On samalla kertaa kiehtovaa ja ärsyttävää puhua sormiruokailusta
muiden kanssa. Jokaisella tuntuu olevan asiasta jonkinlainen (yleensä
negatiivis-sävytteinen) mielipide, vaikka useinkaan asiasta ei tiedetä
kuitenkaan mitään. Tämä juuri on se asian kiehtovuus, on niin erikoista kuinka
vakaita mielipiteitä ihmiset muodostavat asioista joista eivät oikeasti tiedä
yhtään mitään. Ärsyttävää asiasta puhuminen on sitten juurikin edellä mainitun
vuoksi. Mielipiteitä riittää.
En kuitenkaan pysty pitämään suutani kiinni aiheesta, eli
kai se on sitten ihan oma vika että ärsyttää. Olen kuullut uskomattoman paljon
kaikenlaisia kommentteja kiinteiden aloitusta koskien. Useimmissa mainitaan
jollakin tavalla soseet ja se on se vaihe kun suun kiinni pitäminen on vaikeaa.
Usein se lause ”U ei ala syömään soseita” vaan lipsahtaa suustani ennen kuin
ehdin estää, ja sen jälkeen perääntyminen on jo melko mahdotonta.
Oman äitini kanssa kävin mielenkiintoisen keskustelun
aiheeseen liittyen. Se koski puuron syömistä/syöttämistä ja lähti jotenkin
liikkeelle siitä, että en kai minä kuvittele että U osaisi puuroa syödä itse! Kerroin,
että lusikan voi esimerkiksi täyttää valmiiksi puurolla ja antaa lapsen syödä
sen itse siitä. Siitähän äiti innostui…
Äiti: ”Eihän alle 1-vuotias osaa käyttää lusikkaa!”
Minä: ”Ai miten niin ei osaa?”
Ä: ”No kun ei se osaa laittaa sitä suuhun, se hosuu vaan
sillä ympäri naamaa” (demonstraatiota hosumisesta lusikalla ympäri naamaa)
M: ”Miten sä tiedät ettei osaa, ollaanko me mun siskon
kanssa saatu yrittää?”
Ä: ”On teille annettu oma (tyhjä toim. huom.) lusikka käteen
samalla kun teitä on syötetty, ainahan niin tehdään”
M: ”Ollaanko me saatu kokeilla ite syömistä siitä lusikasta?”
Ä: ”No ei kun ei se osu suuhun ennen kuin sitten
1-vuotiaana, ei lapsella ole ennen sitä valmiuksia käsitellä lusikkaa”
M: ”Eli sä oot vetäny nuo johtopäätökset sun kahden lapsen
kokemuksella, joista siis kumpikaan ei ole oikeestaan edes saanut yrittää syödä
itse lusikalla ennen kuin isompana?”
.
.
.
Tätä vääntöä jatkui jonkun aikaa ennen kuin luovutin.
Toivon, että U:sta tulee tosi hyvä lusikan käyttäjä mahdollisimman nopeasti!!!
Siinähän sitten mummu katsoo kuinka alle 1-vuotias ei osaa käyttää lusikkaa.
Mummulla tuntuu muutenkin olevan sellainen suhtautuminen tähän asiaan, että
antaa minun nyt hössöttää mutta enköhän minä nopeasti huomaa että eihän
tuollaisesta sormiruokailusta mitään tule! Muuten olen tosi malttavaisella
mielellä sen suhteen milloin U aloittaa, ei ole juurikaan tullut sellaisia ”voi
kun se voisi jo alkaa syömään” - ajatuksia, mutta mummun suhtautuminen saa
minut näkemään niin punaista, että toivon kerta toisensa jälkeen asian puheeksi
tullessa, että U voisi jo aloittaa ja lyödä mummun ällikällä!
Erään toisen henkilön kanssa juttelin myös sormiruokailusta
ihan yleisesti, hän oli ihan kiinnostunut aiheesta ja kerroin hänelle homman
perusperiaatteita. Hänellä on itsellään 7-kuukautinen lapsi, joka on alkanut
saamaan soseita 4 kk ikäisenä. En ihan tiedä minkä takia, vauva kun on kasvanut
koko ajan hyvin ja onpa vielä suht isokokoinenkin ikäisekseen. Vauva on joskus saanut
käteensä jonkun leipäpalan tai kurkkutikun (joita syö innoissaan), mutta muuten
saa ruokansa purkista. Kerrottuani sormiruokailusta äitinsä totesi vaan, että
hän ei aio alkaa noudattamaan mitään tuollaista juttua, kun hän haluaa
kasvattaa lapsensa niin normaalisti
kuin mahdollista.
Tuo lause jäi soimaan päähäni, normaalisti kasvatettu lapsi. Aloin miettimään mitä tällainen
normaali kasvatus oikein on ja tulin siihen tulokseen, että se varmaan
tarkoittaa neuvolan oppien noudattamista kirjaimellisesti. Mutta en tiedä,
luettuani Rapleyn Omin sormin suuhun -kirjan, en osaa pitää lapsen syöttämistä
normaalina. Tai no joo, ehkä normaalina nykymaailmassa, mutta en kovin
luonnollisena.
En olisi uskonut, että aihe herättää näin paljon
mielipiteitä ja keskustelua jo etukäteen. Olin varautunut siihen, että jos joku
näkisi U:n syövän, voisi kuulua kauhistelua vaikka siitä meneekö ruokaa yhtään
mahaan asti. Mutta tuntuu, että ihmisten suurin ongelma omin sormin syömisen
suhteen on se, että he eivät usko vauvan pystyvän siihen. Siis konkreettisesti
osaavan ottaa ruokaa käteensä ja viedä sitä suuhun. Toinen ongelma tuntuu
olevan itse syöminen, se kuinka lapsi muka pystyy syömään ilman hampaita? Näin
tämän edellä mainitun normaalisti
kasvatettavan lapsen syövän ruisleivän palasta. Ympäriltä kuului kauhistelua,
että eihän lapsi voi tuollaista kovaa syödä! Eihän se saa siitä palasta kun ei
ole hampaita! Tai mitäs jo se saakin siitä jotenkin palasen, sehän tukehtuu
siihen! Kerroin siinä vaiheessa tietoni vauvan kakomisrefleksistä.
Onneksi olen melko lujahermoinen ja rauhallinen henkilö,
yleensä osaan myös miettiä ennen kuin puhun ja osaan suurimmaksi osaksi pitää
suuni kiinni, tai siis olla sanomatta jotain/väittämättä vastaan vaikka kuinka
ärsyttäisi. Tätä taitoa on tarvittu paljon viime aikoina. Ennen kaikkea
silloin, kun joku (yleensä keski-ikäinen itse muutaman lapsen kasvattanut) on
sitä mieltä, että eihän tällainen sormiruokailu voi toimia kun ei se lapsi osaa
itse syödä, että voihan sen antaa sormeilla sitä ruokaa mutta kyllä sitä täytyy
syöttää että se saa mahaansa ruokaa. Hengitän syvään ja lasken kymmeneen ja
hymyilen ja sanon harjoitellun fraasini: ”Niin, eihän mulla ole vielä kokemusta
sormi- eikä soseruokailusta, että pitää katsoa miten homma lähtee toimimaan ja
miettiä sitten vaikka asioita uudestaan jos siltä näyttää, eihän syöttäminen ja
sormiruokailu ole toisensa poissulkevia asioita”. Sinänsä olen kyllä
oikeastikin tuota mieltä, tai siis että ajattelen että ehdottomuus missä
tahansa asiasta ei välttämättä ole hyvä juttu. Mutta sormiruokailun suhteen
aion kyllä hyvin pitkälti luottaa U:hun ja siihen, että hän syö sen verran kuin
tarvitsee. Ja että se syöminen onnistuu noinkin pieneltä. Eiväthän kaikki
aiheeseen liittyvät kirjat ja blogit ja muut kirjoitukset voi olla väärässä!
Parin kuukauden päästä sitten nähdään kuka parhaiten nauraa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti