ne olivat U:n vauvahiuksia, joita oli lähtenyt
vähän enemmänkin pään pyörittämisen seurauksena.
Jossakin vaiheessa huomasimme, että U on yhtäkkiä alkanut
seurata ympäristöä ja kaikkea ympärillä tapahtuvaa todella tarkkaavaisesti. Ikävä
kyllä yksi suuri kiinnostuksen kohde on televisio… Ihan pienenä U:n pystyi
hyvin nukuttamaan syliin olohuoneessa, mutta enää se ei onnistu, koska koko
hänen huomionsa menee televisioon tai mihin tahansa muuhun valon lähteeseen. Alusta
asti yksi U:n lempipuuhia on ollut vaipanvaihto, osaltaan koska hoitopöydän
vieressä on erittäin jännittävä musta-valkoinen pöytälamppu. Sitä lamppua U
jaksaisi tuijottaa vaikka kuinka kauan. Jossain vaiheessa myös muut lamput
alkoivat kiinnostaa kovasti. Minne tahansa mennään, lamput pitää tarkistaa
ensimmäiseksi. Viimeksi muskarissa muut vauvat katselivat ohjaajaa tai ainakin
sinne päin, U sen sijaan tuijotti kattoon. Oli jännät lamput sielläkin.
Ympäristön seuraaminen on aiheuttanut sen, että U:n pitää
saada olla sylissä pysty- tai istuma-asennossa. Usein jos antaa pojan jonkun
muun syliin, ihmisillä on tapana ottaa hänet sellaiseen vauva-asentoon, eli
siis makaavaan asentoon. Siinä U ei viihdy ollenkaan, pitää päästä niin että
näkee!
Kun U oli ihan vähän yli kaksi kuukautta, näin kaveriani
jonka poika on U:ta reilun kuukauden nuorempi. Oli huikeaa nähdä ero poikien
välillä! Sitä ennen en ollut tajunnutkaan kuinka paljon U on kasvanut ja
kehittynyt parissa kuukaudessa. Toinen makasi lattialla ihan kippurassa ja
poski maassa, U puolestaan jalat suorassa ja pää sivulle kääntyneenä mutta
hallitusti poski ilmassa. On ihmeellistä ajatella, kuinka paljon lihaksia ja
lihasvoimaa kaikki omatkin päivittäiset liikkeet vaativat.
No mitä nyt sitten välillä 2 ½ - 3 kk on tapahtunut:
U osaa nyt kannattaa päätään aivan kuin vanha tekijä ja
harjoittelee sylissä olemista kasvot kantajaan päin. Se ei vielä ihan
luonnistu, siinä käy sellainen huojumisefekti kun selkä- ja vatsalihakset eivät
ole vielä tarpeeksi vahvat. Mahalla ollessa pää kyllä pysyy ilmassa ja välillä
on ihan vahva käsinojakin jo, mutta se ei todellakaan ole mikään lempiasento
joten U ei aina ihan jaksa edes yrittää.
Sylissä paras asento on nykyään mäkihyppyasento. Hirveä
hinku olisi selkeästi päästä jonnekin, ja parhaiten sitä tällä hetkellä voi
toteuttaa niin, että sylissä ollessa pungetaan yläkropalla eteenpäin kättä
vasten. Välillä U viihtyy pitkään myös linkkuveitsiasennossa, ilmeisesti
tuijottelee varpaitaan. Kyse ei ole siitä etteikö hän pääsisi ylös siitä
etunojasta, ollaan kokeiltu nostaa häntä ylös mutta hän selkeästi jännittää
lihaksilla itseään sellaiseen asentoon.
Lattialla ollessa U on alkanut potkia ja huitoa ihan eri
tavalla kuin aikaisemmin, jotenkin määrätietoisemmin. Kasvoilla on usein huvittava
tuima ilme samalla kun tätä potkintaa suoritetaan. Nyt ihan parin viime päivän
aikana on myös alkanut olla viitteitä siitä, että kyljelleen pyörähtämisen aika
saattaa koittaa piankin. Aikaisemmin U on maannut tukevasti koko selkä
alustassa vailla merkkiäkään mistään pyörähtämisestä, mutta nyt hän on oppinut
tukemaan toisen jalkansa lattiaan ja ponnistamaan sitä vasten, jolloin toinen
kylki nousee ylös alustasta.
U on myös oppinut paremmin kertomaan tarpeistaan/haluistaan.
Leuan työntäminen eteenpäin lattialla tarkoittaa että hän haluaa ylös sieltä. Sylissä
se tarkoittaa tavallaan samaa, eli silloin hän on mielestään liian makaavassa
asennossa ja häntä pitää nostaa istuvampaan asentoon. Ihan muutama päivä sitten
U alkoi tehdä rinnalla ollessa tuota samaa, ihmettelin hetken mutta sitten
tajusin että hän haluaa vaihtaa rintaa! Mulla nimittäin toisesta rinnasta ei
tule yhtä paljon kuin toisesta, yleensä vaihdon tarpeen on huomannut siitä kun
U koko ajan irrottaa otetta. Onhan se kätevämpää että hän nyt osaa itse kertoa
milloin haluaa vaihtaa.
Sitten hän on alkanut kitisemään. On muuten ehkä maailman
ärsyttävin ääni! Siihen ei meinaan tuttikaan auta, ei vaimenna yhtään. Kitinä
tarkoittaa tilanteesta riippuen eri asioita. Aamulla se tarkoittaa ”Ääääiiiitttiiii!!!
Ei nukuta enää! Nyt noustaan ylös! Ääääiiiittttiii!!!”. Useimmiten kitinä
liittyy asennonvaihto haluun. Lattialla ollessa pitää päästä syliin tai
sohvalla sylissä istuessa pitää päästä kävelemään. Sitten erikseen on
väsykitinä ja nälkäkitinä. Sitten tietysti jos nälkä pääsee tosi kovaksi niin
seuraa suoraa huutoa.
Ja tosiaan ne kädet. Pari viikkoa sitten tajuttiin että U on
alkanut hämmentyneenä tuijottelemaan käsiään. Melkein samaan aikaan, tai itse
asiassa vähän aikaisemminkin, hän alkoi tuijottaa jalkojaan jos sattui ne
saamaan näköpiiriinsä. Siis esimerkiksi auton istuimessa, jossa jalat tulevat
suoraan silmien tasalle. Se on niin huvittavan näköistä, kun U tuijottaa kulmat
kurtussa ja samalla liikuttelee hiiiiitaaaaasti varpaitaan. Kädet löytävät myös
tiensä suuhun, aluksi vain välillä mutta nyt viime päivinä ne ovat siellä koko
ajan. U on myös oppinut tarttumaan tuttihihnaansa, mikä tarkoittaa että tutti
ei ole enää ikinä suussa.
U sai lahjaksi sellaiset Lamazen ranteisiin laitettavat
nauhat ja jalkoihin laitettavat sukat joissa on ötökät kiinni. Niiden tarkoituksena
on auttaa lasta löytämään kätensä ja jalkansa. Lamaze valmistaa tällaisia
kehittäviä leluja, näissäkin on eri materiaaleja ja kirkkaita värejä ja
rapisevia osia ja ne helisee kun ravistaa. Laitoin ne U:n käsiin ja jalkoihin
kun hän makasi lattialla, mutta eihän hän niistä mitään tajunnut, kädet ja
jalat kyllä huitoi, mutta ne ötökät ei tullu näköpiiriin. No sit lähdettiin
autoon ja jotenkin sain idean laittaa yhden rannenauhan kiinni turvavyöhön,
niin että se tuli suoraan U:n naaman eteen. Siinä oli sellanen punainen
leppäkerttu ja ai vitsit kun U tuijotti sitä!! Ja taas oli äiti ylpeä, poika
nimittäin tavoitteli sitä leppistä ja pari kertaa sai jopa tartuttua siihen.
Keskittynyt ilme kasvoillaan suu mutrussa ja kulmat kurtussa U yritti saada
käsiään menemään oikeaan suuntaan, oli melkoisen hellyttävän näköistä!
Tein sitten näiden ötököiden avulla sellaista empiiristä
tutkimusta, että U alkaa tavoittelemaan niitä jos hän istuu ja ötökkä on hänen
edessään. Mikäli U makaa lattialla ja ötökkä on hänen yläpuolellaan, ei puhettakaan
mistään tavoittelemisesta, kova tuijotus tosin on silloinkin. Mutta kaipa se
käsien toiminta pikkuhiljaa on selkeytymässä.
U on alkanut ihan näiden parin viikon sisällä juttelemaan
tosi paljon. Juttelun hän aloitti tällaisten hyvien kuuntelijoiden - kuten
edellä mainitun lampun ja yhden erityisen kivan tyynyn - kanssa. Pikkuhiljaa
hän on alkanut jutella myös ihan ihmisille. Meillä on nykyään aina aamuisin
pikku juttutuokio. U tietysti herää ennen minua ja siinä sitten joko juttelee
tai kitisee vieressä niin kauan kunnes minä herään. Ai että sitä riemua mikä
siitä sitten syntyy kun vihdoin saa äitin pään ylös tyynystä! Hymy on korvasta
korvaan ja juttua riittää. Siinä oma väsymys unohtuu kun niin valloittavan
kaverin kanssa saa aamun aloittaa. U:n juttelu on ihanan kuuloista, se on
sekoitus huhuilua, kujerrusta, kiljahtelua ja huudahtelua.
Keskustelin rakkaan sisareni kanssa tuossa yksi kerta lapsen
kehityksestä ja hän - tuleva sosiologi - kysyi, että olisiko mahdollista että
hän saisi ottaa U:n ja kasvattaa hänet eristyksissä? Hän haluaisi tehdä
sosiologisen kokeen, että kuinka paljon ihmisen kehitykseen vaikuttavat geenit
ja kuinka paljon yhteiskunta ja sosiaaliset suhteet. Hirveän mielenkiintoinen
aihe ja olisin itsekin erittäin kiinnostunut tuollaisen kokeen tuloksista,
mutta valitettavasti en kuitenkaan kokenut kivaksi ajatukseksi uhrata lastani
tieteen alttarille…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti